Lifestyle Sisustus Tyyli

Mitä kotini minusta kertoo?

Varmaan yksi kiehtovimpia aiheita on pohtia, mitä eräät asiat kertovat sinusta tai muista ihmisistä. Miten joku pukeutuu, kävelee, puhuttelee vieraita tai tuttuja ihmisiä, syö tai sisustaa kotinsa. Pukeutumisessa, sisustamisessa, elämisessä ja aivan kaikessa moni meistä kiinnittää huomiota siisteyteen, huolettomuuteen ja tekee mielessään ensivaikutelman kaltaisen arvion. Uskallan arvata, että luultavasti jokaisella meistä on ainakin yksi ylpeyden aihe, josta pidämme hyvin huolta, välitämme ja se näkyy ulospäin. Se voi periaatteessa olla ihan mitä vaan. Kodissa jokin tila, auto, vaatteiden silitys, kenkien huoltaminen, mikä tahansa iloa tuottava asia. Se on mielestäni positiivinen asia, mikä levittää hyvää mieltä ja oloa. Se on ikäänkuin tärkeä muistutus sille, ettei kaiken tarvitse aina olla täydellistä.

Kun kirjoittaa julkista blogia, jossa paljastaa ison osan kodistaan ja esiintyy omalla nimellä sekä kasvoilla, tuntee itsensä jossain vaiheessa paljaaksi. Muutaman kerran olen joutunut pohtimaan, mitä mahdollisia vaikutuksia blogin kirjoittamisella voi olla perheelleni. Miten se voi tulevaisuudessa vaikuttaa lapsiini? Voiko se olla heille vahingollista? Mitä kotini, tyylini ja avoimuus tarkoittaa?

Perheemme on ikäänkuin ”kasvanut” bloggaamisen kanssa, käsi kädessä. Mielestäni olen onnistunut luovimaan kahden tärkeän asian välillä hyvin ja lapset suhtautuvat bloggaamiseen äidin työnä ja harrastuksena. Bloggaaminen on antanut minulle todella paljon ja opettanut minulle monia asioita, joita arvostan. Tässä työssä yhdistyy ne asiat, joista minä saan voimaa arkeen ja elämään. Ehkä se tärkein on kuitenkin kirjoittaminen ja valokuvaus. Niissä olen kehittynyt valtavan paljon. En koe, että olisin kehittynyt kirjoittamisessa riittävästi, mutta kuvaamisessa kyllä. Sitä nälkää ei tunnu estävän mikään, paitsi rajallinen aika. Valokuvaus on ehkä meidän perheen elämää eniten rajoittava tekijä. Siihenkin, että äiti kuvaa aina joka paikassa aivan kaikkea, on tullut lapsillemme normi. Kuvien määrä on valtava ja minun pitäisi palkata pari työntekijää pelkästään kuvien käsittelyyn eli poistamaan epäonnistuneet, ylimääräiset ja tarpeettomat kuvat sekä edelleen lajittelemaan käyttökelpoiset kuvat. Niitä siis on todella paljon ja aika ei riitä siihen kaikkeen, mihin haluaisin.

Oma valokuvat kertovat minusta?

Ne kertovat ainakin sen, että olen hieman tapoihin kangistuva. Kun löydän jotain hyvää eli toimivan kuvakulman, käytän sitä melko usein. Saatan tehdä joitain muutoksia kuvauskerroilla, mutta toimivat tavat jäävät käyttöön. Jos olen varannut enemmän valokuvausaikaa, kokeilen silloin uusia tapoja sekä haen uusia kuvakulmia, mutta silloin tuottava työ jää vähemmälle eli saan käyttökelpoisia kuvia vähemmän. Silloin ikäänkuin työ ja huvi hieman sekoittuvat, sillä siitä kehkeytyy leikki ”tämä tänne ja miten tämä toimii tässä” ja hommaa on hyvin vaikea lopettaa. Yleensä mies tai lapset astelevat paikalle ja vaativat jo muuta puuhaa.

