Sisustus

Veikeät kesähousut

Ihanaa, kun ulkona tarkenee taas kesäisemmissä vaatteissa ja uloslähdöt ovat lasten kanssa helpottuneet. Oikeastaan enää minulla ei olekaan pikkuisia tyttöjä, vaan kaksi isoa tyttöä jotka tuskastelevat päällepantavan kanssa. Yleensä tuskastelu liittyy ulkovaatetukseen, sillä tyttöjen mielestä pitäisi käyttää ohuita kesähousuja ja kauniita pitsitoppeja ympäri vuoden. Valitettavasti aikuisena kuitenkin tiedän, että se ei nykyisessä asuinpaikassa ja -maassa ole mahdollista. Saahan sitä kuitenkin haaveilla!
Löysin itselleni ihanat kesähousut, jollaisia olen etsinyt jo pitkään. Olen niin sanottu väliinputoaja eli pieniä tai lyhyitä vaatteita (minun kokoa) on hankala löytää. Aina on lahkeet, hihat tai ympärys liian suuria. Kun löytää liikkeen, jossa on oman vartalotyypin mukaan tuotettuja vaatteita, täytyy olla heti tarkkana ettei jää ilman. Ja näitä on harvassa. 
Minulta on pyydetty aika paljon asupostauksia ja päätin nyt ryhtyä tuumasta toimeen. Meillä olikin Murun kanssa aika kiva päivä, kun sain nuoremmasta tyttärestä pienen assistentin. En ole kokenut jalustan käyttäjä ja säädöissä olikin tekemistä, että tuli edes vähän miellyttävä kuva. 

Tila on sen verran ahdas ja hankala, etten saanut oikein kokokuvaa otettua. Jalusta on niin surkea, että menee ikuisuus säätää jokainen jalka suoraan. Nyt kun sain kerran kameran oikeaan asentoon, niin saanee pysyä siinä taas tovin. 
Loppuun vielä kiitos teille, jotka jaatte ajatuksia. En kovin usein muista sanoa tätä ääneen, mutta olen kiitollinen kaikista kauniista sanoista, yllätyksistä ja hetkistä, mitä olen blogin kautta tavoittanut. Kiitos myös yhteistyökumppaneille, moni kampanja on tuonut paljon iloa ja olen oppinut tiedonjanoisena paljon uutta. Blogin alkuperäisen ajatuksen mukaan tavoitteeni oli tuoda iloa ja inspiraatiota arjen keskelle ja olen niin iloinen joka kerta, kun joku kertoo saaneensa vaikkapa hyvän mielen jostain kuvasta tai jutusta. Ilahdun. Elämään mahtuu myös vastoinkäymisiä ja yksi niistä on meidän uuden kodin tuomat murheet. Yritän kuitenkin suhtautua positiivisesti. Äiti tapaa aina sanoa, että asioilla on tapana järjestyä. Luotan tähän neuvoon.
Ihanaista perjantaina, pian se on jo kesäkuu!
Ai niin ja loppukevennyksenä kuva meidän toilailuista, kun opeteltiin tätä jalustan käyttöä.
En kehtaa nyt julkaista koko kuvasarjaa, mutta siis tällaisia kuvia tuli ”rulla täyteen”.

Saatat myös pitää...

9 kommentti

  1. Hauskan ja kevyen näköiset housut 🙂

    1. Kiitos S, nuo on tosi kevyet ja varmaan tulevat lempparihousut. 🙂

  2. Anonyymi says:

    Asupostauksissa olisi kiva lukea minkä merkin asuista on kyse 🙂

    1. Kiitos vinkistä, yritänpä muistaa jatkossa. 🙂

  3. Kauniit housut! Mistä olet nuo ostanut? Itselläkin kun on vaikeuksia löytää omalle vartalotyypille sopivia vaatteita 🙂

    1. Kiitos Jossu! Nämä on sellaisesta pikkuliikkeestä kuin Flash (Espoo). Tuolla on aika kivoja ja itselle sopivia vaatteita useimmiten. Nopea kyllä täytyy olla, sillä oikeat koot menevät aika nopeasti.

  4. Kivat housut! Minunkin pitäsi löytää jotain kivoja ja kevyitä kesähousuja…mut mulla on sitten se päinvastainen ongelma, että lahkeet on usein liian lyhyet (ja yläosissa hihat). 🙂

    1. Kiitos AnuElina. Voi että, se on itseasiassa kurjempi juttu, sillä itse voin lyhennyttää joitain vaatteita. Toivottavasti löytyy kivoja kesäkamppeita, nyt niitä pitäisi vielä olla hyvin kaupoilla. 🙂 Jännityksellä odotan matkakuulumisiasi, jos niitä saa toivoa. 😉

  5. Nää sopii sulle ihan älytsin hyvin! Tosi kivat!

Kommentointi ei ole käytössä.