Vuosien ja vuosien remontoimisen jälkeen tulee vastaan vaihe ja hetki, jolloin miettii tuleeko tämä koskaan päätökseen? Saammeko koskaan valmista, loppuuko remontoiminen koskaan? Mikä meille riittää ja mitä päätöksiä teemme jatkossa. Voin rehellisesti vastata, että rakastan suunnittelemista yli kaiken. Aloitan mielellään tyhjältä pöydältä, muutan ja korjaan vanhaa sekä huonoksi tai toimimattomiksi osoittautuneita suunnitelmia ja kokonaisuuksia. Rakastan projekteja ja sitä tunnetta, kun näen muutoksen ja oman käden jäljen. Siihen innostuneisuuden tunteeseen ei koskaan kyllästy, mikä nousee pintaan, kun uusi projekti paljastuu tai päätetään aloittaa.
Ensiasunnon remontoiminen 12 vuotta sitten oli aikamoinen urakka. Enpä olisi uskonut, että muistelen aikaa vieläkin hymyissä suin. Asunnossa tehtiin perusteellinen pintaremontti, uusittiin keittiötä sekä remontoitiin kylpyhuone. Meillä oli tuossa kodissa vintage kylpyamme sekä upea marmorilattia – näistä molempia ikävöin edelleen. Ensimmäinen remontti tehtiin kerralla ja se oli melko vaivattomasti pois alta! Jälkikäteen ajateltuna olisin voinut tehdä enemmän eikä se olisi ollut vaikeaa, mutta ummikkona kerralla ei voi vielä osata kaikkea, etenkin kun ikää on nipin napin 20.
Toinen omistusasunto oli meidän yhteinen koti, jossa tehtiin kuin myös perusteellinen pintaremontti. Aikataulu oli tuolloin erittäin tiukka ja olimme juuri avioituneet. Miehelläni oli noin viikko aikaa koko työsarkaan. Tämä oli yksi painava syy, miksi päätimme jättää keittiöremontin sekä liudan muita asioita. Tässä oli aistittavissa jo ensioireita siitä mitä tuleman pitää. Keittiöremontin siirtäminen oli oikeasti järkevää, sillä siihen kului aikaa kokonaisuudessaan melkein 2 kuukautta! Seiniä kaadettiin, lattiaa ja seinää rakennettiin ja tehtiin uusiksi sähkötyöt – urakka tuntui jopa raskaammalta kuin nykyisen kodin keittiön tekeminen. Tässä kodissa tehtiin paljon muuta remonttihommaa myöhemmin, pitkin vuosia kuten ikkunoihin, karmeihin, seiniin ja kylpyhuoneeseen liittyen. Suurin asia mikä jäi kuitenkin mieleen ei ole remontoimiseen liittyvä. Se on tavaran karsiminen, mikä alkoi juuri tässä kodissa noin vuoden asumisen jälkeen. Jälkikäteen ajateltuna meillä iski jonkin sortin väsymys myös näiden remonttien keskellä, sillä viimeistelyt saatiin valmiiksi vasta ensimmäisellä näyttöviikolla, jolloin asuntoomme kohdistunut ostotarjous hyväksyttiin!
Nykyinen kotimme, paritalo on kyllä melkoinen remonttien huipentuma. Pian täyttyy kolme vuotta tässä kodissa, joista olemme tässä ehtineet asua kaksi. Tässähän ei siis mennyt ihan kaikki niin kuin Strömsössä, mitä joku lukija saattaa ehkä muistella. Ja kyllä, kaikki asiat ovat edelleen auki. Asuntomme remontit eivät todellakaan ole tulleet päätökseensä ja alan epäillä, ettei näin koskaan edes tule käymään. Vahingossakaan. Tähän saakka olemme tehneet hyvin perusteellisen pintaremontin, joka oikeastaan on ulottunut jo rakenteisiin saakka (aika monessakin huoneessa). Täältä on paljastumassa (ilmeisesti) lisäylläreitä ja suunnitelmissa olevia vessaremontteja ei olla jaksettu sittenkään vielä tehdä. Keittiö on edelleen kesken (huokaus) ja lupaan järjestää illanistujaiset, jos tuo joskus saadaan kuntoon.
Tässä kodissa asuminen ei ole ollut tylsää, jos miettii kokonaisuutta. Meidän budjetti on paisunut jo hitsisti yli suunnitelmien sekä back up planien. Remonttien rahoitus ei nyt varsinaisesti ole ongelma, mutta kieltämättä ei ne ylimääräiset eurot olisi pahitteeksi, jos pohditaan aikataulua. On meillä ollut toisaalta onneakin matkassa ja molempien perheet, jotka ovat jaksaneet tsempata. Toisinaan sitä kuitenkin alkaa miettiä, että loppuuko tämä koskaan? Olemmeko ikuisia remontoijia? Silläkin uhalla, että kodin kunnostamistyöt venyvät, jokaista lomaa ja pyhää ei tahtoisi viettää sorvin äärellä. Siksi mies piti kunnon talviloman tyttöjen kanssa, emmekä käyneet yläkerran vessan kimppuun. Se vaatisi meiltä nyt pienen potkun persukseen, mutta kyllä se valmistuu vielä (tämän) kevään aikana. Puhumattakaan pihahommista. Viime kesänä ahkeroimme pihan kimpussa. Kaivettiin maata, ojaa ja hiekkaa monia metrejä. Paljon jäi tekemättä. En valita. Annoin hyvin paljon. Tuntuu, että lomat jäivät pitämättä. Näin myös naapureillamme, sillä jokainen osallistui taloyhtiön pihatöihin ja niissäkin meni aikaa hyvin paljon. Tänä keväänä olisi tarkoitus jatkaa ja käsitellä sitten ne uudet tasot ja terassi. Uusia piha-aita. Käsitellä parveke. Kalusteet. Istuttaa lisää puita, pensaita ja kukkia. Olihan se mielessä ehkä oikaista aurinkotuoliinkin ja juoda muutama lasi chardonnayta. Tulkaahaan muistuttamaan siitä, kun huhkin pihalla!
Postauksen loppumetreillä lienee sanomattakin selvää, mitä mieheni vastaa tulevaisuuden suunnitelmista. ”Haluan seuraavaksi muuttaa uuteen taloon, jota ei tarvitse remontoida pitkään aikaan. Vaimo tahtoisi uuden projektin, lähemmäs Punavuorta, mutta se taitaa olla sitten niitä kaukaisempia haaveita.” Uuden rakentamista puoltaa se, että ymmärrän meidän molempien kaipaavan taukoa tästä ikuisesta ”remppaamisen” kierteestä. Siksi en pistä yhtään vastaan, kun mies kysyy minkälaiset vessanpöntöt haluaisin uuteen kotiin. Niinpä. Parasta alkaa tutustumaan tulevaan aluevaltaukseen. Rakentaminen, here we go!
Siis mitä mitä? Meinaatteko raksapuuhiin? Wau, suunnittelu on ihanaa. Tekijäksi meistä ei kyllä olisi itse ollut muutoin kuin pintajuttuihin.
Kiitos Hanna! Meillä on nyt suuret pohdinnat käynnissä. Itse rakentaminen on haaveissa, mutta luultavimmin päädymme räätälöityyn ratkaisuun eli rakennutamme ja osa tehdään itse. Saa nähdä mitä tästä tulee. 🙂
Oijoi, onnea tulevaan!!! <3 Ja ihana postaus, mukaansatempaavan arkirealisiminen. 🙂
Kiitos Jenna, tosi mukava kuulla. <3