Sisustus

Keittiösuunnitelma

Keittiöremonttimme etenee pikkuhiljaa, joskin varmasti. Muutto tuli aika rivakasti vastaan ja keittiön pintojen remontoiminen ikäänkuin pysähtyi siihen paikkaan. Pölykin asettui niille sijoilleen ja kyllä, sitä siivottiin useampi päivä pois. Nyt kun tärkeimmät paikat (eteisen lattia) ja muut tilat ovat paremmalla tolalla, niin on tullut taas aika keskittyä keittiöön. Uskokaa tai älkää, niin ei se ihan käden käänteessä käy sillä arkena on ihan omat kuvionsa. Työ tapahtuu siis pääsääntöisesti iltaisin ja viikonloppuisin, tosin muutamia hommia mies on aamullakin tehnyt ennen töihin lähtöä.

Kuvassa näkyy alakerran lattiamateriaalit: eteisen kuviolaatta, valkoinen parketti ja betonic-pinnoite keittiössä. Keittiönlattia on siis harmaa kauttaaltaan ja himpun verran alempana kuin muu lattia. Tykästyttiin molemmat keskitummaan väriin eli toisin sanoen ei haluttu yhtä mustaa lattiaa kuin aikaisemmassa kodissa, mutta valkoinen tuntui myös liian valkoiselta. Keittiön kaapit ja ovet ovat valkoiset, joten kontrastia tulee lattiasta ja tasosta.

Mies asensi meille Ikean keittiörungon vetimineen. Päädyttiin näihin vetimiin sen takia, että jos joskus tekee mieli vaihtaa, niin ei tarvitse välttämättä kaikkia ovia uusia. Itse olisin halunnut kuparin väriset vetimet, mutta Ikeassa ei ollut sopivia, joten tehtiin kompromissi. Keittiönkoneista
pyydetään vielä tarjouksia eli mitään ei ole tilauksessa.
Liesituulettimen tilaus on aiheuttanut eniten päänvaivaa, sillä tänne ei
ihan mikä malli vaan sovikaan. Vaatimuksena on huippuimuri, sillä se
pyörittää talon ilmanvaihtoa. Tarkempi malli siis on tiedossa, mutta
valikoiman löytyminen on ollut työn alla. Se on ehkä suurin syy mikä nyt
jarruttaa suunnitelmia.

Jonkin verran olen päässyt järjestelemään jo tavaroitakin laatikoihin. Osa on kuitenkin vielä laatikoissa tai muuten vain niin sumpussa, etten ole päässyt kaikkea laittamaan paikoilleen. Tietysti yläkaappi ja hyllytkin puuttuvat, joten ihan luonnollista että työtä vielä riittää.


Remontin keskellä täytyy myös joskus haaveilla, ettei pitkittynyt vaihe ala masentamaan liikaa. Listasin seuraavaan kollaasiin hiukan mieleisiä juttuja ja heti näyttää paremmalta. Näitä voisi tehdä vaikka kuinka monta ja vieläkään ei nyt ihan kaikki ajatukset mahtuneet postaukseen.
Saareke on mietinnässä siltä osin, että ollaan mietitty itsetehdyn ja Ikean valmissaarekkeen väliltä. Malli olisi sopiva, sillä keittiön pöytätaso on samaa tammea. Valkoinen väri ei nyt ehkä ole ihan sitä mitä ajattelin, mutta malli muuten olisi juuri hyvä ja etuna olisi se, että kalusteen voisi vain kasata paikoilleen. Toisaalta mies voisi itse koota meille sopivan saarekkeen valitsemistamme osista (laatikot, hyllyt..), mutta tällöin koko olisi pienempi. Saareketta olisi myös haasteellisempi siirtää tai jos sen haluaa jossain vaiheessa vaihtaa esim. pöytään tai tehdä toisenlaisen, niin valmiskalusteen voisi myydä.
Välitilan laatta on päättämättä. Mielessä olisi jotain harmaata, sillä lattia on myös harmaa. Malleja ei juurikaan ole ehditty katsella, vaan tämä on ihan alustava ajatus. Mies on innostunut myös huurrelasista, mikä ettei? Keittiöön tulee ehdottomasti paljon yrttejä. Eihän se ole minun keittiöni ollenkaan ilman vihreää. Jotain purnukoita tekisi mieli ehkäpä hankkia. Moodboardin tuotteista jotain jo löytyykin ja ihan pian tulee näkymään postauksissa. Jotain, mitä kävin koko syksyn haikailemassa eräässä liikkeessä… Kahvikone meiltä jo löytyykin ja ilman sitä olisin hyvin orpo – kahvista en osaa varmaan koskaan luopua.
Keittiössä on myös tilava ruokakomero, mistä olen ollut todella innoissani aina ensimmäisestä näytöstä saakka. Alunperin se oli tyhjä ja taisi olla vain yksi vaatetanko lämminvesivaraajan lisäksi. Nyt siellä on jo valaisin, hyllyt paikoillaan ja viimeistelytöitä vaille valmis:

Ylähyllyllä on tällä hetkellä joulukoristeet. Myös viinilasit ovat suurimmaksi osaksi vielä paketeissaan. Täältäkin varmaan löytyy vielä tavaraa myyntiä varten, mutta niiden aika on vasta sitten, ku keittiötä saadaan valmiimmaksi.

Teen ruokakomerosta oman postauksen sitten, kun saan sen jäjestykseen. Tällä hetkellä (sielläkin) on kaikki sikin sokin ja laatikoita alahyllyjen edessä. Pikkuhiljaa kaikki järjestyy…

Saatat myös pitää...

7 kommentti

  1. Ihana tunne varmasti suunnitella uutta. Kivoja suunnitelmia siellä. Mä myös vähän haikailen saarekkeen perään, mutta toistaiseksi olen jättänyt sen haaveeksi.

    1. On kyllä, tämä on nyt kolmas oma keittiö mitä olen päässyt suunnittelemaan. Parasta on se, että joka kotiin sopii hiukan erilainen ja tästäkin keittiöstä tulee kokonaisuudessaan ihan erilainen kuin aikaisemmista.
      Ehkä pääset jossain vaiheessa toteuttamaan haaveesi? Toivotaan niin. 🙂

  2. Voi että miten kivoja suunnitelmia 🙂 Teidän keittiöstä tulee kyllä upea 🙂

    1. Kiitos Helmis, täytyy toivoa että kokonaisuus toimii oikeasti, niin kuin mielikuvituksessani. 🙂

  3. Teille tulee upea keittiö!
    Mä ostin juuri tuon puisen aalto-tarjottimen ja nyt mietin ostaisko Iittalan Sarpaneva-padan.

    1. Ps. Voimia toivotan kovasti, onneksi palkinto häämöttää!

    2. Kiitos Rouva V! Sarpaneva-pata on ollut omalla haavelistalla pidempään kuin jaksan muistaa. Jostain syystä se on kuitenkin aina jäänyt toivotamatta tai hankkimatta.
      Kiitos tsempeistä, tässä loppuvaiheessa niitä kyllä tarvitaankin. 🙂

Kommentointi ei ole käytössä.