Yllä oleva kuva on yksi tyypillinen esimerkki. Portaiden vieressä on miltei aina sopivassa määrin valoa. Visuaalisesti paikka on täydellinen riittävän pienelle sivupöydälle mistä suunnasta tahansa katsottuna. Niinpä monet asuste-, lyhty- tai tuotekuvat on hyvä ottaa juuri siinä. Ympäristö on siis otollinen paikka.

Mitä kotimme kertoo minusta?

Jos nyt lähtisin analysoimaan aihetta perinpohjaisesti, siihen menisi ikuisuus. Haluan kuitenkin nostaa muutaman seikan esille.

Pintamateriaalit kertovat enemmän, kuin olen ehkä antanut ymmärtää. Kun tämän kodin remontoimista ja sisustamista aloitettiin suunnitella, tein heti yhden suuntaa antaneen päätöksen. Teemme kaikki valinnat itsellemme, mutta niin, että niitä on helppo muokata uusien omistajien myötä. Ajattelin kaikkea siis pitkällä tähtäimellä. Vaalea kotimme ei ehkä ole kaikkien mieleen ja muutamalla seikalla se on helppo muuttaa. Parkettia ei tarvitse lähteä vaihtamaan, vaan sen voi hioa ja petsata tai lakata millä sävyllä vaan. Seinät on uusittu ja ne voi käsitellä helposti. Laattalattia ei ehkä miellytä kaikkia, mutta sen vaihtaminen on mahdollista ja peittäminen myös pienen pinta-alan vuoksi. Yritän pohtia asioita mahdollisimman monelta kantilta ja maksimoida hyödyn. Hinta-laatusuhde on olennainen ja mietin kaikkea aina sijoituksena.

Sisustusta ajatellen oman näköinen koti on se paras. Siinä voi mennä aikaa, että kaikki loksahtaa paikalleen ja joskus ei ehkä sitäkään tapahdu. Se on inhimillistä, sillä elämässä tapahtuu kaikenlaista, tarpeet muuttuvat ja lapset kasvavat tai niitä ei ole. Lemmikit voivat asettaa rajoitteita ja yksinkertaisesti mikään ei ole ikuista. Olen huomannut, että meidän koti näyttää koko ajan melko samalta ja muutoksia kuviin on välillä vaikea saada. En sitten tiedä onko se huono asia, mutta näin se on. Kuvissani ovat ne vanhat kalusteet ja maljakot, tuntuu että monen muun kotona on hyvin usein jotain uutta.

Pienin muutoksin koti pysyy kuitenkin kotina. Asetelmat, kynttilät, peitot, tyynyt ja pienet asiat tuovat uutta eloa. Meillä on kahdet verhot, joilla saan riittävästi vaihtelua. Vaaleanharmaat ovat ”kesäverhot” ja itseasiassa tänään ajattelin jo vaihtaa valkoiset paikoilleen. Kuvan iän ikuinen huivikin on ollut viimeiset kaksi vuotta melkein jokaisessa olohuoneen kuvassa, mutta totuus on se, että se on lämmin ja ihanan pehmoinen pieni viltin korvike sarjaa katsoessa. Uusi asia on sentään tuo sylinterin muotoinen tyyny, minkä ompelin tässä alkusyksystä ihan testimielessä. Olen etsinyt juuri tuollaista pitkään, mutta ei ole löytynyt. Tyypillisesti päätin sitten tehdä itse.

