Sisustus

Vaatekaappi vai säilytysjärjestelmä?

Päivä on kulunut kuumeessa ja säryssä sohvan pohjalla. Pitkästä aikaa en olekaan ollut näin kipeänoloinen, vaikka satunnaista flunssaa onkin ollut pitkin syksyä ja talvea. Huono vastustuskyky, vaikka otin rokoitteenkin. No, ei auta kuin sairastaa.
Iltapäivällä oli jo sen verran parempi olo, että selailin ideoita meidän makuuhuoneeseen. Meiltä puuttuu vielä vaatesäilytysjärjestelmä ja viime aikoina mietitty kaapin ja liukuovijärjestelmän väliltä. Molemmissa olisi puolensa, mutta päätös on sitten lopullinen kun sen aika tulee. Ja jos minulta kysytään, niin se tulee aika pian. Olemme tähän asti pärjänneet Ikean vaaterekillä ja vanhalla lipastolla (mikä on ollut yllättävän toimiva yhdistelmä), mutta nyt kaipaisin jo parempaa järjestystä. Lipasto, missä pidämme osaa vaatteista on liian pieni, sillä laatikkoihin ei mahdu kovinkaan paljoa vaatetta. Saatikka sukkaa. Liian matalat laatikot, vaikka syvyyttä onkin riittävästi.
Polyvore

Nappailin muutamia ideoita talteen, mitkä miellyttävät silmää ja (toivottavasti) ovat käytännöllisiä juuri meidän tarpeisiin. Alkuperäinen ajatuksemme oli rakentaa sopiva vaatesäilytysjärjestelmä Ikean Pax-osista. Huone on kuitenkin niin pieni, että juurikaan muuta sinne ei mahdu mikäli päädymme tähän vaihtoehtoon. Yöpöydät haluan ehdottomasti ja niihin on vaihtoehdot mietitty. Miehellä onkin jo oma setti, mutta itse haluaisin mustan Kartellin jakkaran ja blockin tai vastaavanlaisen valaisimen. Myös jonkinlainen tuoli, rekki, kasvi tai jotain muuta olisi kiva saada makkariin. Eli mietinnässä on, haluammeko panostaa säilytysjärjestelmään ja luoda erittäin minimalistisen huoneen vai hiukan tunnelmallisen huoneen, jossa on kuitenkin harkitut esineet ja niukasti vaatteita?

Polyvore
Vaatekaapin etu on siinä, että huoneeseen mahtuisi myös hiukan herkkuja eli Kartellin ihanaakin ihanampi Master tuoli. Mustana. Miehellä on valkoinen combonibili ja block, olen tykännyt yhdistelmästä tosi paljon. Vaatevarastoa on myös käyty ankaralla otteella lävitse ja siihen täytyy vielä kiinnittää uudelleen (tarkemmin) huomiota, kun saan kaikki vaatteet yhteen paikkaan. Aikamoisia haasteita, eikö?
Kysynkin nyt teiltä blogin lukijoilta mielipidettä: osaatteko neuvoa hyviä ratkaisuja pieneen tilaan? Sellainen vaatimus on, että haluan ainakin muutaman vetolaatikon, sillä ne tuntuvat kätevimmiltä kuin pelkät hyllyt. Olisi mukava kuulla vinkkejä tai ehdotuksia, mistä voisi löytyä hyviä vaatekaappeja vertailuun. (huutiksen ja torin olen kahlannut jo moneen otteeseen)

Saatat myös pitää...

2 kommentti

  1. Kivat suunnitelmat taas sielä! Meilläkin makkari hieman keskeneräinen.

    Ps. Käyn tänään postissa, joten lahja on tulossa. 😉

    1. Kiitos Rouva V. 🙂 Kyllä on suunnitelmat kuumeisessa vaiheessa, kirjaimellisesti. Vaatesekasorto kaipaisi jo kiperästi jonkinlaista ratkaisua, eli suuntaan tai toiseen..

Kommentointi ei ole käytössä.