Sisustus

Jouluiset oksat

Hämyinen tiistaispäivä on aloittanut joulukuun ja joulun, niin kuin innokkaat tyttäremme tapaavat sanoa. Tämä viikko on tosi kiireinen ja kalenterit ovat täynnä, joten pieni paussi blogielämästä yrittää ängetä väliin. Jätin nyt suosiolla joulukalenterin blogista pois tänä vuonna, vaikka päivitän blogia kyllä vanhaan tahtiin eli useamman kerran viikossa. Minulla on joulun aikaan pitkä loma, olen lasten kanssa koulujen lomat kotona. Täytyy siis vielä jaksaa tuskaisen marraskuun jälkeen joulukuun ekat viikot. Tuntuu aivan ihanalta pyhittää aikaa, kiireetöntä aikaa laspsille. Toki yritän puuhastella kaikenlaista, kuten leipoa ja askarrella näin arkenakin – aika tosin on rajallinen, varmaan monelle tuttu juttu. Stressiä en tahdo yhtään enempää, joten itselleen täytyy olla armollinen ja tehdä rauhassa mitä ehtii. Lapset ovat mainioita toppuuttelemaan kiireen kanssa, kun eivät tahdo vieläkään ymmärtää koko termin merkitystä.
Näin joulukuun alkajaisiksi, kun monessa paikassa yritetään saada ostohysteriaa aikaan voin onnitella itseäni, miten vähän olen tehnyt hankintoja. Koti piristyy risuilla ja kukilla, kynttilöihinkin käytän  kohtuullisesti rahaa. (Jos joku ei siis tiennyt, niin ikuinen heikkouteni on ollut valkoiset tuoksukynttilät valettuna kuppiin) Tänä vuonna kirjoitan vielä erikseen joululahjoista ja vinkeistä, mutta sanottakoon että järjenääni on niissäkin vahvasti läsnä. Jotain pientä hemmottelua on luvassa, mutta haluamme tänä vuonna panostaa rauhaisaan kotijouluun ja rentoon fiilikseen pehmoiset sukat jalassa. Vinkkejä tarjoilujen suhteen yritän myös jossain välissä kertoa, nimittäin saan usein kyselyjä viljattomien ruokien perään. 
Kotimme otti askeleen eteenpäin joululookin suhteen, kun asettelin perinteiset oksat uudistettuun maljakkoon. Maalasin tuon mustan alaosan liitutaulumaalilla (vahingossa) kun halusin mustavalkoisen puunvärin sijaan. Raidalliset pallotkin ovat vuosien takaa ja se pieni hopea lisä tänä vuonna. Yksi hopean valkoinen tähtikin on, en tiedä vielä minne se päätyy. Itseasiassa tyttöjen uuden tonttulakit sulautuvat nyt aika hyvin kodin väritykseen. Joulukuusi tulee todennäköisesti näiden oksien paikalle, joten seuraavassa kuvassa oksat ovat jo sillä paikalla, mihin ne todennäköisesti jäävät.
Nappulat sopivat niin kivasti tuonne kaapin päälle, että vaihdoin lampun hetkeksi pois. Iltaisin poltellaan niin paljon kynttilöitä, että juuri muuta tunnelmavalaistusta ei tarvitse. Olohuoneen kattoon täytyisi kuitenkin löytää sopiva valaisin, sillä lisävaloakin tarvitaan joskus.
Olemme olleet niin tyytyväisiä tähän kaappiin, että suunnittelen jo pienempää lastenhuoneeseen. Siellä on tehty hieman muutoksia, kun siskoni muutti meille 1,5 kuukaudeksi asumaan ja jouduimme laittamaan nukkumisjärjestyksen toiseen kuosiin. Instagramin puolella onkin jo näkynyt muutamia kuvia. Lastenhuoneesta postailen myöhemmin lisää, sillä meillä on käynnistymässä siellä muutos upean yhteistyön merkeissä. Tytöillä alkaa jo hiukan joulu näkyä, joten siitä on kyllä jotain fiiliskuvaa tulossa. 
Hyvää joulukuun alkua!

Saatat myös pitää...

4 kommentti

  1. Kauniin yksinkertaiset oksat ja ihana tuo maljakko!!!

    Mukavaa tiistaita!

    1. Kiitos S, mukavaa iltaa sinulle!

  2. Ihanaa valoisuutta. Tällaisia kuvia kun näkee, tekee mieli marssia maalikauppaan hakeen valkoista maalia. Kaunista ♥

    1. Kiitos S.H ! Meillä on niin valkoiset seinät, kun Tikkurilalta löytyi maalipaletista. Valkoista, valkoista. <3

Kommentointi ei ole käytössä.