Sisustus

Blogger´s Inspiration Day

Terveisiä blogitapahtumasta! Lauantai vierähti nopeasti mukavassa seurassa ja mutkan kautta pääsin myös iltatapahtumaan. Kiitokset vielä kaikille seurasta, oli hienoa nähdä vanhoja tuttuja sekä tutustua uusiin ihmisiin. Eilinen päivä meni vielä talkoita emännöidessä ja vastasin tarjoilupuolestakin, joten tässäpä vasta nyt kuvia ja tunnelmia tapahtumasta.

Päivätapahtuma järjestettiin Maxinessa, josta on hulppeat näkymät kaupunkiin. Ehdin ottamaan päivän aikana vain muutamia kuvia, mikä on totaalinen rimanalitus minulta. Päivä oli kokonaisuudessaan mukava ja seurassa aika vierähti niin nopeasti, että kamera ikäänkuin unohtui.
Sen verran ehdin kuitenkin napata kuvia, kun käytiin suunnittelemassa My I Menso korut. Valikoimassa oli kauniita vaihtoehtoja ja rinnalle sai päättää vielä mieleisen kellon. Minun valintani vilahtikin jo Instagramissa, mutta pari vielä tänne blogin puolellekin nähtäväksi. (Minullakin on siis blogin puolesta Instagram – tili, mutten ole sitä paljoa vielä käyttänyt.)

Uusi kello tulisi minulle enemmän kuin tarpeeseen. Vanhasta kellosta ovat kivet tipahdelleet pois ja on se kolhujakin saanut. Ja tietysti väri olisi erilainen ja voisi valita vähän asun mukaan. 

Tarjoilut olivat jo vähissä, kun ehdimme paikalle ja nämä taisivat edustaa viimeisiä leivoksia, mitä huomasin. Ruokaa oli kuitenkin jäljellä ja kaikki nätisti esillä.

Pääsin päivätapahtumassa mukaan myös moneen kivaa yhteistyöhön, joista kuulette luonnollisesti myöhemmin lisää. Päivä oli kokonaisuudessaan mukava ja aikakin meni tosi nopeasti. Näillä eväin jaksaa taas – kiitokset kaikille järjestäjille, yhteistyökumppaneille sekä seuralaisille!

Saatat myös pitää...

6 kommentti

  1. mä. missasin. kuppikakut! Näyttivät hyviltä. 😀

    1. Niin näyttivät, ei tullut itselläkään maistettua. Kauniita kyllä olivat. 🙂

  2. Mukavalta näyttää kekkerit!!

    1. Kiitos Eija, mukavaa siellä oli. 🙂

  3. Kauniita kuvia olet ottanut! Ja ihan mahtavaa oli tavata sinut ♥

    1. Kiitos Jossu! Kuin myös, oli todella mukava tutustua sinuun ja juttua olis kyllä varmasti riittänyt pidempäänkin. <3 Syksyllä sitten uusiksi?

Kommentointi ei ole käytössä.