Sisustus

TIMANTTITUIJAT ETUPIHALLE

Syksy alkaa olla jo siinä vaiheessa, että syyskukkaset ovat jo menneen kauden kaunistuksia. Jo muutaman viikon ajan olen katsellut etupihalla sisälle tullessa nuupahtaneita syyskrysanteemeja. Sain viikonloppuna aikaa hakea ja laittaa parit tuijat sisäänkäynnille. Ostettiin myös näihin ulkovalot, sillä illat hämärtävät jo aikaisin. Haaveilen tuija-aidasta sitten uudistettuun pihaan, joten nämä lieventävät nyt hiukan pihanlaittointoa. Pihaa onkin siivoiltu ja haravoitu pitkin viikkoa. Aivan erinomaista hyötyliikuntaa ja lapsetkin viihtyvät tuntikaupalla ulkosalla!

Minulla on vielä Riviera Maisonin valkoiset kivilyhdyt näiden kaveriksi kun mennään lähemmäs joulua. Messinkinen lyhty menee varmaan ulos ja jos nyt jostain syystä en laittaisi valkoisia kivilyhtyä ulos, niin on valot ainakin näissä puissa. Saatan laittaa vielä koristekiviä ruukkuihin, jos löydän jostain kaupasta sellaista. Kertokaahan vinkkejä, jos tiedätte jossain myytävän valkoista tai vaaleaa koristekiviä tai – murskaa. Ulkona on nyt sen verran kolea ja sateinen sää, etten kyvyilläni saanut kuvailtua istutuksia kuin sisällä, joten mielikuvista peliin. Tummalle kuistille nämä ovat juuri hyvät, kun valkoiset ruukut erottuvat kivasti.
Rentoa illan jatkoa – kellojen pyörityksen takia tuntuu, kuin olisi jo kohta yö!

Saatat myös pitää...

8 kommentti

  1. Taidan kopsata idean etupihan ruukkuun, valoineen päivineen. Ihanan näköistä!

    1. Vie ihmeessä idea kotiin, olen haaveillut vuosia että pääsen laittamaan pihalle näitä kaunistuksia. Elämän pienet suuret ilot. Kiitos 🙂

  2. Prismoista ainakin löytyy valkoista koristekiveä ja meillä päin myös kukkakaupoista!

    1. Kiitos Teija vinkistä, enpä ole hoksannut että Prismassa voisi olla. Joskus olen Ikeasta nähnyt mutten viime aikoina missään. Kiitos! 🙂

  3. Onpa ihanat tuijat valoineen <3 Itsekin jo pieneen havuun virittelin valot sisäänkäynnille, jotenkin niin paljon kotoisampaa. 🙂

    Mukavaa uutta viikkoa! <3

    1. Kiitos Jenni, tykkään itsekin tosi paljon. Kuisti toivottaa kivasti tervetulleeksi kun käynti on nätin näköinen. 🙂

      Hyvää viikkoa sinnekin! <3

  4. Onpa kauniit! Me kaivettiin etupihalta puolikuollut tuija pois ja nyt minulla ei ole mitään, mihin laittaa ulkovaloja… Tuollaiset olisikin näppäriä ja kaiken lisäksi kauniita 🙂

  5. Platagen myy valkoisia kiviä. Ja teidän tuijan valot näytti kivoilta. Mistä ostit valot? Meidän tuijat myös valaistaan ja pian. 🙂

Kommentointi ei ole käytössä.