Pikkujoulun kattaus


Joulu, Juhlat, Sisustus / lauantai, joulukuu 8th, 2018

Joulun odotus näkyy kodeissamme eri tavoin. Kodin koristelu tai pikkujoulujen viettäminen kuuluvat monen juhlakauteen. Meilläkin valmistaudutaan juhlakauteen monin tavoin, etenkin nyt kun lapset ovat vielä pieniä. Perinteeksi on jo muodostunut joulukuun alussa vietettävät pikkujoulut ja tilaisuus juhlistaa samalla omaa syntymäpäivää. Näemme niin harvoin perhettä, että pienetkin juhlat tuntuvat tärkeiltä.

Kynttelikkö: Riviera Maison | Servetit: Havi | Viinilasit: Iittala

Kun juhlimme suuremmalla porukalla, emme kata ollenkaan pöytää. Teen keittiöön noutopöydän, josta jokainen saa itse hakea syömiset ja valita paikan yhdistetystä olohuoneesta ja ruokailutilasta. Pienemmällä porukalla, kuten oman perheen kesken tykkään kattaa pöydän kauniisti.

Kukat ovat olennainen osa kattausta. Aina ei tarvitse suurta kimppua, vaan pieni matala kukkakimppu tai yksittäinen kukka viimeistelee pöydän. Kulkuset on saatu Mulberryn lahjakassien mukana.

Kynttelikkö: Riviera Maison

Olen haaveillut jo vuosien ajan klassisesta ja ajattomasta kyntteliköstä. Kromin värinen kynttelikkö tuntuu tällä hetkellä omalta, joten päädyin harkinnan jälkeen tähän muunneltavaan Riviera Maisonin yksilöön. Se on koottava ja poistamalla yhden välikappaleen siihen saa viiden sijasta kolme haaraa. Alunperin ajattelin kynttelikköä pianon päälle, joten muunneltavuus on välttämätön. Pianon kansisaranat ovat juuri keskellä tasoa, jolloin kynttelikön paikka on melko reunalla. Kokonaisena tämä sopii nyt sivu- tai ruokapöydälle.

Loppujen lopuksi hyvä seura ja ruoka astuvat juhlan päärooliin. Viihtyvyyden kannalta on kuitenkin mukavaa, kun koti näyttää siistiltä ja viihtyisältä. Vietämme joulua kotona tänä vuonna ja tavoitteena on järjestää lapsille rennot ja mukavat joulupyhät. Tämän vuotiset pikkujoulut olivat hauskat ja nyt saamme nauttia rauhallisesta illasta siistissä kodissa.