Sisustus

ETEISEN SÄILYTYS

Kotimme eteisen sisustaminen eteni askeleen verran, kun hankimme viimein tilaan uuden säilytysjärjestelmän. Kyseessä on jo hyväksi havaittu Ikean PAX – vaatekaappi, joka hahmoteltiinkin pari vuotta sitten. Koska aika ja voimat eivät mitenkään riitä kaikkeen, niin päädyttiin venyttämään kärsivällisyyttä kodin ensivaikutelman antajan kohdalla. Pitkä odotus on nyt kuitenkin palkittu ja pääsen viimeistelemään tämänkin kohdan kodista!
Kuten näette, sisustus on nyt vielä hieman kesken. Tilasin uuden tuolin, joka saapunee pian. Mietinnässä on, hankimmeko vielä toisen samanlaisen kaapin pidemmille takeille. Lisätila säilytyksen osalta tuskin haitaksikaan olisi, mutta toisen kaapin lisääminen rikkoo eteisen tietynlaisen tunnelman. Suunnittelemani tapetti (kuvassa) on ehdottomasti jäätävä osittain näkyviin, joten jatkamme tapetointia välioven viereen/päälle olevaan sivuseinään.
PAX – kaappiin on haastellista sovittaa umpinaisia laatikoita, sillä ovien saranat haukkaavat suuren osan. Laatikot on kuitenkin mahdollista sijoittaa saranoiden yläpuolelle, jolloin alas jää niin sanottua hukkatilaa. Ratkaisimme tämän ongelman lisäämällä vetohyllyn kengille. Jälkikäteen ajateltuna tämähän oli aivan nerokas idea, myös käytännöllinen. Laatikot ovat tilavat ja niihin saa Ikeasta (ja miksei muualtakin) kivoja sisusteita.
Lisätilaa takeille, kengille ja ulkovaatteille on meidän varastossa. Siellä on tällä hetkellä pari Elfa-laatikostoa sekä vaaterekki, jossa mahtuu säilyttämään loput ulkovaatteet. Olemme ulkoileva ja harrastava perhe, joten kaikkea ei saa mitenkään mahtumaan eteisen tähän tilaan. Keskityin suunnitelmassa siis mahduttamaan tähän vain aktiiviset käyttöulkovaatteet ja -asusteet, jotka mahtuvat hyvin. Katsotaan nyt syksyn alussa uudelleen, syönkö sanani vai mitä.
Ylähylly on toistaiseksi käyttämättä ja luultavasti hankin tähän vielä yhden hyllylevyn. Toisenlaiset säilytyslaatikot täytyy vielä löytää. Valkoinen kori ei ehkä toimi tähän mahdutettavan tavaran kanssa parhaiten.
Kuviollinen laatta tulee nyt kivasti esiin ja voin edelleen taputella itseäni päähän, sillä tämä on edelleen aivan i h a n a ! Saumat ovat valkoiset, sillä suojausaine on tehnyt tehtävänsä.
Kokonaisuudessaan olen erittäin tyytyväinen. Nyt saa arki alkaa ja syksy saapua! We are ready for it!
Mukavaa viikkoa, nautitaan nyt vielä kuitenkin hetki kesästäkin!

Saatat myös pitää...

1 kommentti

  1. Voi kun on niin nättiä kaikki!

Kommentointi ei ole käytössä.