Sisustus

12th

On sellaisia päiviä, jolloin pysähtyy katselemaan ympärilleen ja pohtimaan elämää. Saattaa huomata, miten on tottunut tekemään asioita, kuinka tietyt asiat menevät aina samalla tavalla ja kuinka perheeseen on syntynyt traditioita, perheen tapoja ja perinteitä. Olenkin esitellyt joitain perinteitä aina silloin tällöin blogissa ja tätä joulukalenteria tehdessä olen huomannut, että meille on kertynyt näitä jonkin verran. Moni asia on ollut viehättävä ja tuonut niin paljon iloa, että sellainen on sisällytetty aina vuosi toisensa perään jouluun tai kotiin. Yksi sellainen minua viehättävä asia on tämä oksa, missä on punaisia marjoja. Kukkakauppiaani kehoitti minua rohkeasti kuivattamaan tämän, jolloin se kestää pidempään. Oksa on kaunis sellaisenaan, mutta olen tilannut sitä myös joulukimppuunkin.

Iloista päivää kaikille teille, jotka eksytte blogiini!

Saatat myös pitää...

2 kommentti

  1. Pysähdyttävän kaunis ja pelkistetty tuo alempi kuva <3

  2. On kyllä upeat kuvat ja kaunis oksa, noota traditioita on ihana vaalia <3

Kommentointi ei ole käytössä.