Toivon, että kuvistani välittyy myös se, että arvostan vanhaa vaikkei se aina juuri meille sopisikaan. Tämä vanha minun oma piano on osaltaan vaikuttanut kodin sisustukseen. Luultavasti en olisi ottanut sitä, ettei se edustaisi vahvasti omaa tyyliäni. Ajatonta, klassista ja sopivan vähäeleistä. Rakastan hieman koristeellisia jalkoja ja ne tuovat mieleeni upeat vanhat rakennukset, joiden arkkitehtuuri on omaa luokkaansa. Sitä minä hieman ihmettelen, miten suosittuja ovat nykyään sellaiset kodit, joissa on vain suuret huoneet ja modernit uudet kalusteet. Missä ovat esineet, matot, kuvat ja esineet, joilla saa edes hitusen kodikkuutta? Sitä sellaista tunnetta, että joku asuu täällä? Instagramissa tällaisilla laatikkokodeilla on kymmeniä tuhansia seuraajia ja pohdin, mitä uutta ja mielenkiintoista ne voivat tuoda? Se on selvästi kasvava trendi, mihin meidän koti ei kuulu. Se on antanut myös ajattelemisen aihetta, jos joskus aikoo rakentaa oman talon. Haluaisiko itse asua sellaisessa? Miten meidän vanha piano sopisi sinne ja miten kävisi minun perinnejalkalistojen? Siis näiden koristeellisten, joita niin innoissani tähän kotiin neljä vuotta sitten valitsin.

Mitä tämä kuva kertoo sinulle? Minulle se kielii nurkkauksesta, joka on muutoksen alla työpöydän siirryttyä yläkertaan. Tähän on tulossa jotain, mitä vielä suunnittelemme yhdessä miehen kanssa. Mies tahtoo antiikkisen vanhan lipaston tai kaapin, minä tahdon säilytystilaa ja seinäänkin olisi tulossa jotain. Tässä kuvassa oleva peili löysi paikkansa siitä jo kolme ja puoli vuotta sitten ja sen jälkeen se on liikkunut säännöllisesti olohuoneen, makuuhuoneen ja eteisen väliä. Välillä mietin, että harmi kun Ikeassa ei enää myydä näitä. Tämä on ollut meillä 5-7 vuotta ja hajonnut jopa yhdestä nurkasta. Se on siis aika, jolloin olen etsinyt vastaavaa antiikkista peiliä, johon minulla olisi varaa. Täysin prioirisointi kysymys, joten ei sillä kiirettä.

Oma vaalea koti kertoo, että olen rauhallinen sielu, joka kaipaa paljon vapautta ja rajoittamattomuutta. Tarvitsen ympärilleni paljon valoa ja vaaleutta, onneni on kiinni siinä, miltä koti tuntuu. Siisteys, järjestys ja osittain myös rutiinit ja pysyvät asiat elämässä antavat raamit sille, että arki ei aina ole niin rutiininomaista vaan ehkäpä kaaottistakin. Koska olen hieman oikukas persoona, substituuttien ostaminen ei ole useinkaan hyvä ajatus vaan johtaa tavaroiden kiertoon. Niinpä säästän ja odotan, jotta tekisin järkevämpiä hankintoja. En esimerkiksi mieti, että miten tämä sohva sopii seuraavaan kotiin, koska sen täytyy sopia nyt ja olla hyvä tässä kodissa. En ole ennustaja, enkä osaa sanoa minkälainen olohuone seuraavassa kodissa on. Tällä hetkellä mietin vain sitä, miten huonosti tuo Vitran uudempi, korkea tuoli sopii kolmen vanhan kanssa. Miten palavasti tahtoisin ostaa toisen uuden, pari senttiä korkeamman tuolin jotta edes toisella puolella tuolit olisivat yhtä korkeita. Ongelma on kuitenkin sen laatuinen, että tärkeämpääkin on meneillään joten sen toisen tuolin haaveilu saa jatkua.

Tässä tyynyssä olisi pitänyt tehdä monta asiaa toisin, mutta olin vielä kovasta flunssasta toipilaana ja käsillä oli vain kotona olevat materiaalit. Yhden Ikean sohvatyynyn tuhosin ja ei paljoa harmita. Eli jossain vaiheessa, kun on mahdollisuus pitää syyslomaa ompelen lisää näitä tyynyjä ja teen sitten kaiken oikein. Sitten sitä voi ehkäpä kuvata jopa lähempää ja kokonaisena.

 

Saatat myös pitää...