Arki Lifestyle Sisustus

Millenium Pillow

Hyvä ja riittävä uni on tärkeää oman jaksamisen vuoksi. Joskus elämässä tulee jaksoja, jolloin unirytmi tai -määrä vaihtelee ja joutuu koetukselle. Minulle siitä tuli pysyvä olotila, kun saimme lapsia. Syy ei ollut lapsissa, vaan monen asian summa, johon en osannut tai löytänyt ratkaisua. Kärsin pitkään häiriintyneestä unirytmistä ja mikään unen määrä ei tuntunut riittävän. Kun muutaman vuoden sinnikkään harjoittelun jälkeen sain unta, en koskaan herännyt levänneenä. Havahduin tähän asiaan tänä syksynä, kun laskin että olen kärsinyt uniongelmista jo kymmenen vuotta. En ole kokenut olevani pirteä tai levännyt kymmeneen vuoteen. Mikään määrä tai loma ei ole auttanut asiaan. Olin aina väsynyt ja huonovointinen.

Sairastan vaikeaa aurallista migreeniä, jossa on ollut pahoja vaiheita putkeen noin kuusi viimeistä vuotta. Migreeni puhkesi minulla noin yhdentoista vuoden iässä ja olen joutunut tottumaan sairauteen ja sen tuomiin rajoitteisiin. Minulla kohtaukset vaihtelevat ja pahin niistä vie sairaalaan lääkitykseen, mikäli en saa kipua hallintaan kotona. Tässä vaiheessa toimintakyky on jo olematon. Migreeni ei siis ole mikään leikin asia, vaan elämää rajoittava sairaus ilman toimivaa lääkitystä.

Marraskuu oli siitä poikkeuksellinen kuukausi, että  asiat alkoivat viimein loksahtaa paikoilleen. Sain uuden estolääkityksen ja päätin kokeilla uudenlaista tyynyä, olisiko niistä apua niskaongelmiin. Stockmannilta ei suostuttu myymään tyynyä ennen kuin lainasin yhden kotiin. Ensimmäinen yö oli erilainen. Ikinä. Nukuin ensimmäistä kertaa sikeästi ja heräsin ensimmäistä kertaa elämässäni niin, että tunsin levänneeni. Asian vakavuus alkoi hahmottua vasta päivän mittaan. Minulle on ollut vakavia terveysongelmia viimeisten neljän vuoden aikana, enkä olisi koskaan uskonut, että uni tai sen puute vai vaikuttaa terveyteen. Jälkikäteen mietittynä sydämeen liittyvät ongelmat saattavat helpottaa, jos ja kun unenlaatu paranee.

Muutaman yön kokeilun jälkeen päätin, että ostan itselleni syntymäpäivälahjaksi Tempurin tyynyn, sillä en uskalla kokeilla enää nukkumista vanhalla tyynyllä. Jokainen paremmin nukuttu yö on tuonut minulle paljon voimia ja olen voinut jättää töiden jälkeiset päiväunet nukkumatta. Voi kyllä, olen nukkunut useamman vuoden ajan jo yli tunnin mittaiset unet välittömästä kotiin tullessa, sillä olen nukahtanut istualleen sohvalle ellen ole käynyt makuulleen. Aamuyön migreeni on myös helpottanut eli toivon pilkahduksia on ilmassa.

Tämä Tempurin Millenium Pillow on tarkoitettu kyljellään ja selällään nukkuville ja sitä on saatavilla eri koossa. Tyynyä kannattaa käydä kokeilemassa Tempurin omassa liikkeessä, jossa voit testata eri kokoisia tyynyjä. Patjan pehmeys/kovuus vaikuttaa siihen, mikä tyyny sopii parhaiten. Eli jos kotona on kovempi patja, tyyny saattaa olla väärän kokoinen. Sain liikkeessä asiantuntevaa palvelua ja lopulta ostin kerralla oikean kokoisen tyynyn.

Parempien unien ansiosta tuntuu, että olen saanut elämäni takaisin. Moni asia on muuttunut lyhyessä ajassa ja jaksoin käydä jopa uimassa tyttären kanssa keskellä työviikkoa. Hyvän unen laatu korostuu vasta sitten, kun tietää mitä menettää. En käsitä, miksi olen vuosia kärvistellyt asian kanssa, kun siihen olisi ollut yksinkertainen ratkaisu? Tämä vuosi on ollut muutosten vuosi ja loppua kohden tuntuu, että olen oppinut itsestäni tänä vuonna enemmän kuin koskaan. Yksi asia on yli muiden, nukkumisesta en aio enää tinkiä.

Saatat myös pitää...