Sisustus

LASTENHUONEEN TAPETTISEINÄ

Lastenhuoneessa on ollut meneillään sisustusprojekti jo viime keväästä saakka, kun on mietitty huoneen kokoonpanoa. Lapsilla on suurempi makuuhuone käytössään ja sen laittaminen ei ole ollut aivan helppo homma. Ensinnäkin sänkyjen ja kalusteiden sijoittelussa on saanut käyttää hyvin paljon luovuutta ja syksyllä tein viimein läpimurron! Muutamat paikat ovat olleet vähän enemmän ”rempallaan” ja nyt oli oiva hetki tehdä niille jotain, kun meille tarjoitui hieno tilaisuus tehdä yhteistyötä Keskon kanssa. Olen suunnitellut jo syksystä saakka, mitä tuleman pitää ja nyt oli mukava päästä ahkeroimaan huoneen kanssa. Lastenhuoneen tapettiseinä saatiin viimein valmiiksi tammikuussa ja remontti on askeleen verran valmiimpi. Huoneen vaaleaan värimaailmaan saatiin hieman särmää graafisen tapetin muodossa ja nurkkaus näyttää nyt upealta!
Valaisin teille hieman lähtötilannetta, mikä oli hiukan valju. Tämä kohta on ollut hankala sisustaa, sillä nurkan funktio ei ole ollut aivan selvillä. Tietenkin lukunurkkaus, nukkumapaikka ja vaikka mikä voisi sopia, mutta sähköjen puuttuessa se ei oikein tuntunut fiksulta. Lukunurkkauksessa täytyy olla valaisinpaikka, joten se ei ainakaan vielä tule kysymykseen. Toisaalta leikeille on hyvä olla jokin oma paikka, joten tässäpä oli mainio kohta lelukaapille.
KUVAT ENNEN MUUTOSTA
Tytöillä oli seinustalla leikkikeittiö, mikä oli jäänyt hyvin vähälle käytölle. Muuten nurkkaan kertyi usein pyykkejä ja tyttöjen juttuja eli kovin toiminnallinen tämä paikka ei ollut. Leikkikeittiö säästettiin ja se on sijoitettu nyt huoneen oven viereen. Siitä se jatkaa ehkäpä leikkimökkiin kesällä tai myyntiin. Saa nähdä, innostuuko lapset vielä keittiöleikeistä.
Muutama sananen amatöörin tapetointinikseistä. Seinä on hyvä puhdistaa ja tasoittaa ennen tapetointia, jotta se kiinnittyy tasaisesti pintaan. Meillä oli ruuveja, jotka piti poistaa ja kohdat tasoittaa ennen tapetointia. Voin rehellisesti tunnustaa, että olemme aivan noviiseja mitä tapetin laittamiseen tulee. Työ oli kuitenkin yllättävän helppo, kun tutustui ohjeisiin ja leikattiin sekä sovitettiin palat ennakkoon. Mies hankki tasoittimen, jolla pinta saatiin sileäksi. Tässä vaiheessa tapetti saattoi vielä liikuttaa millejä suuntaan tai toiseen.
Koko hommaan meni meiltä yksi päivä aikaa. Lisäksi hankittiin Ikeasta lelu- ja kirjakaappi, jonka kokoamiseen meni hetki aikaa. Lapset olivat koko päivän hoidossa, joten työskentely sujui jouhevasti ja saimme kaiken illaksi valmiiksi. Kyllä oli iloisia tyttöjä, kun haimme heidät veljeltäni kotiin. Lopputulos on lapsille mieleen, sillä valitsimme tapetin yhdessä ja tyttö päätti kahdesta vaihtoehdosta mieleisemmän.
Tapetti saatiin yhteistyön* kautta Econ mallistosta. Mikäli kiinnostuit tapeteista, voit kurkata Econ sivulta lisää tapettimalleja. Voit myös osallistua huikeaan ”unelmatapettikilpailuun, jossa voit voittaa itsellesi tapetteja! Econ tapetteja voit myös ostaa K-Raudoista sekä Rautioista.
KUVAT MUUTOKSEN JÄLKEEN
Tällainen muutos ja parannus tällä kertaa. Tytöt viihtyvät hienosti huoneessaan ja leikit (legorakennelmat) on helppo nostaa kaappiin.
Mitäs pidätte uudesta tyylistä?
*Postaus toteutettu yhteistyössä Rautakeskon, WallVisionin ja Metsä Boardin kanssa.

Saatat myös pitää...

6 kommentti

  1. Upea lopputulos! Antaa heti särmää huoneelle. 🙂

    1. Kiitos! 🙂

  2. Todella kiva ! Tapetti on ihana <33

    1. Kiitos, itsekin pidän tosi paljon. 🙂

  3. Anonyymi says:

    Hei
    Erittäin hyvänäköinen – siis onnistunut tapettivalinta 🙂

    Malla

    1. Kiitos Malla, lapset sanovat samaa. 🙂

Kommentointi ei ole käytössä.