Arabian uusi astiasarja Mainio Sarastus

Arabialta on tullut aivan uudenlainen astiakonsepti, jonka tarkoituksena on olla mahdollisimman monipuolinen käyttömahdollisuuksiltaan. Uusi pinottava sarja noudattaa yksinkertaista ja ajatonta muotoilua, joka on yhdisteltävissä myös muihin astiasarjoihin etenkin visuaalisuuden puolesta. Ominaisuudet ovat sellaiset, että ne helpottavat arkea: kestää konepesua, uunissa paistamista sekä pakastamista. Tämä on minusta todella tärkeää, sillä etenkin meillä tehdään paljon jollekin oma ruoka uunissa ja silloin pieni kulho on juuri paras ratkaisu. Pääsääntöisesti pyrimmekin tekemään kaikille samaa ruokaa, mutta joskus on pakko tehdä toiselle tyttärelle esim. perunaton versio. Silloin on hyvä olla käytössä jokin pienempi uuniastia, jotta ruoka pysyy mahdollisimman mehevänä.

Ideana on saada pinottua astioita kätevästi ajatuksella lautanen kulhon kanneksi. Tämä ei ole suinkaan uusi idea, vaan meilläkin on käytetty jo vuosia ruokalautasta metallikulhon kantena, kun siihen ei ole kantta edes olemassa! Arabia on tullut kuluttajia vastaan ja halunnut luoda uuden sarjan, joka toimii arjessa ja mahtuu myös pieneen tilaan.

Mustavalkoinen kuosi on juuri sellainen, jonka voin kuvitella hyvin omaan astiakokoelmaani. Se on nykyaikainen ja yhdisteltävissä meidän valkoiseen Teema-astiastoon. Ruokailuastiamme koostuvat useasta eri sarjasta, olen yhdistellyt niihin lemppareita, kuten Neron neliöt pikkukulhot, 24H sarjan ”murokulhot”, jotka ovat fiksun kokoiset sekä tietysti Teema.

Uusi astiasarja täydentää kauniisti kattausta ja yhdistin sen tässä kuvassa teemaan. Mustavalkoinen väritys sopii minkä värin kanssa yhteen, tämä voisi olla aika kiva myös sinisen tai punaisen kanssa. Musta rusetti oli laitettu kupin kahvaan, mikä on minusta aika hauska yksityiskohta. Vaihtamalla väriä saat kivan lisän vaikkapa pikkujoulukattaukseen.

Rauhaisaa sunnuntaita!

 

• Uusi astiasarja tulee kauppoihin 2.1.2018 jälkeen.

• Tuotteet saatu yhteistyönä Fiskars Oy:ltä.

2 Comments

    1. Eikö olekin? 🙂 Ja kyllä, testattu on ja sopii kivasti tyyliltä Teeman kanssa. Näitä odotellessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *