Sisustus

KESÄÄ TERASSILLA

Kesäaiheisia postauksia on tullut harvakseltaan tänä vuonna ja päätin kirjoitella ainakin yhden, ennen kuin ollaan syksyn pyörteissä. Loppukesä on minusta parasta ja nautinnollisinta aikaa sesongissa, sillä usein sukujuhlat ja viralliset reissut on tehty. Elokuussa ja oikeastaan jo heinäkuun lopulla voi huokaista ja nauttia kiireettömästä ajasta. Ensimmäisen työviikon päätteeksi nautin suuresti parista vapaapäivästä ja ei ole ollenkaan hullumpi ajatus lukea kirjaa viltin alla.
Meidän kesä on sujunut nopeasti ja tärkeimmät ulkotyöt saatiin tehtyä. Parveke tuli käsiteltyä pariin kertaan ja nyt siellä voi nauttia olostaan. Terassin sävy saatiin myös päätettyä ja hoidettua käsittely nopealla aikataululla. Kesä on siitä erilainen ajanjakso, että täytyy olla melko nopea tai moni asia jää puolitiehen. Vielä olisi puuhaa niin etu- sekä takapihallakin.
Puutarha- ja parvekekukkana minulla on ollut jo vuosien ajan valkoinen hortensia. Se onkin siitä herkkä kukka, että sijoituspaikka täytyy miettiä huolella. Valoa pitäisi olla, mutta suoraan aurinkoon sitä ei voi laittaa. Silloin terälehdet alkavat kärsiä ja kukat saattavat jopa vaihtaa väriä.
Terassin sävy on nimeltään Tuohi ja se on hyvin lähellä talon väriä. Meillä oli aika pitkään selvillä, että sävyn tulee olla talon väriin sopiva. Pohdittiin pitkään tummaa lattiaa, mutta käytännön syistä päädyttiin vaaleampaan. Edellisessä kodissa tumma, musta lattia oli aivan upea, mutta aurinkoisella aivan mahdottoman kuuma. 
Äitini puutarhassa kukkii puolestaan nämä herkullisen sävyiset vaaleanpunaiset hortensiat. Kaunis sävy on tämäkin ja suuret istutukset tekevät puutarhasta sievän kesäisen. Tänä vuonna meidän vaaleanpunainen jalohortensia ei viihtynyt parvekkeen suojissa, joten siitä ei taidakaan olla yhtään kuvaa.
Toivotaan, että säätiedotukset toteutuvat ja kaunis aurinkoinen ilma jatkuu! Iloista
viikonvaihdetta!

Saatat myös pitää...

1 kommentti

  1. Onpa aivan ihana sävy teidän terassissa, mukavaa, että on muutakin kuin tummaa, vaikka omasta tummasta kovasti tykkäänkin. 🙂 Meilläkin hortensiat kuuluvat terassille joka kesä, kun pärjäävät hyvin useamman viikon itsekseen. 🙂

    Mukavaa uutta viikkoa!

Kommentointi ei ole käytössä.