Sisustus

16. luukku: Vanhan Porvoon joulu

Kuudestoista luukku pitää sisällään Vanhan Porvoon jouluisia tunnelmia tältä viikolta.
Kävimme koko perhe kävelemässä vanhoilla kaduilla ja ihastelemassa pieniä putiikkeja.
Päivä oli aika hämyinen ja se toi tunnelmaa sillä lyhdyissä palaneet kynttilät lepattivat kauniisti ovien pielissä.
Ylitimme siltaa keskustaa päin kirkonkellojen soidessa. Tästä se tunnelma vasta alkoikin.

Kaikkien somien putiikkien ovilla oli kauniita jouluasetelmia, kransseja, lyhtyjä ja sankoin joukoin iloisia ihmisiä. Pistäydyimme muutamassa ja tein myös hyviä löytöjä – ilman niitä Porvoossa ei oikein osaa käydäkään. Aina jotain pientä tarttuu mukaan. 
Tunnelma oli niin rauhallinen ja jouluinen, että pienestä flunssasta huolimatta päivä oli mukava.
Pistäydyimme idyllisessä kahvilassa, missä tarjoiltiin paljon erilaisia kakkuja ja herkullisia croissanttejakin! Viimeeksi paistattelimme päivää kahvilan terassilla, tällä kertaa lämmittelimme kuumalla teellä ja kahvilla.

Tuliaisiksi ostin itselleni vaaleanpunaista Green Gatea ja Skafferilta makeisia.
Pikkuväelle maistui polka kepit ja niitä oli tarjolla melkein jokaisessa putiikissa, missä kiertelimme.
Jotain jouluistakin tarttui matkaan…Se paljastuu vielä myöhemmin.

Vielä loppuun pari kuvaa jäätyneistä oksista! Olivat todella kauniin näköisiä, vaikkakin niissä piilee vaara. Eräs rouva meinasi tarttua takistaan jo oksiin kiinni ja pudotessaan jääpuikot voivat olla hengenvaarallisia. Onneksi mitään ei kuitenkaan käynyt. Muistakaa ihailla kauempaa, jos tällaisia näette. Aivan alle ei kannata joutua.
Talvista päivää ja mukavaa kolmatta adventtia!
Mia

Saatat myös pitää...

14 kommentti

  1. Ihania Porvoon kuvia! <3 Siitä onkin aikaa, kun olen päässyt Porvoossa käymään, ennen tuli käytyä monta kertaa vuodessa. Olisikin ihanaa tehdä talvinen reissu sinne suunnalle! 🙂

    1. Kiitos Jenni! Porvoo on kyllä mukava, pieni ja tunnelmallinen paikka – niin kesällä kuin talvellakin. Toivottavasti pääsisit vierailemaan! 🙂

  2. Ihana päivä teillä kerrassaan ollut ♥ Niin ihanalta näyttää! 🙂

    Iloista adventtia! 🙂

    1. No kyllä! Ihan harmittaa, että meni aika niin äkkiä.

      Kiitos ja samoin sinulle! 🙂

  3. Todella joulu tunnelmallisia kuvia Porvoosta, ihania asetelmia kauppojen ulkopuolella. Tuolla takuulla tulee joulutunnelma.

    1. Kiitos Miimma M ja mukavaa, kun löysit blogiini!
      Tunnelma oli aivan omaa luokkaansa. <3

  4. Todella kauniita kuvia! Minullakin on ikuisuus siitä, kun olen Porvoossa käynyt. Mukavaa adventtia<3

    1. Kiitos kovasti!
      Aivan liian harvoin pääsee itksein käymään. Taitaa olla niin, että kaksi kertaa tulee Vanhassa Porvoossa käytyä.

      Mukavaa adventtia myös sinulle!♥

  5. Ihania kuvia! Mä oon monena vuonna haaveillut Porvoossa käyntiä, mutta aina se on harmillisesti vaan jäänyt.

    1. Kiitos Nanneli!
      Harmi, toivottavasti pääset reissuun. Porvoo on mukava ja siellä viihtyy myös lapset. Ihmeteltävää riittää ja lelukauppa Riimikko tarjoaa paljon katseltavaa. 🙂

  6. Ihania, tunnelmallisia kuvia! 🙂

    1. Kiitos Taika. <3

  7. Olipa teillä mukava retki! Tunnelmallisia kuvia!
    Tuonne olisi hienoa päästä käymään, en taida olla koskaan käynyt Porvoossa 😮

    1. Kyllä oli, kiitos kovasti!
      Suosittelen käymään Porvoossa vaikka päiväseltään – se on niin kaunis paikka. 🙂

Kommentointi ei ole käytössä.