Lifestyle Sisustus

Décoration de Toilette

Meidän koti valmistui helmikuun lopussa, joten kaikki tuntuu vielä uutuuden karhealta. Aivan pieniä elämisen jälkiä on jo havaittavissa, tuntuu että vasta nyt sopeutumisen myötä uusi koti tuntuu todelta.

Tämä koti on siitä harvinainen, että mikään täällä ei ole valitsemaamme, paitsi suihkukalusteet. Tulimme projektiin hieman myöhässä, jotta olisimme voineet vaikuttaa pintamateriaaleihin. Koska valinnat olivat kuitenkin minusta hyviä, päätös ei kaduttanut. Ainoa miinus on tapa ja ikävä tyyli, jolla keskustelua käytiin.

Vessan materiaalivalinnat ja sävyt ovat ajattomia. Olen tyytyväinen laattoihin, sekä kokoon – tänne mahtui hyvin pieni lisäkaappi. Ainoa miinus on se, että peiliovia on vain yksi ja käytännön kannalta tämä on huonoin valinta. Aikaisemmissa kylppäreissä ja vessoissamme on ollut pariovet ja peili myös sisäpuolella. Nyt joudun availemaan kaappia useaan otteeseen, koska pöytätasoa ei ole mihin kaiken saisi mahtumaan kerralla.

Valkoinen kaappi on hyvän kokoinen eli sinne mahtuu vaivatta hiustuotteet, fööni sekä muuta tarviketta.

Pyyhkeet sekä kylpyhuoneen matot säilytetään kylppärin kaapissa, joten pieni pulma on nyt mattojen kanssa. Olen heikkona jostain syystä mattoihin ja jos meillä jotain on paljon kynsilakkojen lisäksi ne ovat kylppärin matot.

Kylpyhuoneessa on enemmän säilytystilaa, joten kirjoitan siitä toisella kertaa. Jos osaisin vähentää kosmetiikan määrää, mahtuisi tännekin vaivatta muutama käsipyyhe.

Iloista viikonloppua!

Saatat myös pitää...