Sisustus

Pienen pieni lepopaikka

En ole tainnut koskaan kertoa, mutta yksi pitkäaikainen haaveeni on ollut saada divaani tai pieni ”sivupaikka”. Nykyinen oleskelutila on kuitenkin melko haasteellinen ja pieni, joten massiivisen sohvan kanssa ei ole ollut oikein mahdollisuutta sellaiseen. Jos saisin päättää, niin alunperin olisimme hankkineet kahden istuttavan Ektorpin ja suuren lepotuolin/divaanin, mutta mies tahtoi ehdottomasti pitkän sohvan. Nyt sitten sain tässä lomalla kuningasidean siirtää rahi ikkunan eteen ja siihen saatiin yksi istumapaikka/sivupöytä.

Tekisi mieli ostaa tuohon viereen keskikokoinen oliivipuu, mutta en raaskinut vielä käyttää pennosia siihen. En tosin tiedä olisiko kuitenkin pitänyt, koska näitä tuntuu olevan todella huonosti saatavilla ja olen nähnyt vain muutamia kappaleita. Voi siis vihjata, jos osaa sanoa mistä löytäisi oliivipuun?

Pikkuväki viihtyy rahin päällä myös erittäin hyvin ja tykkää katsoa elokuvaa tässä. Tavarat on helppo nostaa ikkunalaudalle ja leveälle rahille mahtuu kaksikin pikkuista yhtä aikaa.
Tällä viikolla on enemmin postauksia luvassa ja niitä satelee tasaista tahtia, sillä kaikki viikon postaukset ovat ajastettuja. Kommentteihin vastaaminen saattaa tästä syystä viivästyä, mutta yritän pitäytyä normaalissa tahdissa. Jokos teitä kiinnostaa, millainen meidän kesäparveke tulee olemaan? Aiheesta lisää tällä viikolla.
Aurikoista viikkoa!

Saatat myös pitää...

5 kommentti

  1. Hirmu kaunista teillä! <3 tosi siistiä ja harmonista. Ja ihana lepopaikka!

  2. Niin ihania kuvia kauniista kodista! <3

  3. Niin kauniita ja rauhallisia kuvia. Tuo vaaleanpunainen lanka on suloinen väripisara <3
    Kyllä vain, ehdottomasti kiinnostaa!

  4. Ihana pieni oleskelupaikka!

  5. Ihana pieni oleskelupaikka!

Kommentointi ei ole käytössä.