Sisustus

MY SUMMER STYLE

Lämmin sää on vallannut heinäkuun ja hellinyt meidänkin perhettä. Vastavalmistuneelle terassille on nimittäin viritelty tyttöjen pulikointiallas ja kesäinen piha on toiminut toivomalla tavalla. Olen rentoutunut jonkin verran myös kaupungilla ja täydentänyt vaatevarastoa kiitettävästi. Alennusmyynnit on tullut hyödynnettyä ja olen tehnyt paljon hyviä löytöjä. Yksi niistä on tämä pehmeän valkoinen takki Lindexistä. 

Tyylini on ollut samanlainen jo nuoruudestani saakka, enkä ole koskaan kokeillut mitään radikaalia sinimustien hiusten lisäksi (ne olivat muuten oikeasti tosi upeat, harmi että äiti oli eri mieltä). Jonkinlaista kasvua ja kypsymistä on tietenkin vuosien aikana ollut, mutta punainen lanka on säilynyt. Klassisuus ja ajattomuus viehättää silmääni edelleen ja olen aika innoissani, sillä olen löytänyt oikeat sävyt myös meikkeihin. Pitkään olin sitä mieltä, etten opi koskaan käyttämään huulipunaa, mutta oikean sävyn löydyttyä siihenkin on tullut muutos. 

En usko, että kukaan on yllättynyt jos sanon yksityiskohtien olevan tärkeitä. Pidän siitä, että yksityiskohdilla voi viimeistellä tyylin ja tehdä siitä hieman erilaisen. Samat raaka-aineet toimivat kuitenkin usein pohjalla, joten pienillä tärkeillä jutuilla saa helposti muutosta aikaan. Se pätee niin ruuanlaitossa, kuin pukeutumisessakin.
Vaalea asu on mieleinen ja muuttuu, kun siihen lisää tummansinistä tai mustaa fiiliksen mukaan. Laitoin tähän seuraavaksi muutaman kuvan aikaisemmin postaamistani pitsishortseista sillä niistä oli toivottu lisäkuvia. 
Yksi kesän yllättävimmistä alelöydöistä on tämä Mangosta ostamani kevyt, tunikamainen pusero. Ruutukuvio ja neutraalit sävyt, toimii tumman ja vaalean kanssa, on miellyttävä päällä ja kuitenkin hieman erilainen – turvallisessa mielessä – ja hintaakaan ei paljon jää. Mitä sitä vielä aikailee? Muutaman sovituksen jälkeen olin erittäin varma, että tämä korvaa synttäreille etsimäni mekon ja hyvä niin. Tämä on aivan ihana!
Kesä on myös korujen aikaa ja jossain vaiheessa sukellan aina sinisen maailmaan. Meren kaipuu tai jotain. Tummat sinisen sävyt ja puhdas, pehmeä valkoinen ovat minun juttuni tähän aikaan vuodesta. Aikaisemmin olen yrittänyt sitä liikaa sisustukseen, mutta älynnyt näin vuosien karttuessa kokeilla samaa juttua ulkonäköön liitettynä – toimii. 
Jotain, mihin olen kuitenkin eniten hurahtanut tänä kesänä, on valkoiset t-paidat. Mikähän niissä viehättää?
No tietysti se helppous ja rentous. Farkut tai shortsit jalkaan, valkoinen paita päälle ja muilla asusteilla rennompi tai siistimpi look aikaan. Sopii kaikkien laukkujen ja kenkien(i) kanssa, helppo yhdistää takkeihin ja sopii moneen tilanteeseen. 
Mitä vaatehankintoihin tulee, niin siinä taisi olla kesän hankinnat. Seuraavaksi etsitään kaupoista neuleita ja nahkasaappaita. Tyttärille uusia koulu- ja eskarivaatteita ja asusteita. Tokaluokkalainen on hylännyt prinsessarepun ja se siirtyy nuoremmalle – niinpä edessä on myös uuden repun hankinta. Monenlaista asiaa tähän syksyyn mahtuukin ja oikeastaan odotan innokkaasti jo elokuun alkua. Kesän jälkeen on mukavaa aloittaa tasapaksu arki rutiineineen kaikkineen. Sitä ennen lomaillaan ja toivottavasti ehditään pitää rapujuhlatkin.
Iloista viikonloppua!

Saatat myös pitää...