Vuosia valloillaan ollut monien innostus vähentää tavaraa kodissaan, tuntuu olevan edelleen suosittua. Lähdin tähän itsekin mukaan jo paljon aikaisemmin ja rehellisesti sanottuna en koe olevani aivan vieläkään ”perillä”. Oma tieni on enemmän sellainen elämänmittainen matka, sillä kodissamme asuu lisäkseni kolme perheenjäsentä. Tyttöjen huone ja tavarat ovat olleet ehkä se vaikein, sillä tuntuu vaikealta omavaltaisesti hävittää tavaroita. Oikeasti ne eivät häviä, vaan yhdessä katsotaan, mitä menee myyntiin, kierrätykseen ja annetaan pois. Vanhempi tytär ei tahdo osallistua ollenkaan ja toivoo, että hänen epämääräiset tavarat vain katoasivat. Nuorempi tytär käy nykyään itsenäisesti tavaroitaan läpi ja asettaa itselleen tavoitteita, joita joudun jopa välillä toppuuttelemaan. Hänellä on selkeät periaatteet, miten homma toimii. Tässä kohtaa tuleekin se vanhemmuuden koetinkivi: osata antaa parhaansa mukaan tietoa lapselleen, jotta hän osaisi tehdä itse parhaan päätöksen. Siinä on opettelemista, sillä ei se aina käy aikuisellekaan luonnostaan.
Minulta kysytään aina välillä, onko meidän koti aina niin siisti kuin se kuvissa näyttää. Voin vastata, että on ja ei. On tietyt paikat, joihin kasaantuu aina jotain ja sitten on muutamat tilat, joissa ei vain ole tavaraa. Olohuone, keittiö ja ruokailutila ovat yleensä aina hyvin siistit. Keittiön tilaan tietysti vaikuttavat ruuanlaitto ja jälkien välitön siivous. Olohuone ja ruokailutila ovat kuitenkin hyvin tyhjät ja koen välillä ristiriitaa, onko meillä riittävän viihtyisää, kodikasta?
Ruokailutila on hyvin autio, jos sieltä löytyy vain pöytä ja tuolit. Se on todettu monta kertaa. Ikkunaa ei ole, vain portaat ja seinätila. Alusta asti on ollut selvää, että sivupöydällä on merkittävä rooli viihtyvyyden ja toiminnallisuuden kannalta. Meillä on niin pieni ruokapöytä, että siihen ei juuri ylimääräisiä somisteita voi laittaa, joten sivupöytä toimii hyvin tilanjatkeena. Taulu tai parikin tuo hieman mielenkiintoa ja kuvaa on helppo vaihtaa. Tärkein on ehkä kuitenkin tuore kimppu kukkia. Tulppaaneihin on siis tullut törsättyä melkoinen summa vuosien varrella.
Sivupöydän paikka on vaihdellut portaikon vierustan ja seinän välillä monesti. Itse tykkään todella paljon kun sivupöydän ja valaisimen näkee jo eteisestä sisään tullessa. Toisaalta taulujen yhteydessä ilme on jotenkin enemmän siistimpi. Kuvakulma vaikuttaa myös siihen, minkälainen vaikutelma toimii. Kumpi paikka näistä sitten on parempi?
Missä menee sitten minimalismin ja kodikkuuden raja? Minusta ruokailutila toimii nyt hyvin ja tarvittaessa tähän löytyy myös mattokin. Onko vaaleaa ja valkoista liikaa? Tuoko kukat ja valaisin riittävästi sitä jotain? Nettikeskusteluja seuranneena huomaan, että toisia ärsyttää suunnattomasti tyhjät tilat ja esimerkiksi verhottomuus tai matottomuus. Mielestäni se on hyvin pitkälle makukysymys, haluaako niitä käyttää vai ei. Itse olen saanut negatiivista palautetta siitä, että kotimme on liian vaalea ja valkoinen. Varmasti monen olisi vaikea muuttaa meille, ellei tekisi pintaremonttia ja toisi väriä tilaan. Mutta voiko koti silti olla samaan aikaan vaalea, minimalistinen ja kodikas?
Makuuhuoneiden vaihdoksen jälkeen meillä käynnistyi olohuoneessa sellainen myllerrys, ettei meinaa millään tulla hyvää. Tuntuu, että on liian tyhjää, kalusteet eivät löydä sopivaa paikkaa ja tavaraa on liikaa vaikka jotain puuttuu. Ärsyttää, eikä mielenrauhaa löydy. Sohva tuntuu väärältä värin ja mallin puolesta ja yht’äkkiä mikään ei toimi. Miten tästä nyt jatkaa eteenpäin? Uusia kalusteita ei huvittaisi ostaa, kun ne kuitenkin täyttyvät tavaralla. On niin monta asiaa, mitä pitäisi pohtia kunnolla kaiken kiireen ja sairastelujen keskellä. Jos jokin on nyt askeettinen, niin se on meidän olohuone.
