Sisustus

Fiskarsin Light – maanmuokkaussarja puutarhaan

Pääsin keväällä tutustumaan Fiskarsin syksyn 2015 uutuuksiin ja yksi mielenkiintoinen tuoteperhe on tämä maanmuokkaussarja, mikä tulee tänä syksynä myyntiin. Kyseessä on puutarhaan suunniteltu sarja, jolla onnistuu pihan ja puutarhan hoito kätevästi. Sarjan tuotteet ovat kevyitä käsitellä – vaikka yhdellä kädellä. Työkalut ovat myös esteettisiä, mistä ropisee lisää pisteitä.

Oma suosikkini on tietysti nämä lapiot. Ette arvaakaan, kuinka kevyitä nämä ovat. Minulle, joka olen selkäsairas, tällaiset työkalut ovat aivan mahtavat! Tykkään kaivella pihamaata ja istutella suoraan maahan, vaikka jotain ruukkuihinkin tulee laitettua – pitkin vuotta. Selkä alkaa helposti kärsiä raskailla lapioilla, joten puuhaan tarvitsisi kevyempää työkalua. En siis malta odottaa, että nämä saapuvat kauppoihin!
Meidän pihalla onkin tapahtunut muutosta ja pihatyöt jatkuvat varmasti ensi vuonnakin. Kun talon välipohjan remontti saadaan valmiiksi, on vuorossa etupihan laitto ja sivupihaakin pitäisi jo hiukan miettiä.

Uuteen light – sarjaan kuuluu puutarhan tarpeelliset apulaiset, joilla saa kitkettyä ja muokattua pintamaata esim. kasvimaan apuna. Harava, lapiot, talikko, harvennuskuokka ja monta muuta minkä nimeä en edes muista. Haaveena olisi saada pari laatikkoa tai istutuspussia pihalle ja kasvattaa siellä pientä satoa syksyksi. Tällä hetkellä meillä on vain alkukesästä istutettu kirsikkapuu, mikä kyllä tekee satoa parhaillaan! Saa nähdä kypsyykö kirsikat, vai viekö koleahkoksi muuttunut sää kauden sadon?

Saatat myös pitää...