Sisustus

Koristeita

Joulukoristeet alkavat pikkuhiljaa olla kasassa, päätin nimittäin ostaa juuri sellaiset pallot kuuseen, mistä todella pidän. Aikaisempina vuosina ollaan ostettu vaikka mitä kaikkea kauniista innostuneena, mutta tänä vuonna päätin antaa järjenäänelle sijaa. Kulta ja messinki ovat valikoituneet tähän kotiin ovenkahvoihin ja muihin pieniin yksityiskohtiin ja ajattelin jatkaa samaa linjaa koristeiden kanssa. Hieman hopeaakin meiltä löytyy, mikä taitaa päästä yläkertaan. Kaikkia vanhoja koristeita ei siis ole laitettu pois, vaan parhaimmat säästetty.
Pikkupallot ovat Ikeasta. Ostan näitä sieltä joka vuosi ja käytän niin koristeluissa kuin paketoinnissakin hyödyksi. On ollut yllättävän vaikea löytää oikeansävyisiä koristeita, sillä liiallinen kullan kimallus ei ole tyyliäni. Eräistä koristeista varisi myös kimalletta silmään, tällaiset saivat heti lähtöpassit.
Sivupöydän somistus on tällä hetkellä jo aika runsas väreiltään, joten juurikaan muuta tähän ei ainakaan ennen pikkujouluja tule. Pikkupalloja lisäilin jo tuikkukuppiin ja varmaan jossain vaiheessa siirrän tähän joulusuklaita. Sieltä se joulumielikin alkaa kaivautua esiin, kun tehtiin lasten kanssa tänään kolmas satsi piparitaikinaa. Vielä kun saataisiin kevyt lumikuorrute pihaan…
Kiitos vielä kommenteistanne ja viesteistä! Yritän vastailla niihin piakkoin, on nimittäin ollut aikamoista haipakkaa tämä viikko ja menin vielä satuttamaan selkänikin eilen. Taitaa meno rauhoittua viikonlopuksi, kun saan hommia valmiiksi. Pian kuulette lisää sisustusrintamaltakin, sillä tapettikuviot etenevät kivasti.

Saatat myös pitää...

4 kommentti

  1. Aivan ihanat nuo nappulat <3

    1. Niin ovat <3

  2. Hyvät jouluvärit olet valinnut, ihanan yksinkertaista mutta näyttävää.
    Mukavaa viikonloppua!

    1. Kiitos Anu, tähän on ollut suunta jo parina vuotena. Nyt ajattelin yksinkertaistaa ja jättää muita värejä pois. Saa nähdä miltä meillä sitten lopulta näyttää. 🙂

Kommentointi ei ole käytössä.