Nostalginen myllykoski


Matkustaminen / torstai, helmikuu 22nd, 2018

Yksi talvilomamme kohokohtia on ollut Oulangan kansallispuistossa retkeily talvisena pakkaspäivänä lasten kanssa. Oulangan kansallispuisto on lähellä Kuusamoa, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Rukalta. Paikalla voi valita eripituisia reittejä tai kävellä jollekin valitsemalle paikalle levähtämään. Tämä on aivan upea paikka, joten jos tykkäät liikkua luonnossa ja satut olemaan lähistöllä suosittelen. Tänne voi ajella vähän kauempaankin, sillä kierreltävää ja luontoa riittää useamman päivän patikointiin.

Karhunkierros on minulle vanha tuttu paikka, jossa olen käynyt viimeeksi lapsena. Ulkoilmaihmisinä tahdoimme tällä kertaa lähteä katsastamaan paikkaa, kun yleensä käymme vain laskettelemassa ja hiihtämässä. Tämä oli siis ainutlaatuinen tilaisuus lähteä lasten kanssa ulkoilemaan kauniisiin maisemiin.

Reitit olivat melko liukkaita ja pääsin itsekin laskemaan mäkeä muutamaan otteeseen. Totta puhuen, satutin hieman ikivanhaa hoitamatonta nilkkavammaa ja jalka kipeytyi hiukan. Onneksi käveleminen ei kuitenkaan tuntunut miltään eli selvisin säikähdyksellä tällä kertaa!

Polut oli merkitty selkeästi eri väreillä puihin. Tähän aikaan vuodesta lumisen polun myös erottaa melkoisen hyvin ja kielletyt, vaaralliset kohdat oli nauhoitettu varoitusnauhalla. Muutamassa kohdassa jalka upposi syvälle lumeen, joten sai olla tarkkana! Kovan käytön seurauksena poluille oli kuitenkin muodostunut jäätä, jota oli paikoin vaikea havaita ja siksi tuli muutamia kevyitä kaatumisia.

Näimme reitillä kaikkea kaunista, jota olisi voinut pysähtyä kuvaamaan vaikka kuinka moneksi tunniksi. Jäkälä oli tytöistä erityisen kiinnostavaa. Itse ihastelin paljon mäntyjä, joista pidän todella paljon. Yksi syy, miksi rakastan pohjoista niin paljon on luonto. Jylhät ja karut maisemat, jotka ovat kerta toisensa jälkeen upeat ja henkeä salpaavat, jäävät meille muistoksi kuvien muodossa.

Perillä Myllykoskella meitä odotti todella uskomaton kauneus. Koski kuohusi ja vesi virtasi valtavalla voimalla vanhan myllyn ohitse. Mielettömän kaunis ja upea paikka!

Olimme paikalla auringonlaskun aikaan, joten valoa on vain vähän näissä kuvissa. Huomaatko tässä ylemmässä kuvassa jotain erikoista? Kuva ikäänkuin jakautuu kosken ja koivun kohdalla vasempaan tummaan puoleen ja oikeaan, vaaleaan puoleen. Ruskan aikaan paikka on varmasti mieletön!

Retki oli onnistunut ja todella hauska. Lapsemme nauttivat suunnattomasti talvisesta päivästä ulkona ja me aikuiset harmittelimme vain kahvin jäämistä mökille. Tytöt juoksivat ja peuhasivat lumessa, jota oli tosi mukava seurata sivusta. Nämä upeat maisemat täytyy tulla katsastamaan vielä uudelleenkin, toivottavasti kesällä tai ruskan aikaan.