Sisustus

Hämärtyvät illat

Loppukesä alkaa olla jo parhaimmillaan ja päivisin on saatukin nauttia vielä lämpöisestä säästä. Illat alkavat jo kuitenkin hämärtää kauniisti heinäkuun lopulla ja tuntuu, että elokuu alkoi hieman varkain. Kuvasin eiliseltä tunnelmia, sillä ilta oli hyvin kaunis ja tämä taitaa olla ensimmäinen katettu illallinen tähän vuodenaikaan. Kynttilät ovat vallanneet alakerran ja etsin tuikkuja myös keittiöön. Tämän kodin keittiö on uskomattoman tunnelmallinen tinen tuikkujen loistaessa, oma pieni soppi talon nurkassa.
Uudet eli vuosi sitten hankitut kangasservetitkin pääsivät käyttöön. Olenkohan ehtinyt vain kerran näitä laittaa pöytään? Tämäkin on yksi ajatus, mikä valtasi mieleni tässä taannoin: aika kuluu hurjan nopeasti. Lapset ovat kasvaneet taas ison mitan verran kesän aikana ja esikoistyttäremme on ottanut selvästi harppauksen itsenäistymiseen. Hänellä tuntuu olevan aivan omat kuviot sen varalle, miten valmistautuu koulun aloitukseen. Hän on mietteliäs lapsi, joka pohdiskelee hyvin paljon ja tosipaikan tullen onkin ensimmäisenä menossa. Tämä piirre on vain vahvistunut iän myötä ja tunnen itseni hurjan ylpeäksi, sillä tiedän lapsemme sopeutuvan hyvin isoon askeleeseen. Vien hänet alkuviikosta ostoksille ihan kahdestaan ja valitsemme koulun tielle tarpeellisia juttuja. Kuulenette näistä vielä lisää.

Miten paljon minun tekisikään mieli hankkia meille se uusi ruokapöytä. Tiedän, että vaikutan turhamaiselta, mutta valkoinen uppoaa tilaan vähän liiankin hyvin ja kaipaisin pyöreää pöytää. Tämä pöytä saa nyt kuitenkin olla vielä käytössä, sillä ruokapöydän hankinta on varmaan viimeinen asia, mikä miehelläni on mielessä. Ja ihan järkevästi ajateltu.
Tässä vaiheessa iltaa kukaan ei suostunut enää ottamaan yhtää kuvaa, joten laitanpa vielä kuvan iltapäivältä. Halusin esitellä teille uudet ihanat housut, mitkä löysin lomareissun alussa.
Istuvia valkoisia housuja on todella vaikea löytää ja olinkin aivan innoissani, kun sain nämä alerekiltä. Merkki on Flash Woman, mikä onkin minulle tuttu merkki. Paita on Espritin ja oli minulla päällä Indiedaysin iltajuhlassa. Hiukset ovatkin kesän aikana kasvaneet ylimittaiseksi ja nyt pitäisi päättää, käynkö pätkäisemässä vai kasvatanko pituutta? Uskomattoman määrän olen hamstrannut hiustuotteita pitkin kesää, joten kunto on ihan hyvä.
Kävimme tänään poimimassa koko perheen voimin mansikoita ja ehdin pakastaa jo kuusi rasiaa. Nyt mietiskelen täällä, mitähän herkkua noista lopuista tekisi? Marenkikakkua vai smoothieta? 
Ihanaista elokuun ensimmäistä iltaa sinulle!

Saatat myös pitää...

4 kommentti

  1. Tosi tyylikkäät housut, suunnilleen samanlaiset haussa mullakin!

    Ja en vain lakkaa ihailemasta teidän valkoisia portaita.

    1. Kiitos Suvi! Mä olen tykästynyt nyt tällaisiin kevyisiin housuihin, mitkä menee lämpimällä kuin vähän viileämmälläkin säällä.
      Kiitos, kivasti sanottu. 🙂

  2. Kasvata hiuksia ja tee marenkikakkua. 🙂

    1. Mun tyttö sanoi ihan samaa :D. Ei kuulemma yhtään tykkää hiustyylistä ja marenkikakku olis parempi kuin kermakakku.

Kommentointi ei ole käytössä.