Sisustus

Lelukaappi

Viikonloppuna saatiin kaappiin yksi hylly lisää ja nyt se on muunnettu lopulta vaatekaapista lelukaapiksi. Appiukko kävi kylässä ja toi meille tekemänsä hyllyn (kaappi on myös appiukon tekemä) ja järjesteltiin Ainon kanssa lelut hyllyyn. Alunperin kaappi on toiminut pienten vaatekaappina, mutta alkoi käydä ahtaaksi kahdelle prinsessalle. Pienen muutoksin saatiin aikaan isoja asioita ja havaittiin myös, että isosisko on tosiaan iso tyttö. Kaiken työn jälkeen tyttö tokaisi, että nyt täällä on ihan liikaa vaaleanpunaista ja niistä täytyy päästä eroon. Kysyin, että lisätäänkö mustaa, niin tyttö sanoi että ei. Laitetaan valkoista tai jotain muuta. Meiltä on ehkä pian (?) tulossa myyntiin vaaleanpunaista, osan taidan nakata ihan kiertoon koska tavaraa on edelleen niin paljon.

Meillä on pitkään ollut mielessä valkoinen lattia ja nyt himottaisi maalata makuuhuoneiden lattiat. Materiaali on laminaatti ja lattian vaihto ei tule kyseeseen, koska kaapistoja ei haluta purkaa. Olen lukenut jonkin verran blogeista lattian maalaamisesta, mutta kuivumisaika ja käyttöönotto arveluttaa. Miten pitkään siinä kestää todellisuudessa? Onko työläs ja mitä kaikkea pitää ottaa huomioon? Olisi tosi kiva kuulla enemmin kokemuksia aiheesta ja vaikka ihan vinkkiä, mistä voisi lukea laajemmin käyttökokemuksia. K-raudasta ei saatu mitään tietoa, vaan neuvoivat soittamaan asiakaspalveluun. Olisiko siellä joku lukija, joka tietäisi mistä saisi tietoa esim. maaleista. Niitä tuntui olevan melkoinen määrä Tikkurilan sivuilla.

Tykkään, että lelut on helposti saatavilla ja kädenulottuvilla. Tilaa ja koreja täytyy myös olla, että ne saadaan helposti siivottua. Se, että kaikella on paikkansa helpottaa ihan oikeasti siivousta. En tiedä, että onko tuo nyt lopullinen järjestys, mutta alku ainakin. Koreja on ihan liian vähän, noista Luhdan koreista pidän kuitenkin paljon koska ovat niin kestäviä. Yksikään ei ole vielä hajonnut ja nämä on ollut meillä käytössä jo kohta kuusi vuotta. Lasten käytössä 4-5 vuotta.

Tänään olisi tarkoitus lähteä katsomaan kahvikoneita. Ollaan pitkään jo haaveiltu kahvikoneesta, jolla voisi tehdä lattet ja capuccinot – sopivaa vaan ei ole tullut kohdalle alhaisella budjetilla. Meillä on vaatimustasona maidonvaahdotin (höyrysuutin) ja lämmitettävät kuppipaikat olisi ihan kivat. Laskeskelin, että siitä on kymmenen vuotta, kun olen viimeeksi tehnyt baristan hommia, joten saa nähdä miten kahvin teko vielä luonnistuu…jos saadaan se masiinakin hankittua!
Iloista viikkoa, se on maaliskuu jo!

Saatat myös pitää...

16 kommentti

  1. Kaunis lelukaappi ja sisältökin. 🙂

    1. Kiitos Sanna! 🙂

  2. Ihana huone ja lelukaappi <3 Vinkkaa mulle jos laitat jotain vaaleenpunasta myyntiin 🙂 sen sävyinen huone ois tytölle jossain vaiheessa suunnitelmissa sisustaa 🙂

    1. Kiitos Niina <3 Kyllä ilman muuta kerron, yritän katsoa tavaroita läpi vielä tällä viikolla. 🙂

  3. Kaunis kaappi ja ihana sen sisältö! <3 Mulla ei päivällä onnistunut kommentoida ollenkaan, mutta sitä piti vinkata, että kannattaa soittaa Tikkurilan maalilinjalle tuosta laminaatinmaalauksesta, sieltä ainakin itse olen hyviä vinkkejä saanut. 🙂

    1. Kiitos Jenni! <3 Kiitos vinkistä! Täytyy kysellä sieltä lisää.

  4. Kaunis kaappi ja kivasti on lelut järjestyksessä kaapissa.

    1. Kiitos Jonna 🙂

  5. Näyttää tosi ihanalta tuo lelukaappi 🙂

    1. Kiitos Reetta! 🙂

  6. Upea kaappi, todella taitavaa työtä appiukoltasi! Kaunis on tyttöjen huone, tuollaisessa olisi ollut ihana leikkiä lapsena 🙂

    1. Kiitos paljon Eija! 🙂 Hän on kyllä todella taitava, tehnyt tytöille myös vauvasängyt ja paljon muutakin. Taitaa miehen käsityöinto ja -taidot olla sieltä peräisin.. 🙂

    2. Vau, hän onkin todellinen taituri!

  7. Upea kaappi, mahtava taidonnäyte appiukoltasi! 🙂 Ja niin ihanan näköinen sisältö, nuo purnukat on niin söpöjä! <3

    1. Kiitos Heli 🙂

  8. Kyllä on kaunis kaappi ja kaikki niin siististi järjestyksessä.

Kommentointi ei ole käytössä.