Sisustus

Prinsessan sänky ♥

Prinsessojen huone alkaa muistuttaa nyt sellaista, mikä visio minulla on ollut pitkään mielessä.
Pikkusiskolle hankittiin isompi sänky, kun entinen alkoi käydä pieneksi. Pinnasänky on nyt siirretty varastoon jemmaan, odottamaan seuraavaa käyttäjäänsä.
Pyöreä (ja väärän värinen matto) jouti nyt pois. Se ei mahtunut tuohon kaapin edustalle nätisti, kun sängyt vie yhteensä nyt niin paljon tilaa, että ajattelin tämän olevan parempi näin. Olen haaveillut tytöille muhkeaa, valkoista mattoa / taljaa jo itseasiassa Murun raskausajasta saakka, mutta mieleistä (siis oikeaa kokoa) ei ole vielä löytynyt.

Olen niin iloinen, että mittasin ja suunnittelin tarkkaan hyllyjen ja kalusteiden paikat, kun teimme viimeeksi lastenhuoneen muutosta. Nyt oli todella helppo vaihtaa sänkyjä, kun kaikkien paikat pysyivät edelleen samoina, eikä tarvinnut miettiä hyllyjä tms. uusiksi. Hyvä suunnittelutyö kannattaa siis!

Sänky näyttää näin ”päivälookissaan” vielä aika tyhjältä, joten täytyy seuraavaksi hankkia koristetyynyjä. Isompi peitto ja tyyny on myös hakusessa, ne muuttavat sängyn ilmettä aika paljon, joten kovin montaa tyynyä ei tarvitse ainakaan alkuun laittaa. Ajattelin itse ommella muutaman tyynynpäällisen, sillä sisätyynyjä olisi jo 2 kpl valmiina.

Ikean reissulla mies onnistui löytämään myös 2 kpl valkoisia sängynaluslaatikoita. Nämä on tosi kevyet ja kätevät! Lapset jaksavat itsekin vetää esille ja valita mieleisensä pehmot unileluiksi. Näitä on molempien sänkyjen alle yhdet, mutta ajattelin, että 2 menisi hyvin, niin toiseen saisi koristetyynyt yms. yöksi talteen. Ne kun yleensä tuppaavat vain etsimään uutta nurkkaa joka ilta…

Aurinkoista viikon alkua!
Mia ♥

Saatat myös pitää...

13 kommentti

  1. Meillä on myös tuo samainen sänky tytöllä ja sen mielestäni yksi Ikean onnistuneimpia tuotteita. En ole vielä vuodessa kyllästynyt. Tyttöjen huone näyttää ihanalta!

    1. Olen samaa mieltä, on todella onnistunut tuote ja on ollut aika kestäväkin!
      Kiitos, huoneessa viihtyisi itsekin vaikka vuorokauden ympäri. Onneksi tyttöjen ja äitin maku kohtaa ainakin vielä. 😉

  2. On kyllä todella kaunis ja hempeä tyttöjen huone! Kyllä siinä kelpaa pikkuprinsessojen asustaa 🙂

    1. Kiitos kovasti! <3

  3. Huone on niin kaunis <3

    1. Blogistani löytyy sinulle tunnustus! 🙂

    2. Kiitos paljon! <3

      Ja kiitokset myös tunnustuksesta, koitan vastailla siihen pian! 🙂

  4. Teidän tyttösillä on kyllä ihana huone!

    1. Kiitos Nanneli! 🙂

  5. Tosi ihana,suloisen kaunis huone! <3

    1. Kiitos Niina <3

  6. Nuo sängyt <3 Ootan hirveesti että meiän tyttö kasvaa pois pinnasängystä että saadaan kauan haaveiltu tuollainen "kehikko"sänky !

    Hyvää syksyä 🙂

    1. Kiitos Viivi <3
      Äkkiä se aika menee, toivottavasti pääset pian suunnittelemaan ja laittamaan uutta isommalle tytölle <3

Kommentointi ei ole käytössä.