Sisustus

Joulukoti

Meidän joulukoti on koristeltu. Tänä vuonna joulu on hieman erilainen ja koska muutamme heti pyhien jälkeen, halusin pysyä melko yksinkertaisella linjalla. Kuusi tulee vielä koristautumaan lisää, sillä lapset saavat laittaa siihen vielä mieleisensä koristeet. Vähän oli haastetta pelissä, sillä kaikki joulukoristeet oli viety jo talolle. Päätettiin nyt kuitenkin jäädä kaksioon vielä jouluksi, sillä remontti on kriittisessä vaiheessa (loppusuoralla jo tältä erää) ja ruuanlaitto käy kätevämmin täällä. Koti on täysin remonttipölyn vallassa ja aikaahan siellä menee, että karsea sotku saadaan siivottua.
Joulu alkaa jo lähellä ja viimeinen puristus olisi vielä töissäkin jaksettava ennen joululomaa. Olen itse aivan kuitti ja voimat loppuivat jo kesken. Kaikkea ei vaan jaksa ja pysty. Ajastetut postaukset loppuivat kesken ja tekniset ongelmat jatkuvat. Läppärini on ollut jo 6 viikkoa korjauksessa ja ilmeisesti siellä on kaikenlaista.. huono asiakaspalvelu aiheuttaa pahaa mieltä, nimittäin en vieläkään tiedä missä koneeni on ja milloin sen mahdollisesti saan. Kukaan ei osaa vastata tähän ja ihmetyttää kyllä, miten näin voi käydä! 
Käymme kohta joulukeksitaikinan tekoon (jo toistamiseen tänä vuonna) ja joululaulut soivat taustalla. Pikkuhiljaa alkaa kadoksissa ollut joulumielikin tulla pintaan. Mikähän siinä onkin, että pienillä asioilla voi olla suuri merkitys?
Joku lukijani kyseli, mistä polka-keppejä saa ostettua. Itse olen niitä ostanut Pentikistä ja luulisin, että suurista marketeistakin voi löytyä. Toivottavasti löydät jouluksi, jos olet vielä asioille menossa. 
Hyvää ja rauhaisaa adventtia!

Saatat myös pitää...

10 kommentti

  1. Voi sinua, paljon kaikkea samaan syssyyn – mukavaa ja vastoinkäymisiä sekaisin. Tsemppiä ja voimia! ♥

    1. Kiitos Eija <3 Kyllä se tästä – pakko.

  2. Kiitos tunnelmallisista kuvista! Olen kaivannut postauksiasi ja käynnyt päivittämässä sivujasi monta kertaa päivässä, hih. Innolla odotan kuvia talolta. Voimia muuttoon! Ja ihanaa joulun odotusta koko perheelle. <3

    1. Ole hyvä! Onpa kiva kuulla, harmittaa etten päässyt tänne aikaisemmin. Onneksi ei nyt kuitenkaan kovin pitkää taukoa tullut. Nyt tuli kuvattua niin paljon, etten taida ehtiä edes julkaisemaan kaikkia haluamiani kuvia.
      Hyvää joulun odotusta myös sinulle ja perheellesi! <3

  3. Kaunis joulukoti <3 Täälläkin kovin ootellaan ekoja maistiaisia uudesta kodista! Toivottavasti kaikki kääntyy pian parhain päin ja hyvää Joulua!!!

    1. Kiitos Suffeliini <3
      Kyllä niitä kuvia pian on luvassa. Tällä viikolla muutetaan, heti joulun pyhien jälkeen. 🙂

      Hyvää joulua myös teille!

  4. Jaksamista muuttopuuhiin. Ihanan joulutunnelman olet luonut!

    1. Kiitos Hanni, sitä tarvitaan. Tämän vuoden tunnelma tuli kuin itsestään – onneksi lapset tykkäävät. 🙂

  5. Onko teidän kuusi muuten aito vai teko? Tosi upea!

    1. Kiitos paljon. Kuusi on aito ja ostettiin se Bauhausista.

Kommentointi ei ole käytössä.