Sisustus

Mustavalkoisia kuvia

Suunnittelen meille parhaillaan tauluja seinille ja ajattelin kehystää joitain omia kuviani. Valitsin tähän postaukseen muutamia kuvia, joista voisi tulla hauskannäköisiä mustissa kehyksissä. Meillä on myös muutamia hääkuvia, jotka voisivat sopia joukkoon. Todella vaikea valinta, kun kuvia on tullut otettua niin paljon ja niitä löytyy useista kansioista. Meidän valkoiset seinät huutavat parhaillaan tyhjyyttä ja tahtoisin jo päästä ripustamaan jotain avonaisiin kohtiin. Tauluseinälle on oikeastaan kolme paikkaa, joiden väliltä pohdin nyt, mikä kaipaisi eniten kollaasia. 
Ensimmäinen vaihtoehto: Portaat
Hyvin valkoinen näkymä, eikö totta? Mustat kehykset toisivat särmää ja näköä portaisiin. Kuvia voisi katsella ruokapöydässä sekä ohitse kulkiessa. Hahmottaisivat myös hiukan tilantuntua ja monessa inspiskuvassa kuvakollaasit portaissa näyttävät upeilta. Tässä yksi vahvasti mielessä oleva paikka kuville.
Toinen vaihtoehto: Olohuoneen pitkä seinä
Tätä vaihtoehtoa olen pohdiskellut kaikkein eniten, vaikka alan kallistua nyt muihin ajatuksiin. Jos kuvakollasi tulee pitkälle seinälle, vanhan kaapin paluu tulee olemaan lähes mahdoton. Toisaalta kuvaseinä tasapainottaisi kokonaisuutta, ellei tuota televisiota piiloteta kaappiin. Mies haaveilee uudesta tv:stä, joten kovin paljon ei ole uhrattu ajatusta koko nurkalle. Kuitenkin tuo iso musta elementti häiritsee toisinaan, vaikka sopiikin nyt olohuoneeseen paremmin.
Viimeisin vaihtoehto on valkoisen kaapin viereen/ympäristöön tai pianoseinälle. Musta piano valkoisessa huoneessa on iso elementti ja mustavalkoiset taulut pehmentäisivät hiukan kontrastia. Pianon päällä on melko vähän tavaraa eli toisin sanoen messinkiset nappulat sekä valkoinen orkidea. Joulunaikaan saatan siirtää yhden huonekuusen tai pitää ennallaan. Taulut sopisivat myös tähän kokonaisuuteen hyvin. 
Mitäs pidätte ideoista? Mikä vaihtoehto on sinusta paras?

Saatat myös pitää...

4 kommentti

  1. Taulut sopisivat kyllä jokaiselle seinälle, mutta ehkä valitsisin tuon viimeisen vaihtoehdon…en tiedä, pitäisi kyllä nähdä tila ihan kokonaan, että osaisin sanoa. 🙂

    1. No se on ihan totta, että kuvien perusteella kokonaisuus ei hahmoitu samalla tavalla. Tuossa voisi olla ideaa laittaa takaseinälle taulut ja toiseen kohtaa vaikka taulupari. Kiitos kun annoit heti ideanpoikasen. 🙂

  2. Portaikko on hyvä idea, samoin tuo valkoisen kaapin yläpuoli. Varmasti tosiaan toisi hyvin kontrastia siihen ja sitten piano ei olisi niin silmiinpistävän musta. Kivoja kuvia. Mulla on myös ollut taulukollaasin tekoa suunnitteilla, mutta en ole päässyt asiassa eteenpäin…

    1. Portaat houkuttaisivat tosi paljon, vaikka toisaalta mietin meneekö paikka sitten levottomaksi. Tämä taulukollaasi on ollut tosi hidasta puuhaa, mietittiin sitä jo tänne muuttaessa. 😉 Tsemppiä, kyllä se sitten etenee kun saa kunnon inspiksen!

Kommentointi ei ole käytössä.