Kyllä se näin on, että arki on vienyt mennessään. Kesä tulee, aurinko paistaa ja mieli on turtunut monessakin mielessä. Kotona on moni juttu edennyt ja alkaa viimein olla sellainen tunne, että remontti saadaan valmiiksi. Makuuhuoneiden vaatekaappien valmistumisen jälkeen moni asia on hellittänyt ja onhan se vaikuttanut arkeenkin. Yksi iso asia on siisteys, sillä tavarat tarvitsevat paikkansa ja toimivat säilytyssysteemit ovat hurjan tärkeät! Enää uupuukin eteinen ja sisävarasto, jonka jälkeen pitäisi kaikella olla paikkansa. Sisähommat saavat kuitenkin pian taukoa, kun kohta on aika jo kuopsuttaa pihaakin kuntoon. Meidän takapiha on lähes koskematon, mitä nyt puita on kaadettu ja pensaita revitty. Lähtöpassit saa myös meidän kehno pensasaita, joka on tarkoitus korvata tuija-aidalla. Pihasuunnitelmista lisää, jahka pääsen kokoamaan ideoita yhteen. Välineitäkin on kait jo pakko hankkia, sillä harjalla ja haravalla ei pitkälle pötkitä. Kuka tietää, jos vaikka meillä olisi pian terassikin tehty?

Ihanan harmonisia kuvia <3
Kiitos Elisa! <3
Olisi ihana nähdä lisää sisäkuvia, varsinkin keittiöstä ja tehdyistä vaatekaapista ja lastenhuoneesta. katerina
Kiitokset toiveista, kirjoitan aiheista pian lisää. Keittiöstä luvassa parikin postausta, viimeistelyt parhaillaan menossa. 🙂 Lastenhuoneesta yritän saada postausta ennen lomaa, eli ensi viikon aikana.
Ihania kuvia! Säilytysjutuista olisi kiva kuulla lisääkin.
Kiitos Suvi! Kiitti toiveesta, yritän saada tästäkin piakkoin postausta. Pitkä uurastus ollut, mutta viimein alkaa hommat pulkassa. 🙂