Sisustus

HYVÄÄN VIIKONLOPPUUN

Mistä syntyy hyvä viikonloppu? Minkälaisia asioita sisältyy viikonlopun viettoon? Olen pohdiskellut  näitä asioita joskus syvällisemminkin ja tullut siihen tulokseen, että hyvä viikonloppu koostuu monista asioista, jotka vaihtelevat – usein fiiliksen mukaan. Olen koti-ihminen ja viihdyn erinomaisesti vapaa-aikana kotona. Tietysti meillä on kodinkin ulkopuolista elämää, mutta näin pääsäänröisesti viihdyn täällä tukikohdassani erittäin hyvin. Onhan koti se paikka, mihin olen panostanut paljon ja luonut puolison kanssa turvalliseksi ja viihtyisäksi paikaksi koko perheelle. 
Viikonloppuihin sisältyy aina jotain vähän spesiaalimpaa, kuten tuoreita kukkia, yhdessäoloa, rentoa ajattomuutta eli aikaa vain olla. Siivoan päivittäin, mutta usein torstaisin puunaan hieman enemmän ja laajemmin, jotta viikonloppuna voisi siivoilla vähemmän. Ruuanlaittoon kuluu myös aikaa enemmän, sillä pyrin panostamaan ruokaan ja yhteisiin ateriointihetkiin, mikä tuntuu arkisin olevan hyvin haasteellista.
Viikonloput ovat tärkeitä, jotta voi ladata akkuja ja kerätä voimia arkeen. Perheen yhteiset hetket luisteluradalla, kävelyretket lähiympäristössä ja riemukkaat pelihetket ovat niitä asioita, jotka tuottavat meille iloa. Lapset ovat pieniä niin vähän aikaa, että se saa minut välillä haikeaksi. Kunpa osaisi elää enemmän hetkessä ja muistaa nauttia!
Viikonloppu on myös mahdollisuus keskittyä itselle tärkeisiin asioihin ja nauttia rauhassa, mistä sitten pitääkin. Ajattelin napata kohta kirjan käteen ja kömpiä sohvalle lukemaan. Lasten nauru kantautuu alakertaan ja mietin, miten onnekas sitä onkaan.
Hyvään viikonloppuun kuuluu myös tunne, että on irtautunut arjesta. Mikä olisikaan parempi tapa konkretisoida asia kuin järjestämällä pitkä sunnuntaibrunssi tai kävelyretki kimmeltävien hankien keskellä paukkupakkasessa? Yhteinen leffailta ja lautapeli lasten kanssa ei ole ollenkaan huonompi idea. Toivotan sinulle mukavaa viikonloppua ja parasta aikaa sinulle tärkeiden asioiden parissa!

Saatat myös pitää...

6 kommentti

  1. Oikea hyvänmielen postaus 🙂 Luistellaan, hiihdetään, pelataan lautapelejä ja tehdään hyvää ruokaa. Ystäväni lupautui lapsenvahdiksi, pääsemme elokuviin. Kivaa viikonloppua myös teille.

    1. Kiitos Sanna! Kuulostaa tosi hyvältä, nauttikaa ja viettäkää oikein mukava viikonloppu! 🙂

  2. Ihana kirjoitus! Viikonloppu on just parasta! Mutta harmittaa välillä, että niitä odottaa liikaa ja ei osaa pysähtyä nauttimaan siitä arkiviikostakin:)

    1. Kiitos Mysterious M! Se on totta, arkisin tuntuu olevan kiireistä ja siitä ei osaa oikein ottaa "iloa irti". Otimme nyt tavaksi nauttia koko perhe yhdessä aamiaista ja se on tuonut hieman sitä jotain arkeen. Toivottavasti tapa jatkuu, eikä lipsuta siitä.

  3. Niin kauniita kuvia ja hauska nähdä, miten keittiönne sijoittuu, olin kuvitellut sen ihan eri tavalla.

    Itselleni täydellinen viikonloppu sisältää yleensä seuraavia elementtejä: ulkoilua, nukkumista (nukumme vuoroaamuina miehen kanssa pitkään), liikuntaa ja ulkoilua, hyvää ruokaa, suklaata, bloggailua, usein myös ystävien tapaamista. Välillä tulee oltua reissussa viikonloppuisin, mutta olen nyt vähentänyt niiden sopimista, koska tuntuu, että tarvitsen näitä tavallisia perusviikonloppuja niin paljon.

    1. Kiitos Suvi!
      Joskus harmittaa, ettei ole laajakulmaobjektiivia tai parempia kuvaustaitoja, sillä olisi kiva esitellä kodin pohjaa paremmin.

      Kuulostaa ihanalta viikonlopulta! Ulkoilun tärkeyttä ei pidä unohtaa, mukava kun on ohjelmaa ja nukkumista. Reissussakin on kiva käydä välillä, oletteko käyneet ulkomailla vai enemmän kotimaanmatkailua? Olisi kiva joskus kuulla käytännön kokemuksia, miten "pidennetty" viikonloppu onnistuu parhaiten. 🙂

Kommentointi ei ole käytössä.