Juhlakattaus ja joulukoti


Joulu, Juhlat, Sisustus, Tyyli / perjantai, joulukuu 28th, 2018

Joulun pyhät menivät nopeasti ja juhlasesonki jatkuu edelleen. Flunssa vei voimat täysin ja joulupyhät menivät minun osaltani sohvalla. Onneksi joulunaika vielä jatkuu ja samalla myös loma. Nyt voi levähtää kunnolla ja kerätä voimia tulevaan vuoteen.

Hankin tänä vuonna meille juhlalautaset, joita olen enemmän ja vähemmän haaveillut vuosikausia. Minusta ne sopivat hyvin talven aikaan ja jouluun, joten eivät jää pelkästään joulupäivän käyttöön.

Joulun juhlakimppu tulee aina uskollisesti kirkkaaseen Aalto-vaasiin. Viime jouluksi hankitut Pentikin kultahohtoiset tabletit sopivat hirsimökin lisäksi myös meille kotiin. Erityisesti tykkään ruokapöydän tasosta, josta mänty kuultaa sopivasti lakkauksen läpi.

Jouluinen koti on juuri sellainen, missä on hyvä rentoutua. Tänä vuonna en laittanut tähtiä ollenkaan, vaan myin melkein kaikki pois. Jätin pari vaaleanharmaata ja lapsen hankkiman jäljelle, jos niitä haluaa käyttää. Riviera Maisonin kromattu kynttilänjalka on riittävän juhlallinen ja kauniin ajaton minun tyyliin.

Tänä vuonna ruokapuoli oli hyvin suunniteltu ja nautin hieman erilaisen, mutta hyvän aterian. Vegaanisesta ruuasta kirjoitan myöhemmin, sillä moni kyselee sen perään ja pohtii, onko se riittävä ja maukas. Elämäni yksi parhaita päätöksiä, vaatii kyllä asioista selvää ottamista.

Ihanaa viikonloppua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *