Sisustus

Keväinen arvonta

Aurinkoinen kevät alkaa jo pian olla täällä ja ainakin meillä odotetaan jo todella paljon, että pihalla alkaisi vihertää. Omaa pihaakin ollaan jo suunniteltu ja tuskin maltan odottaa, että sisähommat ovat riittävän hyvässä kuosissa. Pääsiäinenkin odottaa kulman takana ja erityisesti lapset ovat innoissaan, milloin pyhät oikein koittavat. Sehän tietää taas erityistä perheaikaa kotona ja ulkona.
Toinen syy miksi olen innoissani, on juuri nyt alkava arvonta blogissa, jossa yksi lukija voittaa itselleen Fiskarsin Inspiration – puutarhasetin. Arvonta toteutetaan yhteistyössä Fiskarsin kanssa ja palkintona on tämä upea kolmiosainen tuotepakkaus tulevaa sesonkia silmällä pitäen.
Näillä tuotteilla on monenlaista käyttöä, sillä istutuspuuhien lisäksi sakset ovat käytännölliset myös muissa askareissa. Metsäreissuilla taittuu oksat kätevästi ja kotona esimerkiksi kukkien imupinnat saa näppärästi uusittua. Kevään istutuksia suunnittelemaan seuraavaksi!

Näin osallistut

1. Jätä kommentti postaukseen
2. Muista nimimerkki, jos kommentoit anonyyminä

Arvonta-aika 8.3.-16.3.2015 klo 12 asti.

Mikäli osallistut anonyyminä toivoisin, että ilmoitat nimimerkkisi. Mikäli en saa yhteyttä voittajaan, palkinto arvotaan uudelleen. Toivotan kaikille lämpimästi onnea arvontaan!

Saatat myös pitää...

62 kommentti

  1. Kerrassaan kauniit! Täällä Pohjois-Suomessa saa vielä kyllä odotella tovin, että pääsee pihahommiin. Joten siihen asti välineet saisivat olla kauniissa pakkauksessaan esillä sisätiloissa 🙂 Mukana arvonnassa 🙂

  2. Ihanat, mukana ilman muuta 🙂

  3. kaija says:

    Vielä saa odotella lumien sulamista, mutta ikkunakylvöjä jo tehty. Ihanat työkalut! mukana.
    kaimaen1 at luukku.com

  4. Anonyymi says:

    Ihanat keväiset pastellivärit ovat tulleet klassisten mustaoranssien seuraajiksi! Sinulla on kyllä ihana blogi, en ole ennen kommentoinut, mutta tästä on tullut mun suosikki viimeisimmän muuttonne ja remonttinne myötä. Olin kuvitellut sinut paljon vanhemmaksi tai sitten olit vain nuorekkaana säilynyt 🙂
    Hanski

  5. Anonyymi says:

    Onpa ihanat! Olen mukana arvonnassa.
    -Tea

  6. Anonyymi says:

    Mukana arvonnassa. Terveisiä ahkeralta blogisi lukijalta 🙂
    -SannaK.-

  7. Anonyymi says:

    Mukana arvonnassa! T. Viivi

  8. Anonyymi says:

    Ihana arvonta – mukana olen! 🙂

    pienet.suloisuudet@gmail.com

  9. Ihana väri ja kerrassaan tarpeellinen setti! Ei liene heti mennyt kukkapenkkiin hukkaan pirtsakan värinsä puolesta..
    bikkenpilttuu@hotmail.com

  10. Anonyymi says:

    Mukana arvonnassa! 🙂
    -Amelia-
    ameliarose211@gmail.com

  11. Kelpaisi minullekin, joten mukaan arvontaan! 🙂

  12. Arvonnassa mukana! 🙂

  13. Ihana palkinto<3 mukana ollaan :)!

  14. mukana ollaan

  15. Voi miten herkullisen väriset, mukaan.

  16. Tänä kesänä minulla on ihan oma puutarha hoidettavana, joten arpa likoon 🙂

  17. Anonyymi says:

    Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

  18. Onpa söpön värisiä puutarhatyökaluja. Mukana ollaan.

  19. Ihana arvonta, ehdottomasti mukaan! Tosin meillä menee vielä tovi, että lumet sulaa ja pääsee pihaa kuopsuttamaan 😀

  20. Tulipa keväinen olo näistä ihanista puutarhatyökaluista! Ihanat, toivottavasti onni osuisi minulle 🙂

    http://blogit.kaksplus.fi/blogi/somethingsmall
    smthingsmall@hotmail.com

  21. Ihanan väriset! Mukana ollaan kivassa arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

  22. Anonyymi says:

    mukana!
    elina_jokitalo(at)luukku.com

  23. Anonyymi says:

    Mukana ollaan. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

  24. Anonyymi says:

    Ihana arvonta. Mukana arvonnassa. Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

