Sisustus

Sunday Mood

Loma on jo lopuillaan ja aurinko on hellinyt mukavasti. Käytiin perjantaina keskustassa pikaisesti ja ehdin pyörähtämään myös yhdessä lemppariliikkeessä, Nougatissa. Sieltä löytyikin kotiinviemiseksi ihania sisustusjuttuja ja terassille haaveilemani istuintyynyt. Pari vaihtoehtoa oli myös, mutta ihastuttiin näihin molemmat. 

Rakastan tuoksukynttilöitä ja etenkin näitä lasiin valettuja versioita. En koskaan lähde tyhjin käsin, jos törmään valkoisiin tai hyväntuoksuisiin kynttilöihin. TineK:n tuoksukynttilät ovat hienostuneita ja niissä on oikeastaan vain se vika, etten raaski polttaa niitä! 

Olen todella viehättynyt näistä laatoista, joita täytyy varmaan käydä hakemassa pari lisää. Keksin näille jo vaikka mitä käyttöpaikkoja. Olen käynyt katsomassa näitäkin moonta kertaa ja tällä kertaa kun mies oli mukana, niin sain kantoapuakin.
Meillä on parhaillaan puiden kaato pihalla menossa ja eskarilainen tekee tuolla elämänsä ensimmäistä munakasta ihan itse – alusta loppuun. Lukemaankin oppi ja opettelee innoissaan kirjoittamista, joten täytyy nauttia vielä hetki rauhallisesta kahvitauosta, ennen kuin tuolla tarvitaan apua.
Kaunista sunnuntaita!

Saatat myös pitää...

12 kommentti

  1. Ihania ostoksia olette tehneet, itsekkin olen kova kynttilän kuluttaja, mutta en ole päässyt testaamaan vielä noita TineK:n kynttilöitä. Varmasti ihanan tuoksuisia! 🙂

    1. Tinellä on kauniit kynttilät, täytyisi joskus ostaa vielä isommassa koossa näitä. Tuoksuissa on parasta se, että ne eivät ole ainakaan omaan makuun liian voimakkaat.

  2. Jes, tätä Stadin postausta toivoinkin! Aivan ihania ostoksia! Noita TineK:n kynttilöitä täytyy joskus testata. Ovatko minkä hintaista? Yankee Candlesit on toinen mistä pidän.

    Pikaista paranemista muru. <3 Toivotin teille mukavaa Stadin reissua, mutta eipä se konmentti sit tullukkaan perille. :/

    1. Tuo pieni maksaa muistaakseni siinä 8-9 euron pakeilla, joskus näitä alennuksesta ostanut useamman. Yankee Candles onkin ihan uusi tuttavuus minulle, täytyypä tutustua.

      Kiitos, taitaa alkaa tauti jo helpottaa kun jaksoin pihalla istua pari tuntia. 🙂 Ei tullut mainitsemasi kommentti, ei näkynyt missään kommenttilaatikossa.

  3. Suloisia kuvia! <3 Nuo marokkolaislaatat on niin ihania, minä kannoin keväällä Oulusta yhden Tilestar-kuosisen meille. 🙂

    1. Kiitos! Niin on, näistä kun olisi saanut pätkän seinälle vaikka toiseen vessaan…Taidan hakea muutaman terassille.
      Ihana, yllättävän painava oli kuitenkin eli muiden ostosten lisäksi tuli kassille painoa. 🙂

  4. Uutta postausta jo kaipailen. <3

    1. Pian, pian. 🙂

  5. Onko sulla muuten millainen vaatetus tässä? Kokonaiset asukuvat olisi tosi kivoja. 🙂

    1. Aika mustanpuhuvat. 🙂 Yritän saada tuota miestä innostumaan kuvaamisesta, niin voisi olla kokonaisempia asukuvia luvassa. Meillä ei tällä hetkellä ole mitään niin suurta peiliä, että saisi otettua itse kokokuvia. Jalustan kanssa täytyisi harjoitella – siinä olen totaalisen untuvikko. 😀

  6. Olin muuten eilen leikkauksessa ja pääsin eilen myös kotiin.
    Lauantaina Pariisiin. <3

    1. Tsemppiä ja toivotaan parasta!
      Viettäkäähän oikein mukava loma Pariisissa! <3

Kommentointi ei ole käytössä.