Minusta tuntuu, että joka paikassa joulu tulee silmille. Olen henkeen ja vereen jouluihminen, olenhan syntynyt joulukuussa. Tänä vuonna en ole saavuttanut minkäänlaista fiilistä, odotusta, innostusta, mitään. Tunnen haikeutta ja hieman suruakin, sillä lapsemme rakastavat joulua ja sen odotusta. Koen olevani huono vanhempi, sillä en ole jaksanut panostaa tulevaan juhlaan mitenkään. Meillä ei oikeastaan ole joulukoristeita, ellei kuusen palloja lasketa. Kausivalot meillä nyt tuppaa olemaan ympäri vuoden, joten ei niistäkään synny sen suurempaa tunnelmaa, kuin juhannuksenakaan.
Kynttilöitä poltetaan ympäri vuoden, joten sekään ei tuo meille joulua tai sen odotuksesta syntyvää odottavaa tunnelmaa. Hieman juhlallisempi tunnelma syntyi kuitenkin hetkessä, kun löysin meille viimein ajattoman kauniin kynttelikön.
Muutaman amarylliksen ostin meille ja niistä tuli kaunis asetelma. Tänä vuonna kiireinen ja työntäyteinen syksy painaa päälle, eli juhlan tuntua saadaan vielä odotella. Lapsille lupasin tehdä piparitaikinaa, eli tällä viikolla meillä leivotaan. Kanelin tuoksu, jos mikä tuo joulun tuntua meille kotiin. Ei itseni takia, mutta lasten. Olemme tänä vuonna joulun kotona ja uudenlaiset ruokatottumukset odottavat minua, sillä pohdin edelleen miten toteutan itselleni vegaanisen joulun.
Taidanpa kaivaa pian loput joulukoristeet esille, sillä meille ilmestyi viikonloppuna pikkujoulukuusi. Näyttää tosin siltä, että se on ihan oikea joulukuusi.
Hyvää joulun odotusta!