  25. Ilolla mukana!
    valoisaa viikkoa sulle!!!

  26. Mukaan! Nämä olisivatkin tarpeen…

  27. Mukaan arvontaan! Uudet puutarhatyökalut ovatkin hankintalistallani, sillä oksasakseni menivät kesällä rikki ja pikkulapiokin on kadonnut.

  28. Ihan mahtava arvonta ja ilmanmuuta mukaan! 🙂 Setin värikin kun on kauniin vaaleansininen eikä musta.

  29. Oksasakseni ovatkin jo uusimisen tarpeessa.
    hamalainentm@gmail.com

  30. Mukaan arvontaan. Meillä on puutarhatyökalut vanhoja ja ruostuneita ja halpatuontikamaa.

  31. Mukaan! Oksasaksia ei ole vielä ollenkaan… 😉

  32. Anonyymi says:

    mukana kivassa arvonnassa!!!onpas kivan väriset!=)
    Arja
    arja.katariina@hotmail.com

  33. Anonyymi says:

    Mukana !Tarpeeseen tulisi!
    T:Jutska
    pilkku10@hotmail.fi

  34. Ompa kauniin väriset. Mukana arvonnassa. paperitypy ät hotmail.com

  35. Ihanan värinen setti! Minäkin mukana 🙂
    noraemilia.seppala (at) hotmail.com

  36. Oi kun söpö setti, noilla olisi ilo tehdä puutarhahommia (nymana40@gmail.com)

  37. Mukaan kivaan arvontaan, tosi nätti setti. 🙂 hippohiiri(at)gmail.com

  38. Multasormi syyhyäisi jo päästä käyttämään noita! 🙂

  39. Anonyymi says:

    Mukana keväisessä arvonnassa 🙂
    saya
    sayav at hotmail.fi

  40. Voi kuinka sievä setti! Tietenkin kokeilen että olisko onnea arvonnassa 🙂

  41. Mukana 🙂

    vaatehuttuja(@)gmail.com

  42. Anonyymi says:

    Mukana arvonnassa!
    sanameris (at) luukku.com

  43. Todellakin mukana arvonnassa! 🙂

  44. Anonyymi says:

    Tuolle setille olisi tarvetta. Ja mikä ihana väri. <3
    -Siny-

  45. Anonyymi says:

    Nuopa juuri tarvitsisin.söpön väriset!-sannapauliina-

  46. Mukana arvonnassa. Kohtahan näitä tarvitaan.
    riitta.m.lehtonen@luukku.com

  47. Anonyymi says:

    Mukana arvonnassa. Sinulla on kiva, elämänmakuinen blogi!
    taina.pallasvesa@gmail.com

  48. Anonyymi says:

    Mukana arvonnassa. Olisi kyllä tarvetta noille.
    mariah
    mariah-79@suomi24.fi

  49. Anonyymi says:

    Mukana arvonnassa! sonja.patana (a) gmail.com

  50. voi, suloisen väriset <3
    sandra82xx@suomi24.fi

  51. Mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

  52. Kiva setti ja olisi tarpeellinen, lapset kun juuri rikkoivat edellisen istutuslapion talven lumikaivauksissa :/. Mukana arvonnassa siis 🙂

  53. Anonyymi says:

    Mukana setin arvonnassa.

    helikaa at luukku.com

  54. Anonyymi says:

    Mukana arvonnassa.
    wonderwhy@netti.fi

  55. Anonyymi says:

    Aivan ihanat, en ole aiemmin nähnyt pastellisävyissä!
    Mukana arvonnassa.
    miianblogi(at)suomi24.fi

  56. Mukaan arvontaan!
    wafer@suomi24.fi

  57. Mukana arvonnassa! 🙂

    jolannian@gmail.com

  58. Anonyymi says:

    Mukana arvonnassa ompa kiva palkinto. Salli.moilanen36@gmail.com

  59. Anonyymi says:

    Mukana, marianna1 at luukku.com

  60. Mukaan keväiseen arvontaan 🙂
    marvu954(at)hotmail.com

Kommentointi ei ole käytössä.