Sisustus

Kesäistä

Kesäinen tuulahdus palasi takaisin tänne etelään ja ilmoista ollaankin ehditty nauttia jo monta päivää! Osittain siitäkin syystä blogi on jäänyt aika paljon taka-alalle, vaikka en olekaan bloggailua lopettanut. Kieltämättä uudet kuviot ja kesän tuomat muutokset elämässä laittavat punnitsemaan asioita ja toki myös elämän asettuminen tuo sitten lisää näkemystä jatkaako vai bloggaileeko aktiivisemmin/harvakseltaan? Yksi suuri muutos on minun valmistuminen, mikä itseasiassa häämöttää ihan lähellä: ensi viikolla on valmistumispäivä, mikäli kaikki paperityöt on hoidettu koulun puolelta ajoissa. Tosin tänään sain jo vähän varmisteluita, että kaikki pitäisi olla kunnossa!
Varattiin kesän lomamatkakin välimeren rannoille ja innostuin tekemään listaa kaikesta tarpeellisesta. Siihen tuli rustattua myös rantasandaalit, mitkä ovat jääneet molemmilta tytöiltä pieneksi. Siskoni muisti liikkeen, josta saa söpöjä kenkiä ja sieltähän löytyi nämä kivat rantasandaalit! Pikkusiskolle on varattu samanlaiset ja olisi tarkoitus noutaa ne vielä tänään. Vaikuttavat kyllä käteviltä, sillä näillä voi kävellä myös veteen huuhtomaan varpaita ja puhdistuvat helposti.
Niin, meille on tulossa nyt hirmusesti muutosta kesän aikana ja kirjoittelen niistä ehkä myöhemmin lisää, kun kuviot varmistuvat. Nähtäväksi jää, mikä on blogin kohtalo..? 
Loppuun vielä lämmin kiitos kauniista viesteistänne ja onnitteluista! Ilahduin niin paljon kun huomasin, että moni tuttu lukija oli käynyt jättämässä terveisensä! <3
A U R I N K O I S I A   P Ä I V I Ä!

Saatat myös pitää...

9 kommentti

  1. Kerrassaan ihana sandaalit! Nuo näyttää kyllä käteviltä!
    Onnea pian valmistuvalle!!!! Toivottavasti jatkat blogin pitämistä, edes harvakseltaan. Täällä on niin kiva aina käydä ja tyylisi on niin ihana!!!
    Aurinkoista loppupäivää 🙂

    1. Niin on <3
      Kiitos onnitteluista, kyllä sitä valmistumista onkin odotettu.
      Katsotaan, jos jostain se uusi into löytyy. Toistaiseksi saa blogi pysyä tällaisenaan. 🙂

      Aurinkoita viikonloppua sinulle! <3

  2. Herkulliset sandaalit <3
    Samaa toivon mäkin, pävittele kun ehdit 🙂
    Aurinkoista kesää teidän perheelle <3

    1. Kiitos Niina <3
      No täytyy yrittää, voihan se olla että into palaileekin. 🙂

      Aurinkoista viikonloppua ja kesäisiä päiviä sinne teille myös! <3

  3. Hiljalleen päivittelet, omia tuntemuksia kuunnellen:) Älä lopeta!
    Ihanat nuo sandaalit ja kivaa kun on jotain mitä oottaa, eli matkaa…

    1. Kiitos Marika ja niinhän se on, täytyy kuunnella itseä. Katsotaan nyt kun saadaan asioita eteenpäin. 🙂
      Nuo sandaalit on söpöt, ottaisin itsellekin. Ja matkaa on tosiaan aina yhtä mukava odottaa ja suunnitella.

  4. Eikos olekin mukavaa kun on muutoksia tulossa. Bloggaamisesta ei kannata repia stressia. Kijottelet vaikka sillon talloin.

    1. Kyllä, ja näitä muutoksia on odotettukin jo pitkään. Ehkä tuossa ensi viikolla voisin vähän valotella verhoa, kun saan varmistusta. Sitä ennen voi vain itsekin toivoa, että kaikki menee hyvin.

Kommentointi ei ole käytössä.