Sisustus

Mistä sinä maksat kodissasi?

Pienet makuuhuoneet, kapeat ja ahtaat oleskelutilat, muutaman neliön piha. Tämän tyyppisiä havaintoja olen tehnyt jo jonkin aikaa, kun olen tutkinut asuntomarkkinoita. Nyt on kyse siis uudiskohteista, joita tuntuu syntyvän hyvää tahtia ainakin pääkaupunkiseudulle. Haussa on 3-5 huoneen rivi- tai paritalot. Asuinalueet, joilta olemme katselleet uutta tonttia tai kotia, täyttyvät tasaista tahtia. Vanhat talot puretaan suurilta tonteilta ja tilalle nousee useita taloja, siis yhden vanhan rakennuksen tontille. Sehän on sanomattakin selvää, että jostain täytyy tinkiä.

Havaintojeni pohjalta pelkkä hinta ei ole suoraan verrannollinen tilan käyttöön, vaan hieman kalliimpien uudiskohteiden kohdalla on samankaltaisia ongelmia: tilaratkaisut tuntuvat älyttömiltä ja niihin sopeutuminen vaatisi aika paljon kompromisseja. Eräässä kohteessa suuri askarteluhuone oli tuonut lisähintaa asunnolle todella paljon. Mieluummin olisin käyttänyt ne neliöt esimerkiksi kodinhoitohuoneeseen, kylpyhuoneeseen tai makuuhuoneisiin. Tässä elämänvaiheessa en ole valmis satsaamaan harrasteluhuoneeseen, missä ei ollut ikkunaa kymmeniä tuhansia euroja.

Ilmeisesti täytyisi olla rohkea ja rakentaa itse. Aina sekään ei ole niin yksinkertaista, sillä samalla täytyy hoitaa päivätyö, perhe, parisuhde, ehkä sitä kuuluisaa omaa elämääkin ja mahdollisesti seurata vielä rakennuksella asioiden edistymistä, jos palkkaa urakoitsijat hoitamaan koko rakennusprojektin sekä valvonnan. Muussa tapauksessa tietää, kuka viettää kaiken ajan rakennuksella, säästä ja päivästä riippumatta.

Se, mikä näissä vanhoissa taloissa viehättää on tila. Suuret huoneet. Niistä ei ole pihistelty, vaikka jotkut ratkaisut tuntuvat välillä vähän hassuilta tai erikoisilta. Siinä se viehätys ehkäpä piileekin. Jokaisessa omistusasunnossa on ollut suuret oleskelutilat ja makuuhuoneissakin on ollut ruhtinaallisesti neliöitä. Tietysti suosin itse mahdollisimman tehokasta asumista, enkä halua tuhlata rahaa turhiin neliöihin. Jokainen kotimme on ollutkin pieni, mutta tilavan tuntuinen. Kun lapsemme kysyivät, voisiko seuraavassa kodissa olla riittävästi tilaa suuren suurelle kylpyammeelle, pohdin mielessäni tilan hintaa. Kylpyammeen vaatimalle alueelle tulee helposti hintaa toistakymmentä tuhatta euroa, joten se on mahdollinen vaihtoehto jos joskus päätyisi rakentamaan oman talon. Uusissa kohteissa on niin niukalti tilaa, että joskus ihmettelen miten useat perheet tekevät kompromisseja, jotta saavat hyvän kodin kohtuuliseen hintaan halutulta alueelta.

