Sisustus

Limonadi

Limpparin ohjetta toivottiin ja tässä se olisi nyt saatavilla. Löysin ohjeen jostain blogista, en millään muista mistä. Googlettamalla sain osuman moneen ohjeeseen, josta haarukoin tämän talteen. Suosittelen ehdottomasti käyttämään luomusitruunoita, jos haluaa välttää haitallisia torjunta-aineita. Liemi nimittäin maustuu kuorista. 
Sitruunalimonadi
6 sitruunaa
1½ l vettä
1-2 rkl hunajaa
100–150 g sokeria
Valmistus

1.      
Pese sitruunat
huolellisesti lämpimällä vedellä ja harjaa niitä kevyesti.
2.       Kuori sitruunan kuoret ohuesti. Jätä kaikki valkoinen kuoriaines sitruunaan.(valkoinen kuoriaines tuo hiukan kitkeryyttä juomaan)
3.       Peitä kuoritut sitruunat tiiviiseen rasiaan ja laita ne jääkaappiin
seuraavaan päivään saakka.
4.       Laita kuoret kulhoon sokerin ja hunajan kanssa.
5.       Kiehauta vesi ja lisää se sokerin, hunajan ja kuorien sekaan.
6.       Peitä kulho puhtaalla keittiöliinalla ja anna maustua yön yli huoneenlämmössä.
Seuraavana päivänä
7.      
Halkaise sitruunat ja
purista niistä mehu. Lisää mehu sitruunankuorien sekaan kulhoon ja sekoita
8.      
Tarkista limonadin maku. Lisää halutessasi sokeria.
9.    Siivilöi limonadi kannuun ja laita juoma jäähtymään jääkaapiin.
Tarjoile sitruunalimonadia jäiden kanssa tai lisää
oman makusi mukaan juoman ja jäiden sekaan maustamatonta soodaa tai
mineraalivettä.
Oikein herkullinen ja maukas kesäjuoma kuumaan päivään!
Nam! 
Mia ♥

 

Saatat myös pitää...