Sisustus

MILTÄ KOTI TUNTUU ARKENA?

On taas se aika vuodesta, kun monet palailevat lomilta (tai vielä aloittavat omansa) ja totuttelevat taas arkeen. Toisille se käy luonnostaan, mutta omasta puolestani alan jo tunnistaa etukäteen tiettyjä asioita itsestäni. Ensinnäkin, loma tarkoittaa minulle lepoa, irtautumista arkirutiineista. Vaikka tykkäänkin järjestyksestä, niin vapauden kaipuuni on joskus mittavissa lukemissa kiireisen arjen keskellä. Pikkulapsiaika alkaa hiipua meillä ja pian meillä onkin enää koululaisia. Tämä haikeuden tunne on välillä valtava, mutta samalla se tuo uusia mahdollisuuksia elämään. Yksi niistä on oman ajan lisääntyminen. Osasin arvata jo ennakkoon, että ensimmäinen työviikko pitkän loman jälkeen on raskas. Erityisesti nyt, kun aloitan kokonaan työt uudessa paikassa. Jo pelkästään uuteen ympäristöön tottuminen on voimia vievää, mutta entä nyt, kun se tapahtuu myös uudella alalla?

Olen miettinyt jonkin verran, miten voisin helpottaa arkea nyt, kun molemmat tyttäret ovat koulussa ja olen itsekin kokopäiväisessä työssä. Aikaisemmin olen tehnyt vajaata työviikkoa opintojen ohella ja se on ollut kieltämättä aika pehmeää uuteen suunnitelmaan verrattuna. 
Yksi asia, jossa täytyy tehdä jatkossa uusia järjestelyitä on siivoaminen. Vaikka kuinka rakastankin sitä, minulla ei kertakaikkiaan riitä voimat enää imuroida koko asuntoa päivittäin sekä pestä vessoja vuoropäivin. Raikkaan männyn tuoksu vie voiton, mutta nyt on aika priorisoida. Siivouspalvelua olemme pohtineet ja sitä aiomme kokeilla syksymmällä, kun pidämme juhlia. Ehkä tärkein asia kuitenkin on keittiön siisteys ja astiahuolto. Mikään ei ole karmeampaa, kuin aamulla edellisen päivän juttujen kohtaaminen. 
Toinen käytännönasia, mikä vaikuttaa arkeen oleellisesti on lepo. Olen todella herkkäuninen ja herään useasti yössä. Näen painajaisia, herään auringonnousuun ja kaikki normaalista poikkeava vaikuttaa yöuniin. Tähän on kuitenkin poikkeus ja se on säännöllisyys. Eikö ollutkin ”selkeästi” ilmaistu? Sen muistaminen helpottaa ja unet eivät häiriinny. Käytännössähän se tarkoittaa sitä, että lepää paremmin ja jaksaa arkea.
Miltä koti sitten tuntuu arkena? Aivan erilaiselta paikalta. Tuntuu, kuin eläisin eri elämää. Aamuisin pidän tärkeänä hoitaa aamurutiinit rauhassa ja keskittyä ennen töihin lähtöä kahvikupilliseen sekä aamun lehteen. Muu perhe on vielä lomalla, joten avaan ikkunat ja laitan miehelleni kahvin valmiiksi – yleensä pienen viestin kera. Aamuihmistä minusta ei mitenkään saa, mutta tietyt rutiinit ja reilu aikataulu takaavat sen, että päivä lähtee paremmin käyntiin.
Ensimmäinen työviikko on syytä ottaa rauhassa ja antaa itselleen aikaa palautua työn vaatimiin asioihin. Arki ja rutiinit alkavat kyllä muotoutua, kun aikaa hieman kuluu. Sitä en sitten tiedä, miten paletti pirstoutuu kun koululaiset aloittavat taipaleensa? Omien sanojensa mukaan ”ei millään malttaisi odottaa!
Hyvää syksyn odotusta!

Saatat myös pitää...

8 kommentti

  1. Onnea uudesta työpaikasta ja voimia toivotan samalla! Alussa kaikki tuntuu niin oudolle, mutta varmasti pian totut. 💖🤗💖

    1. Kiitos! Alku on aina erilaista, kyllä se tästä.

  2. Onnea uusiin tuuliin! Täälläkin ollaan uuden edessä, ja kovin mietin, miten se arki alkaa rullaamaan. Mutta ainahan niillä asioilla on tapana järjestyä. 🙂

    1. Kiitos ja samoin sinulle! Juuri näin ja ensimmäinen viikko on kohta jo mennyt. Tsemppiä!

  3. Tsemppiä uudenlaisen arjen pyörteisiin! <3 Tunnistan monta juttua, joista kirjoitit, itsellä alkaa uudenlainen arki myös ensi viikosta ja meilläkin tytär menee kouluun eli paljon uuden opettelua tänä syksynä. 🙂

    1. Kiitos samoin! Tuo kouluun lähtö on varmaan suurin muutos, mitä hieman jännitän. Vaikka matka onkin tuttu, niin silti on monenlaista, mitä pitää muistaa opettaa. Tuo isosisko on jo lähdössä kolmannelle ja täytyy palautella mieleen, mitä kaikkea olisi hyvä harjoitella. Tällä kertaa molemmat vanhemmat ovat töissä, joten melko pian täytyy itsenäisesti osata.

  4. Tsemppiä uuteen! Ja ihan hyvä idea hellittää siivoiluissa, oot pitänyt todella ahkeraa tahtia yllä. Lopulta siihen harvemmin siivoamiseenkin tottuu ja toki niitä palveluita on aika helppo ostaa ammattilaisiltakin. Kuulostaa muuten niin ihanalta tuo, että keität miehelle kahvit ja viesti mukaan. <3 Ja teillä on kyllä sairaan kaunis koti!

    1. Kiito Suvi! Näinhän se on, välillä pitäisi hellittää. Mieheni haaveilee myös valmiin ruokassin tilaamisesta, mutta se ei taida olla vielä ihan ajankohtainen juttu. 😀 Kiitos kauniista sanoista Suvi!

Kommentointi ei ole käytössä.