Kun rahaa on käytettävissä vain tietty summa ja mahdollinen asuntolaina siihen lisäksi, täytyy tehdä lista itselle ja perheelle tärkeistä asioista. Mitä arvostaa, onko sijainti tärkeä, asumismuoto, talotyyppi, alueen tarjoamat palvelut, julkisen liikenteen käytettävyys vai jokin asunnon varustelu, kuten sauna. Listaa ei ole aina helppo lähteä laatimaan ja lopulta käytettävissä oleva rahamäärä on se vaikuttava tekijä. Täytyy pohtia tarkkaan, mistä on valmis maksamaan. Asumme tällä hetkellä omalla tontilla, joten kustannukset ovat vain nimelliset verovelvoitteet. Moni uudiskohde rakennetaan vuokratontille, joiden vuokrasta maksetaan huimia kuukausittaisia summia ellei ole mahdollisuutta tai halua lunastaa tonttia itselleen. Aina tämä ei edes ole mahdollista. Siinä vaiheessa, kun tontin kuukausittaiset vuokrakulut ovat 500 euron tienoilla, alkaa miettiä onko tässä mitään järkeä?

Tämän kodin olohuone on suuri ja tilaa voi olla vaikea kalustaa. Mittasuhteet ratkaisevat, mutta myös käytettävyys. Itse teimme sellaisen kompromissin, että halusimme keittiöön saarekkeen, koska työskentelytilaa olisi ollut todella vähän. Toisaalta pidämme paljon yhdistetystä ruokailu- ja oleskelutilasta, joten oli luonnollista tuoda ruokapöytä olohuoneen kupeeseen.

Toinen kompromissi tehtiin kylpyhuoneen suhteen. Kodinhoitotilaa ei ole, mutta kylpyhuone on selkeä parannus edelliseen. Se on melko uusi ja meillä on ensimmäistä kertaa oma sauna, sekä erilliset vessat. Pesutorni mahtuu, mutta kaikki muu onkin sitten yhtä tilanpuutetta. Kovin harvassa kodissa, joita kävimme katsomassa oli kodinhoitohuone. Eräässä asunnossa, joka oli muuten aika kiva (paitsi sijainti) oli pyykinpesu eteisen vieressä, kun pesutilat ja makuuhuoneet olivat yläkerrassa. Lapsiperheessä tämä olisi ollut minulle tuhoon tuomittu urakka.

Mistä on lopuksi valmis maksamaan omassa kodissa? Tähän on yhtä monta vastausta kuin vastaajaakin, joten yksiselitteistä ohjetta siihen ei ole. Tee niin tai näin ei ratkaise, vaan jokainen tuntee itsensä parhaiten. Itse koen olevani onnellisessa asemassa, että meillä menee puolison kanssa toiveet ja ajatukset aikalailla käsi kädessä. Kun pohtii tekemiämme ratkaisuita, sijainti on ollut ykkösasia ja neliöiden määrän sijaan tilaratkaisut ovat olleet etusijalla. Koti on kuitenkin paikka, minkä ympärillä elämä ja arki pyörii. Täytyy olla tyytyväinen niihin ratkaisuihin, joihin päätyy. Aina ei voi saada kaikkea, mutta parhaimpaan voi pyrkiä.

Saatat myös pitää...

2 kommentti

  1. Mielenkiintoisia pohdintoja ja itsellekin ajankohtaisia. Jostain syystä Oikotie on tullut tutuksi viimeisen puolen vuoden aikana. Itsestäni on tullut nirso, en haluaisi luopua ”saavutetuista eduista”, joten olemme käyneet ainoastaan yhdessä näytössä ja sillekään emme lämmenneet. Olisin valmis tinkimään neliöistä, mutta en asunnon toiminnallisuudesta tai sijainnista. 🙂

    Ihanaa viikonloppua! <3

    1. Mia Huttunen says:

      Kuulostaa tutulle Jenni. Täytyy pohtia todella tarkkaan, minkälaiseen kompromissiin on valmis. Toiminnallisuus ja pohjaratkaisu ovat tärkeitä ja huomionarvoisia seikkoja. Sijainti on ollut meillä monesti se ratkaiseva palanen. Toisaalta tällä hetkellä oma pihakin tuntuu aika ihanalta sekä sauna. Tsemppiä, toivotaan että sopiva löytyy kun on ajankohtainen!

Kommentointi ei ole käytössä.