Sisustus

20. luukku: Jouluinen asetelma

Kahdeskymmenes luukku ja joulu sen kun lähestyy vinhaa vauhtia! Saa nähdä, ehtiikö kaikkea tehdä ajoissa? Aika paljon olisi nimittäin kotiaskareita, mitkä pitäisi saada tehtyä jo viikonlopun aikana.
Meillä on pitkät perinteet joulukukkien suhteen ja ne on aina kuulunut lapsuuteni jouluihin. Muistan, miten äitini toi aina monta kaunista kukka-asetelmaa, lahjaksi saatua kotiin ja niiden tuoksu suorastaan toi joulun meille. Joulun todellinen taika, mikä saa minut oikealle mielelle on kukat. Tänä vuonna rajoitin asetelmat yhteen, vaikka muutaman muun joulukasvin ostinkin. Meille tulee lisäksi juhlakimppu. Tästä pääset kurkkaamaan meidän viimevuotista juhlakimppua ja kattausta.

Tämän vuotisessa jouluasetelmassa kukkivat punainen miniamaryllis ja valkoiset hyasintit sammaleen päällä.
Kaunis kokonaisuus, minkä laittaminen alkoi jo ikuisuus sitten. Viimein sain tuota sammalta ja nyt on asetelma kokonaisuudessaan valmis!

Täydellinen paikka löytyi kodin sydämestä, vanhan pianon päältä. 
Kukat taitavat aueta juuri sopivasti aatoksi, toivottavasti kestävät Tapanin päivään saakka.
♥ Mia

Saatat myös pitää...

16 kommentti

  1. Vähän samoilla fiiliksillä ollaan täällä noiden kotiaskareiden suhteen 😉 Kauniit kukat. Ne viimeistelevät juhlatunnelman <3

    1. Olen samaa mieltä, kukat viimeistelevät tunnelman. <3
      Mukavaa joulun aikaa sinulle!

  2. Asetelma on todella kaunis ja sopii niin hyvin sinun tyyliisi ♥ 🙂

    Joulun ihanaa odotusta! 🙂

    1. Kiitos kovasti, mukavaa joulun odotusta myös sinne päin ! <3

  3. Aivan ihana asetelma! <3 Ja kauniita tunnelmia viime joululta myös!

    1. Kiitos Jenni! <3

  4. Kaunis asetelma!!
    Oikein hyvää joulua!!

    1. Kiitos! <3
      Hyvää joulua myös sinulle!

  5. Joulukukat on kyllä ihania. Hyasintti olisi niin kaunis, mutta mulle yksi on aika maksimi, koska siinä on niin voimakas tuoksu. Ihanaa kun valikoima on hieman kasvanut. Tykkään niistä jouluisista mehikasveista ja jouluruusuista. Kaikki klitterillä kuorrutettu on vähän omituista.

    1. Hyasintin tuoksu on kyllä todella voimakas. Jouduin itsekin leikkamaan karskisti kukinnot pois, kun pahensi vaan omaa flunssaa. Muuten siedän melko hyvin sen tuoksua.
      Jouluruusu on suosikkini. Kiitos sinun, se on voinut erinomaisesti. <3

  6. On kaunis asetelma!!! Amaryllis olisi itselläkin vielä ostoslistalla… =)

    1. Kiitos. 🙂

  7. Aivan hurmaava asetelma, kukat tosiaan viimeistelevät tunnelman!

    1. Kiitos Alexandra. <3

  8. Mukavaa joulunootusta ja Rauhallista Joulua <3

    1. Kiitos, ja hyvää joulua myös sinulle! <3

Kommentointi ei ole käytössä.