Mitä kotimme meistä kertovat? Oikeastaan voivat kertoa aika paljonkin. Päteekö tämä sama asia lasten kohdalla? Uskallan väittää, ettei kovin paljon ainakaan mitä meidän lapsiimme tulee. Nuo pienet riiviöt osaavat olla joskus sotkuisia, siivousintoilijoita (ainakin hetkellisesti) tai sitten vaan niin touhukkaita, ettei ehdi muuta. Heidän huonee kertoo usein vain puolitotuuden: vaatteita joka paikassa, hiusharjat ja muut kateissa. Lelut ja tavarat sen sijaan ovat järjestyksessä – as mother told you.
Jos joku ihmettelee, miksi blogissa on ollut vain vähän juttua lastenhuoneesta, niin voin kuule kertoa teille pari asiaa. Niin ihana kuin olisikin ollut jatkaa satunnaisia postauksia lastenhuoneesta, on se ollut viime vuosina hieman haasteellista. Toki olen muutamia kertoja laittanut aiheesta asiaa, mutta lasten kasvaessa ja siirtyessä kouluikään, on huone ollut enemmän tyttöjen valtakuntaa. Tällä tarkoitan sitä, että lapset ovat saaneet järjestellä tavaroitaan vaikka mihin järjestykseen ja olla rauhassa leikkiensä keskellä. Tai lähinnä vaatteidensa seassa viimeaikoina.
On harhaluulo kuvitella, että äiti voi pitää täydellistä järjestystä helposti lastenhuoneessa. Etenkään, jos siellä sattuu olemaan aika paljon ylimääräistä. Meillä on pakostikin käynyt niin, kun osa varaston tavaroista on ollut evakossa tyttöjen huoneessa. Ei siihen nimittäin paljoa tarvita, että huoneessa vallitsee uusi järjestys. Toisaalta olen halunnut kunnioittaa tyttöjen ”yksityisyyttä” ja välttää siellä kuvaamista. Muutamia vuosia sitten heidän ollessa pieniä, tavaranhallinta oli aivan toista luokkaa. Leikittiin legoilla tai poneilla ja lopuksi siivottiin pois. Sama toistui joka leikissä ja pelissä. Toista se on nyt. Viimeiset pari vuotta meille on tullut ”tavaraa” eli kaikenlaista aarretta kepeistä ja sammaleista aina askartelumaratoneista ja arpajaisista saatuihin voittoihin. Vanhemman on toisinaan vaikea karsia lapsen taravoista ”turhaa” pois. Nehän ovat heidän aarteitaan. Mikä minä olen päättämään, mikä askartelu joutaa pois ja mikä säästetään?
Tässä viikon sairastelun päätteeksi päätettiin siivota tyttöjen huone ja arvatkaa, miten paljon pehmoleluja meillä oli? Yksi Iittalan isoin Meno-kassi täynnä (ylikin), iso Ferm Living kori niin ikään ja vielä jäi kasa. Siis pelkkiä pehmoleluja, unikavereita! Sinne ne järjesteltiin (osa on vielä vauvalaatikoissa, niissä säästettävissä tavaroissa) ja eihän niitä äiti raaski pois laittaa. Tässä vallitsee se vanhemmuuden ja rajoittamisen vaikeus. Johonkin se raja on nimittäin vedettävä. Ihanaahan se on, että lapset vielä leikkivät ja rakastavat pehmojaan, mutta onko kaikella kuitenkin kohtuus? Kyllä on. Olemme monesti keskustelleet asiasta ja tällä hetkellä ollaan hyvässä tilanteessa. Mies on varastoinut suurimman osan askarteluista ja värityskuvista ja kyllähän ne odottelee tuolla laatikoissa. Leluja tytöt järjestelevät edelleen hyvin paikoillensa ja pitävät kirjaa niistä, joilla vielä tahdotaan leikkiä. Minusta se toimii hyvin. Kaikelle nimittäin täytyy olla paikkansa.
Lastenhuone on nyt siis tällaisessa tilassa. Matto on vaihdettu hieman pienempään, peili on hankittu (ostin tämän palkintona) ja varsinainen muutostarve lähti kahdesta asiasta. Ensinnäkin, minusta lapset ansaitsevat siistin ja mukavan huoneen. Tilaa itselle sekä kavereille, leikeille ja peleille. Vanhempien täytyy järjestää puitteet ja opastaa lasta. Joskus se tapahtuu aivan yksinkertaisilla ohjeilla: ota tämä, vie tuo, järjestele kirjat ja niin edelleen. Toiset lapset ovat herkempiä ja asioihin on vaikea tarttua. Joillekin se käy helpommin. Toisekseen kun onnistumisia tulee, niin pikku hiljaa lapset selviytyvät isostakin urakasta itse (vaikka sitä voi olla vaikea uskoa, believe me). Välillä yhteinen tilannekatsaus voi olla ihan hyväkin juttu, saattaa löytyä jotain kadoksissa ollutta. Toisekseen, lapsilla täytyy olla asianmukaiset kalusteet. Tässä kohtaa tarkennan, että meillä alkaa toinen sänky käydä pieneksi, mikä tarkoittaa vanhemmalle tytölle uuden sängyn hankintaa ja pieni saa luonnollisesti isosiskon paikan. Katsotaan, miten hyvin tämä järjestys toimii sitten.
Kokovartalopeili oli pitkään tyttöjen toiveessa. Ostin sen heille palkintona, että yksi korkea kaappi saatiin siivottua. Se toimi hyvin kannustuksena, mutta myös ihan käytännön syistä. Peili oli alunperin tämän kaapin kohdalla, mutta siinä oli vain yksi vika. Pallovaloja ei saanut päälle, sillä siinä kulmauksessa ei ole pistorasiaa. Tämä ratkesi siis paikan vaihdoksen myötä.
Huone ei siis ole vielä valmis, vaan kuten huomaattekin – hieman on kolkkoa. Seinille on tulossa kehyksiä ja tällaisia pieniä lisäyksiä. Pohdimme vielä yhdessä tyttöjen kanssa, mitä tänne voisi laittaa. Vanhempi tytär on keräillyt kivoja kuvia sisustuslehdistä sekä Pinterestistä. Kun molemmat lapset ovat koululaisia, niin huone saakin näyttää jo ”isojen tyttöjen” huoneelta.
Hyvää viikonloppua!
