Sisustus

TALVIKOTI

Tammikuinen pakkassää on innostanut ulkoilemaan lasten kanssa ja kokeilemaan talvilajeja, kuten hiihtoa ja luistelua. Olen siitä onnekas, että meidän perhe tykkää raittiista ilmasta ja esimerkiksi luistelu on kaikkien mieleen. Sisustusinnostuskin on ollut nosteessa ja olen kolunnut monia nettikauppoja läpi. Tällä hetkellä kodin laittaminen keskittyy kuitenkin säilytysratkaisuihin ja olemme tahkonneet miehen kanssa eteisen vaatekaappia suunnitteluohjelmalla moneen otteeseen. Lastenhuoneen säilytysratkaisut saavat jatkoa, kun uudistamme huonetta tulevana viikonloppuna. Valittiin tyttöjen kanssa yhdessä mieluinen tapetti ja tämä on tulossa seinälle ihan pian. Lastenhuoneesta siis postausta pian.
Kauniiden helmililjojen saapuminen kauppoihin on yllyttänyt kevään kaipuuta, vaikka rakastankin talvea. Vuodenaikaihmisenä nautin vaihtelun kirjosta suunnattomasti, mutta pakko se on myöntää näiden keväisten kaunokaiset myötä iskeneen kevätpistoksen. Nyt aion kuitenkin nauttia talvesta täysin siemauksin, sillä mikään ei voita kaunista ulkoilupäivää perheen kanssa kimmeltävän lumen keskellä. Toivottavasti ehditään vielä käydä nuotiolla paistamassa makkaraa talven aikana!
Makuuhuoneen yöpöytämietteitä on luvassa seuraavassa postauksessa. Olen nyt miettinyt jo yli vuoden parista vaihtoehdosta ja taitaisi olla jo kohta päätöksen aika, vai mitä? Olisi hienoa saada pitkään olleita keskeneräisiä asioita loppuun. Pian se on jo kevät ja pihan laittamisen aika. Meillähän on tulossa lähes täydellinen muutos niin etu- kuin takapihallekin sivupihaa unohtamatta. Niistä aiheista lisää hieman tuonnempana.
Mukavaa talvista viikkoa!

Saatat myös pitää...

2 kommentti

  1. Ihania helmililjoja, jokos niitä jo nyt saa!? Hävettää, että meillä vielä näyttää joulupallokranssi unohtuneen seinälle ja toisilla on jo hieman toiset stailaukset, heh!

    1. Kiitos Mysterious. Kyllähän näitä alkaa pikkuhiljaa löytyä kaupoista. 🙂 Pikkuhiljaa joulua pois, itsekin korjasin eilen viimeisen pallon roikkumasta talteen.

Kommentointi ei ole käytössä.