Sisustus

Can I feel lazy ?

Perjantai on käsillä ja istuskelen kutakuinkin tämän näkymän äärellä. Kuva on otettu seistaaltaan hetkeä aikaisemmin ja minä istun parhaillaan ruokapöydän ääressä. Viimeiset kaksi tuntia olen haahuillut ympäri kotia ja pistäytynyt välillä yläkerrassa. Lapset lukevat ja katsovat ohjelmaa omasta tabletistaan, minua ei tarvita siis sielläkään. Kotona on melko siistiä keittiötä ja eteistä lukuunottamatta, mutta niille en juuri nyt voikaan mitään. Työtasojen öljyäminen on alkutekijöissään ja miehellä oma planinsa, miten aikoo tavaransa järjestellä. Ensimmäistä kertaa muuton jälkeen olen siis siinä pisteessä, että ei ole mitään akuuttia tekemistä. Olohuone on pysynyt siistinä kokonaiset kaksi viikkoa, jos muutamaa hyllyjen kasausta ei lasketa. Muutama esine on vaihtanut paikkaansa ja tila tyhjentynyt entisestään, tuntuu ettei sisustelut juuri nyt nappaa. Minulla sattuu olemaan kokonaiset kahdeksan kirjaa tuolla odottamassa lukemista, joten onnekkaana päätän laittaa nyt koneen kiinni ja käpertyä pitämään kiinni tästä maisemasta ja antaa kirjojen imaista matkaansa. 
Rentouttavaa viikonloppua!

Saatat myös pitää...

8 kommentti

  1. Ihanaa viikonloppua <3

    Kaunis kuvakulma.

    1. Kiitos Johanna <3 Sinulle myös!

  2. Mukavaa viikonloppua! 🙂

    1. Kiitos samoin sinulle Minttu! 🙂

  3. Jokos ne tasot on öljytty? Täällä malttamattomana jo kuvia odotellaan 😉 Ihanaa ja RENTOUTTAVAA viikonloppua!

    1. Voi ei vielä, sen verran kyllä siivosin, että varmaan viimeistään maanantaina kuvailen (ellen huomenna). Vielä hetki malttia 😉 itselläkin se on kyllä vaikeaa. 😀

      Ihanaa viikonloppua myös sinulle! <3

  4. Yes you can! Ihana kirjoitus, tsemppiä rempan valmistumiseen 🙂

    1. Kiitos, tässä tarvitaankin tsemppejä, sillä niin moni juttu on venähtänyt mitä piti saada tehtyä eilen ja tänään. 🙂

Kommentointi ei ole käytössä.