Sisustus

CASHMERE PASTEL COLOUR SCHEME

Vaalea ja valkoinen koti ei välttämättä tarkoista  täysin puhtaanvalkoista lattiasta kattoon. Kaunista sekin voi olla, mutta olen itse enemmän rikotun linjan ystävä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, etten noudata missään ehdottomia sääntöjä. Esimerkiksi koti ei ole täysin moderni tai täynnä vanhaa.  Olen huomannut itsessäni sellaisen piirteen, että kyllästyn helposti jos jotain asiaa/tyyliä löytyy meiltä liikaa (esim. vaaleanpunaista tai jotain kuviota). Lyhyesti sanottuna: yksinkertaistettuna kaikkea kohtuudella. Mustavalkoinen on kaunis, mutta kaipaa jotain pehmeyttä ollakseen mielestäni kodikas. Luin joskus jostain, että valkoisen sävyjä ei voi yhdistellä, mutta itse koen että näin voi tehdä. Remonttia tehdessä tämä tuli hyvin selväksi, sillä rakennusmateriaaleja on mahdoton saada täysin samassa sävyssä, vaan listat ovat erivärisiä ja toisia täytyy maalata, toisia ei. Silmä myös tottuu ja toistuvasti häiritseville seikoille voi sitten tehdä jotain.
Meidän kodin tunnelmaa tulee pehmentämään verhot, joita olen pohtinut tässä jo ruhtinaalliset kaksi vuotta. Syy tähän on se, että meille on tulossa uudet ikkunat alkuvuodesta ja asia on vasta nyt varmistunut. Nyt kun mallit ja kaikki muut jutut ovat tiedossa, voimme asentaa verhotangot. Verhojen funktio on kuitenkin vain visuaalinen ja kaikumista pehmentävä, sillä pattereitamme ei voi peittää. Niinpä mietimmekin parhaillaan ratkaisua, millä tätä voisi helpottaa. Patterit ovat etenkin talvella tulikuumat ja tekstiilien etäisyys tulee olla vähintään 10cm. Koteloimalla patterit verhot voisi ottaa oikeasti käyttöön. Toisaalta ikkunalauta voisi myös helpottaa asiaa, mutta en tiedä miten se käytännössä toimii? Onko teillä käytännön vinkkejä?

Valitsin kollaasiin eri sävyisiä verhoja. Materiaali saisi olla pellavaa tai puuvillaa. Silkkiverhot eivät tunnu meidän tyylisiltä. Tällä hetkellä oma suosikkini on murrettu harmaa tai hiekan sävy. Harmaassa  on se vaikeus, että se taittaa helposti vihreään tai siniseen ja luultavasti jää haaveeksi (ellen sitten löydä juuri sopivaa sävyä). Meidän keittiön harmaa lattia hohtaa välillä ikävästi sinistä sävyä. Valkoisia verhoja en halua, sillä verhot saisivat tulla nätisti esille vaaleita pintoja vasten. Vähintäänkin murrettua valkoista, enemmän hunajaista tai vaaleaa hiekkaa.

Tunnelmointiin ja fiilisteltyyn sopiva kollaasi yllä. Kontrastien lisäksi vaaleita, ajattomia sävyjä. Sain siskoltani lahjaksi Balmuirin kauniin pallokynttilän ja se sopii tunnelmaan ihanasti. Olohuoneen kattovalaisin on myös edelleen mysteeri. Mikähän sinne sopisi?
Lahja odottaa vielä avaamista. Joulupyhien jälkeen taidan ottaa päivän itselleni ja järjestellä asetelmia uuteen uskoon.
Rentouttavaa iltaa!

Saatat myös pitää...

2 kommentti

  1. Oi, toi kollaasi on aivan ihastuttava! Niin kauniin sävyt.

    1. Kiitos – tässä on omia pitkäaikaissuosikkeja <3
      Rauhaisaa joulunaikaa sinulle!

Kommentointi ei ole käytössä.