Sisustus

PS-kaappi portaiden alla

Portaiden alle on vaikea keksiä käyttöä, sillä paikka on pieni ja ahdas. Alapuolella sijaitsee myös yksi lämpöpatteri, jonka eteen ja lähelle ei voi laittaa mitään. Patterin paikalle olisi sopinut vaikkapa pieni työtila, mikäli siinä olisi ollut tyhjää. Portaiden alle mietittiin aluksi pientä majaa lapsille, mutta käytännön syistä päädyttiin toisenlaiseen ratkaisuun. Sijoitettiin tämä Ikean pieni PS-kaappi tänne, joka kokonsa puolesta sopii hyvin. Kaappi sopii hyvin säilytykseen ja oikeastaan muualle tämä ei olisikaan mahtunut. Parille tyynylle keksin myös säilytyspaikan tänne, kun muualla tuntuivat vain olevan tiellä. Work lamp on ahkerassa käytössä ja valaisee hyvin tunnelmallisesti – on nimittäin olohuoneen ainoa valo parhaillaan. Pian pitäisikin keksiä, miten olohuoneen valaistus ratkaistaan. Suunnitelmissa on hankkia yksi jalkavalaisin ja säädettävä kattovalaisin. Haluan viileää valkoista valoa, lämpöä ja tunnelmaa saa muista valonlähteistä. 
Portaiden välistä näkyy heti, jos tavaraa kertyy liikaa. Kaappi yksinään sulautuu kivasti tuonne, muutama musta yksityiskohta näkyy lävitse ja valo heijastuu kivasti portaiden välistä. Ainoa miinus on pölyn kertyminen, vaikka imuroisi päivittäin. Mitähän muuta tuonne keksisi, jos kaappi siirtyy varastoon arkistokaapiksi?

Saatat myös pitää...

6 kommentti

  1. En olekaan nähnyt tuollaista pientä versiota PS-kaapista! Hauska 🙂

    Kivaa lauantaita!

    1. Tämä on monta vuotta vanha, luulenpa ettei näitä ole ollut pariin vuoteen myynnissä. Koon puolesta on kätevä, mahtuu moneen paikkaan. 🙂

  2. Kivalta näyttää. Meillä myös portaiden alla säilytystilaa, lapsen leluille. Kätevä ja kivannäköinenkin.

    1. Kiitos Suvi. Portaiden alle sopii hyvin säilytyssysteemit, täytyy vain varoa ettei lyö päätään.

  3. Portaiden alunen on kyllä aina hankala sisustettava – tämä on onnistunut kokonaisuus. Ihanaa kun portaat ovat noin kevyet. <3

    1. Kiitos Sukhimatot! Portaista tuli kevyen näköiset maalaamisen jälkeen ja valkoinen säilytysjärjestelmä sulautuu joukkoon. 🙂

Kommentointi ei ole käytössä.