Sisustus

Kurkistus makuuhuoneen sisustukseen

Ihana aurinko helli aamupäivällä, mutta jostain syystä taivas on nyt pilvinen ja sisälläkin paleltaa. Ehdin kuvailla parhaassa valossa makuuhuonettamme, mikä on oikea valon valtakunta. Pienin huone on valoisin ja nyt olen saanut sisustettuakin sitä. Saimme vihdoin ja viimein kaikki hyllytkin paikoilleen ja arki helpottui kertaheitolla, sillä toimivuuteen vaikuttaa olennaisesti se, että tavaroilla on paikkansa. No, ihan vielä yläkerta ei ole saanut tavarakaaosta kuriin, mutta nyt ollaan jo paremmalla tolalla. Pikkuvessa ja kylpyhuonekin alkavat olla jo siedettävässä kunnossa, eli kohta voisi olla aika jo kurkata sinnekin. Postaustoiveita on tullut kylpyhuoneen suunnalta, joten yritänpä saada pian aikaan postausta sieltäkin suunnalta. Melkoisen alakertapainotteinen kesähän tässä on ollut.
Ihana huomata, että joku jaksaa vielä käydä lukemassakin blogiani vaikka päivitystahti on ollutkin hidas. Kyllä se niin vaan on, että tämä kesä on sellaista aikaa, ettei liikaa voi suunnitella elämää. Tietysti lomien ajankohta saatiin päätettyä jo juhannukseen mennessä, mutta muuten elo on mennyt aikalailla päivä kerrallaan – ajatuksen voimalla. Ihan mukavaa vaihtelua arkeen ja se on vaikuttanut stressiinkin, sillä jopa kotiseutureissukin elettiin fiiliksen mukaan ajellen.
Makuuhuone on tosiaan nyt hiukan kotoisampi, kun olen saanut vaatetusta ajantasalle ja sopivia säilytyslaatikoita ja pussukoita. Ihan valmis paketti tämäkään ei vielä ole, sillä sängynpäädyn tekoon ei olla vielä ehditty uhrata ajatustakaan, verhot puuttuvat ja seinilläkään ei vielä ole mitään. Granitin mustat pallovalot sen sijaan odottavat hetkeä, että saisin ne roikkumaan seinälle. Ne olivat ihan eka juttu mitä tänne alunperin toin ja pakkohan ne on saada seinälle. Huoneen värimaailman on hyvin mustavalkoinen ja väriä tuovat lähinnä meidän vaatteet ja asusteet.
Itselläni on Hayn kuparinväriset henkarit, jotka ostin Tukholman reissulta reilu vuosi sitten. Mies tahtoo vielä käyttää puuhenkareita, mutta voihan se olla että kohta hänelläkin on samanlaiset metallihenkarit. Kulta ja kupari tuovat kodikkuutta ja lämpöä, jota haluan jokaiseen huoneeseen ainakin pienen pisaran. Saa  nähdä, miltä kokonaisuus sitten joskus näyttää.

Rakastan kauniita vaatteita, siinä missä muutakin ihanaa. Olen haaveillut pikkutytöstä asti omasta vaatehuoneesta ja ensimmäisessä ikiomassa yksiössä sellainen olikin. Sen jälkeen se onkin ollut vain haaveena ja tässä uudessa kodissa päätettiin kokeilla, miten avovaatesäilytys luonnistuu meiltä. Ihan hyvin on mennyt tähän asti, vaikka jotkut asusteet vielä hakevat paikkaansa. Hyllyille pitäisi vielä löytää sopivankokoiset laatikot, niin kokonaisuus olisi just sellainen, kuin visioin päässäni.

Tässä on uusin tulokas vaatevarastooni ja se on tämä iiihana karvaliivi pimenevään syksyyn ja talven pakkasille. Liivi ei ole aito ja ensikosketuksena juuri sopivasti lämmittävä, olematta kuitenkaan hiostava. Vanhassa talossa ollaan koettu kesälläkin villasukkapäiviä, joten kohtalon sisaret tietävät mistä puhun. 
Loppuun vielä asukuva tältä päivältä. Kevyet kangashousut ja erittäin rento musta pusero kauniilla yksityiskohdilla viehättää loppukesän tyylissä. Nämä housut kuluvat pian puhki ja saattaakin olla, että ensi kesäksi täytyy sitten etsiä jostain uudet. Molemmat vaatteet Flash Woman.
Meinasin unohtaa kertoa, että meillä etenee eteisen remontti hyvin ja maalaushommat alkavat olla jo loppusuoralla. Mies irroitti jo vanhan laatan ja kyllä tuo taitaa tällä viikolla valmistua. Sen sijaan keittiön laatat eivät ole vielä saapuneet, mikä ei haittaa koska eteinenkin on vielä kesken. Pian nähdään siis meidän eteiseenkin pitkän tauon jälkeen. 
Remonttipölyjen keskeltä toivottelen teille ihanaista keskiviikkoa!

Saatat myös pitää...

8 kommentti

  1. Kaunista ja valoisaa! Minun makkari on kaikkea muuta kuin valoisa, koska sen edessä oleva parveke blokkaa valon aika tehokkaasti…

    1. Kiitos AnuElina! No voi harmi, toisaalta makuuhuoneessa ei onneksi tarvitse olla kovin valoisaa nukkumista ajatellen.

  2. Teillä on kyllä todella kaunis makkari! Ja nuo kuparihenkarit ovat ihanat, itsekin meinannut ne pariin kertaan kotiuttaa, mutta jättänyt vielä toistaiseksi ostamatta 🙂

    1. Kiitos Jossu! Onhan nuo kivat, kuparin sävy on kaunis ja etenkin näin syksyllä innostun siitä taas uudelleen. 🙂

  3. Hei, tuo puukin materiaalina kodikkuutta ja lämpöä. 😉

    1. Totta, meillä on tosin vaan mustia ja valkoisia puuhenkareita. Tammenväriset olisivatkin kivat! 🙂

  4. Kaunis makuuhuone, itsekkin voin vaan haaveilla noin valoisasta makuuhuoneesta. 🙂

    1. Kiitos Suffeliini! 🙂

Kommentointi ei ole käytössä.