Sisustus

Rento laskiaistiistai

Mitenkäs siellä on laskiaistiistaita vietetty? Onko käyty pulkkamäessä tai herkuteltu kermaisilla laskiaispullilla? Täällä ei ole ehditty kumpaakaan, vaan aamun koulutehtävien jälkeen tulin niin väsähtäneeksi ja hiukan flunssaiseksi, että päätin jäädä kotiin lepäämään. Iltasella pitäisi jaksaa tehdä paljon asioita, joten nyt on hyvä hetki levähtää muutaman uuden lehden parissa.
Ei täällä sentään ilman herkkuja ole tarvinnut lepäillä, vaan päätin antaa itselleni herkkuhetken. Tämä alkuvuosi on nimittäin ollut aika vähäsokerista aikaa ja kovin ei ole makeaa tehnytkään mieli. Paitsi nyt helmikuun merkkipäivien lähestyessä ja ”pinkin kauden” hallitessa annoin itselleni luvan sortua suklaaseen. Kunhan ei vaan jää tavaksi (taas)!
 Tänään oli niin valoisa päivä, etten malttanut olla kuvailematta olohuonetta.
Laitoin rahin päälle hiukan uutta asetelmaa. Pitkään tuo on ollutkin lähes ”tyhjillään” kun siinä on niin mukava pelata lautapelejä, kun kaikki mahtuvat istumaan ympärille.

Kirsikkapuun oksia ja kauniita pieniä nuppuja ♡

Hyvää laskiaistiistaita sinulle ♡
Mia 

Saatat myös pitää...

16 kommentti

  1. Mukavaa laskiaista myös sinulle <3

    olet ottanut kauniita kuvia jälleen 🙂 tuo valo on mikä on jotain kovin ihanaa:-) ja nuo oksat ovat hyvin kauniit. <3 pitäisin itsekin meillä mutta kaksi neitoa on eri mieltä;-)

    1. Kiitos Seija <3
      Sanopa muuta, mitä pidemmäs alkuvuosi menee, niin sitä valoisammaksi muuttuu päivät. Meillä on jo nyt iltapäivällä tosi valoisaa ja se on tosi ihana juttu. Oksat on kauniit ja kielivät lähestyvästä maaliskuusta. Kyllä se kevät sieltä tulee. 🙂

  2. Kirsikkapuunoksat on ihania, niitä täytyisi itsekin käydä hankkimassa, tulee niin ihanan keväinen olo pienistä suloisista kukinnoista. 🙂 Kauniita kuvia! 🙂

    Ja mukavaa laskiastiistaita!

    1. Oksat on tosi kauniita – olen ihaillut niitä aina. 🙂

      Mukavaa päivää sinulle!

  3. Kirsikkapuunoksat näyttävät suloisilta! Enpä ole semmoisiin vielä kauppareissuillani törmännyt, enkä ole oikein tajunnut niitä etsiäkään. Ihanan värisiä!

    1. Aika harvassa paikassa olen itsekään nähnyt, mutta luulisi niitä kohta saavan useammastakin paikasta. Jos ei ruokakaupasta, niin ainakin kukkakaupoista?

  4. Tulipas keväinen fiilis noista valokuvistasi. Voih, tulisipa jo kevät. 🙂

    1. Mukava kuulla! Toivotaan, että maaliskuu tuo tullessaan kevään! 🙂

  5. Oi että kun tuo harmaa seinä on kaunis!! Ihania kuvia taas! <3

    1. Kiitos Jenna. <3 Toivon, että harmaa muuttuu vielä kauniimmaksi, kun pääsen toteuttaman erään suunnitelmani.

  6. Hyvää laskiaistiistaita sinullekkin. Ihanan valoisa olohuone 🙂 Heti tulee niin keväinen olo kun aurinko vähänki alkaa paistamaan.

    1. Kiitos Marja!
      Pienet auringon hälvähdykset ja valoisuus tekee mielen niin virkeäksi. Toivottavasti alkaisi aurinko pian paistaa enemminkin.

  7. Ihanaa laskiaistiistaita ja ystävänpäiväviikkoa sinullekin!

    1. Kiitos Eija! Sinulle myös!

  8. Aivan mahtava kirsikkapuun oksa!
    Toivottavasti vointi on parantunut!

  9. Kauniita kuvia! Tuollaisesta oksasta en ole kuullutkaan / nähnytkään. Ihana!!

Kommentointi ei ole käytössä.