Sisustus Tyyli

Sisustushaaveita talvelle

Tuntuu vähän kliseiseltä sanoa, että arki tuntuu kiireiseltä? Milloin se ei sitten olisi tuntunut? Suoraan sanoen tämä syksy on tuntunut monellakin tapaa erilaiselta kuin ennen ja minulla on ollut ihmisenä paljon uuden opettelua. Pitkä opiskelurupeama on viimein väistymässä ja omat urasuunnitelmat sekä siihen liittyvät haaveetkin alkavat jo selkiytyä. Minulla on ollut paljon henkistä kamppailua perheen ja uran välillä, mikä ei tunnu yllätykseltä. Ehkäpä teistä lukijoista joku toinenkin punnitsee omia arvoja pitkään ja tarkkaan?

Minulla on melko värikäs työhistoria takanapäin ja tutkintojakin on muutama kertynyt. Tein viimeisen keskeneräisen tutkinnon loppuun tänä syksynä ja töiden ohella se on vaatinut aika paljon kuria ja systemaattista lepäämistä. Itseasiassa olen opiskellut aika paljon viimeiset vuodet ja äitiyden aikana tutkintoja on pari jo ehtinyt saada. Inhoan keskeneräisiä asioita ja vaikka viimeisin tutkinto ei tule jäämään varmaankaan viimeiseksi, niin jotekin se on kaihertanut niin paljon etten voinut jättää asiaa sikseen. Tällä hetkellä elämä on tasaista ja teen ”vain” töitä, vaikkapa meillä on jotain uuttakin jo käsillä. Olemme nimittäin mieheni kanssa nyt virallisesti yrittäjiä! Kerron ehkä siitä myöhemmin vielä lisää, mutta nyt päivätyön lisäksi teen töitä osa-aikaisesti oman yrityksemme parissa.

Opintojen väistyessä (ainakin hetkellisesti) olen ehtinyt keskittyä taas rakkaaseen intohimoon, sisustamiseen. Olen miettinyt, että se on yksi urahaaveista, jonka polulle toivottavasti joskus tie johtaa? Nämä ovat sellaisia asioita, että koskaan ei tiedä mihin elämä vie. Suunnitelmat jäävät joskus toteuttamatta ja joskus eteen tulee sellaista, josta ei osannut edes unelmoida. Toisaalta jokin osa elämästä voi olla sopiva tai tarpeellinen johonkin elämänvaiheeseen. Välillä on hyvä pysähtyä pohtimaan.

Kokosin tässä eräänä marraskuisena päivänä hieman haaveita kollaasin muotoon. Tämä legendaarinen esitystapa lienee jo puhdasta blogikauraa, mutta mikäpä ei?

 

Osa näistä tuotteista on jo tilattu meille kotiin, osasta vielä haaveilen ja mietin toteutusta. Minulla on pian syntymäpäivät ja olisi jo korkea aika hankkia kunnollinen lahja. Pyöreitä täyttäessäni en hankkinut mitään, vaan jätin asian vielä hautumaan. Nyt olisi mielessä jo monta juttua ja enää täytyy vain päättää!

Olen pyöritellyt valaisinosastoa pitkään mielessäni ja en voi muuta kuin todeta, että maailma on täynnä kauniita valonlähteitä. Kestosuosikkini Kartell on ollut listalla jo pitkään, sekä pari muutakin merkkiä. Joskus hinta tuntuu olevan esteenä, joskus on vain vaikea tehdä päätöstä. Se on yksi syy, miksi olohuoneessamme ei ole vieläkään ”kunnollista” valaisinta. Toisaalta lastenhuoneeseen löytyi kiva kattovalaisin, josta on tuloillaan postaus.

Joulu on tuloillaan, joten nyt on aika  haaveilla ja kirjoittaa toivelista. Lahjaosasto on varmaan melko lyhyt tänä vuonna, mutta aina on kiva haaveilla ja suunnitella tulevaa. Joko sinulla on omia suosikkeja mielessä?

Saatat myös pitää...