Sisustus

Pääsiäisen jälkeen

Paluu arkeen alkaa pikkuhiljaa uusiin mukaviin juttuihin. Neljän päivän vapaaputki tuli todella tarpeeseen ja olin odottanut, että päästään koko perhe nauttimaan kotipäivistä. Olin luvannut, että en siivoa pääsiäisen aikaan, vaan yritän rauhoittua ja rentoutua itsekin. No, tämä lupaus piti lähestulkoon, mutta jotain suunnitelmia oli kuitenkin keksitty näillekin pyhille. Lastenhuoneessa tapahtui iso mullistus viikonloppuna, kun mieheni kokosi vaatejärjestelmän huoneeseen. Se oli oikeastaan pakko ajoittaa pitkien vapaiden yhteyteen, sillä hommassa vierähti pari päivää. Itselleni olin ottanut ison maalausurakan, johon sain valmisteluapua. Suurin osa pääsiäisestä meni kuitenkin rentoutumiseen, hemmotteluun ja lasten kanssa puuhaamiseen.
Pupu oli nimittäin käynyt piilottamassa hiukan suklaaherkkuja lapsille. Riemua ja iloa riitti hurjasti, kun tytöt intoutuivat etsimään piilosta. Suklaata olikin sellainen määrä, että saavat lapset syödä vielä monena viikonloppuna pääsiäisen tarjontaa.
Vanhempi tytär oli hiukan skeptinen, kun hoksasi myöhemmin, ettei se pupu voi mitenkään olla oikea. Ajatus kuitenkin viehätti niin paljon, että halusi pohtia asiaa mielessään. Äiti ei voi aina tietääkään, mitä pienen ihmisen mielessä pyörii.
Tänään olisi tarkoitus siivota koti taas lattiasta kattoon. Mukavaa päästä ahkeroimaan ihan rauhassa, kun tyttö on eskarissa. Pienempi Muru auttaa niin innokkaasti, että homma sujuu meiltä reippaasti. Tarkoitus olisi sitten jatkaa lastenhuoneen projektin parissa maalausta ja järjestelyä, joten jatketaan pian siitä. Muutos alkaa olla jo hyvällä mallilla!
Keväistä viikonalkua!

Saatat myös pitää...

2 kommentti

  1. Tänään onkin (ainakin täällä) joutilas päivä siivoukseen. Vettä sataa nääs .) Kivasti kuulosti teidän pääsiäinen menneen.. Puputkin löytyivät 🙂 Muksaa tiistaita sinne!

    1. Voi harmi, täälläkin vähän meinaa mennä aurinko pilveen ja sadetta lupasi.
      Pääsiäinen meni kivasti ja nopeasti, toivottavasti meni hyvin sielläkin. 🙂
      Hyvää viikkoa sinulle!

Kommentointi ei ole käytössä.