Sisustus

Kaksion eteinen

Pieni asunto, pieni eteinen. Tässä kodissa ei paljon hurrata eteisen neliöiden suhteen, mutta onneksi tässä ei olekaan tarkoitus ikuisuutta asua. Eteistilan ei periaatteessa tarvitsekaan olla tilasyöppö, mutta toiminnallisuus vaikuttaa kuitenkin moneen asiaan. Ihan selväähän se on, ettei tällaista pientä asuntoa ole tarkoitettu perhekodiksi vaikka tässä nyt hetki asustetaankin. Eteinen on pieni ja pitkänmallinen – vähän samantapainen kuin vanhassa kodissa. Haikeus tahtoo tulla väkisinkin, kun kotia ajattelee.
Ulko-oven oikealle puolelle jää pieni liukuovikaapisto, missä on siivous- ja ulkovaatepaikat. Kengille tila on onneton ja yläkaapit varsinaisia hukkatiloja. Tila on kapeiden ovien takia käytössä vain osittain, sillä sopivien laatikoiden löytyminen olikin vaikeaa. Tällä hetkellä siellä on Luhdan korit tyttöjen vanhasta vaatekaapista. Luova on saanut olla, kun uutta en tietenkään ole halunnut ostaa.

Sisustus on nyt vähän hassu, mutta en jaksa ottaa siitä stressiä, koska asumisaika tässä on kuitenkin niin lyhyt. Mitään reikiä ei olla porattu, vaan kaikki laitettu seinille aikaisempien asukkien laittamiin koukkuihin. Vähän laiskanpuoleista, mutta muutamien senttien takia ei jaksa nipottaa.

Ja tällainen on näkymä, kun eteisestä astuu sisään. Vasemmalle puolelle jää tyttöjen huone ja oikealle kylppäri. Kylpyhuoneesta saattaa tulla postaus, jos jaksan ihmetellä tarkemmin kameran valoasetuksia. Siellä kun sattuu olemaan useampaa eri valoa, niin valaistus tökkii kuvissa. 
Täällä ollaan ihanasti joulumielellä, vaikka se ei kodissa juurikaan näy. Jotain jännää on kuitenkin tullut hankittua – onhan tätä odotettu jo elokuusta saakka…
Iloista viikkoa toivotellen,
Mia

Saatat myös pitää...

1 kommentti

  1. Pitkät eteiskäytävät ovat hankalia, mutta sä olet hyvin saanut pätkäistyä tilan ja häivytettyä sen pituuden tunteen! Ja viihtyisää ja valoisaa -sitä teillä kodissanne on <3

Kommentointi ei ole käytössä.