Sisustus

Sisustustyönjako

Mitä sisustus ja sisustaminen merkitsee bloggaajalle? Miten se jakaa mielipiteet ja käytänteet perheessä ja parisuhteessa? Minkälaisia haasteita yhteisen kodin laittaminen voi tuoda?
Sain Jossulta Maailman paras paikka -blogista haasteen kertoa lukijoille meidän työnjaosta sisustamisen suhteen. Haasteena on siis vastata, ”miten puolisot osallistuvat sisustukseen, vai onko perheissä perinteinen
työnjako, jossa vaimo sisustaa ja mies hoitaa raskaammat hommat ja ehkä
sen elektroniikan?
Pohdiskelin kysymyksiä ensin itsekseni ja palasin keskusteluihin mieheni kanssa aiheesta. Kirjoitan seuraavaksi kursivoituna mieheni ajatukset oman tekstini sekaan.

Osallistuuko puolisosi sisustuksen suunnitteluun?

Puolisoni osallistuu varsinaisen sisustuksen suunnitteluun pintapuolisesti, mutta suuremmissa ja pidemmän tähtäimen hankinnoissa enemmän. Suunnittelu tarkoittaa hänelle esimerkiksi tilasuunnitelman tai kaapiston piirtämistä pohjakuvaan. Mittaus, materiaalit, kestävyys ja käyttöikä ovat seikkoja, joita hän tutkii ja vertailee. Oma suunnittelutyöni helpottuu usein todella paljon, kun mies tekee niin sanotut pohjatyöt valmiiksi. Minun kontolleni jää usein laskelmat, rahoitus ja visuaalinen toteutus. Suunnittelu on hauskaa ja vaikka usein yksin mielessäni pohdin asioita ja teen omia kollaaseja koneelle, niin teemme paljon yhdessä ja se tuntuu mukavalta. 

Mies vastaa, että näinhän se menee. Luotan vaimon silmään ja näkemykseen kokonaisuudesta. Haluan esittää vaihtoehtoja ja punnita asioita monelta eri kantilta.

  

Toivoisitko puolisosi osallistuvan enemmän kodin sisustukseen? Ja jos toivot, miten haluaisit hänen osallistuvan?

En oikeastaan. Työnjakomme on nyt juuri sopiva ja käsitykseni mukaan molemmat ovat siihen tyytyväisiä. Tähän voisi  kuitenkin vielä lisätä, että sisustamiseen ja hankintoihin liittyy yleensä  paljon toteutusta. Puolisoni on omien sanojensa mukaan käytännönmiehiä eli tykkää osallistua kädentöitä tarvittaviin töihin. Remontointi, tee-se-itse – kalusteet ja pikkutyöt sekä ihan raaka hartiavoima ovat miehen heiniä. Osallistun itsekin paljon
ja esimerkiksi maalaamme molemmat ja porakin pysyy minulla kädessä.
Mieheni kertoo mielipiteensä suoraan ja monesti kysynkin hänen kantaansa asioihin, kuten verhot, sivupöytä tai jokin vastaava hankinta. Teen valintoja myös miehen ehdotuksesta, esimerkiksi mies halusi raidallisen maton juuri tällä tavalla olohuoneeseen. Työnjako siis toimii tälläkin saralla ja tuntuu vain aika olevan esteenä
monelle jutulle. Mies lisää vielä, että on tyytyväinen tilanteeseen, eikä koe tarvetta osallistua enempään sisustusjuttuihin.

Eroaako makunne toisistaan?

Makumme on melko yhtäläinen ja mies on monesti sanonut, että makumme käy hyvin yhteen ja hän luottaa minuun. Kaipaisin itse joskus askeettisempaa ja minimaalisempaa kotia, mutta nyt lasten ollessa vielä pieniä hyväksyn, että eläminen näkyy meillä joskus enemmän kuin toivon.
Joskus kuitenkin käy niin, että arvostelukykymme eroaa toisistamme. Näin kävi esimerkiksi tämän hartaasti vaalimani huonekuusen kohdalla. Miehen mukaan kuusi teki kuolemaa ja se olikin eräänä päivänä kadonnut alakerrasta. Mielestäni kuusi kaipasi vain toisenlaista paikkaa ja ehkäpä hiukan ravinnetta tai vettä lisää. Arvoitukseksi jäi, lähtikö kuusi todella miehen väittämän vuoksi vai jonkun muun syyn takia? Kenties kuusi oli liian jouluinen. Mmm. 

Riitelettekö sisustusratkaisuista?

Emme riitele sisustusratkaisuista, vaan käymme tarvittaessa useamman keskustelun. Pitkän liiton etuja on virheistä oppiminen ja kyky jättää asioita taakse. Tätä oikeastaan voi soveltaa moneen muuhunkin asiaan. Olemme oppineet muutamista virhearvioinneista sen verran, että pohdimme ja keskustelemme nykyään enemmän keskenämme. Tämä tarkoittaa sitä, että sisustushautomoamme on kyllä käristetty useamman kerran ja asiat ovat ratkenneet hyvään suuntaan molempien kannalta. Me ei riidellä, vaan sen mukaan tehdään ja toimitaan, minkä suunnitelman vaimo hyväksyy. Asiat eivät ole niin tärkeitä, etten hyväksyisi ratkaisuita. Toteutamme yhdessä sen mukaan, mitä voimme.

Teettekö kotiin tulevat hankinnat yhdessä vai erikseen?

Suuremmat hankinnat teemme aina yhdessä tai tilanteen vaatiessa yksin. Tällöin suuret linjat on sovittu yhdessä ja kotiinjäävä on lupautunut tyytymään siihen lopputulokseen, minkä toinen parhailla mahdollisilla spekseillä pystyy toteuttamaan. Monesti on ollut tilanne, että mies on asialla ja epävarmassa tilanteessa laittaa vielä kuvaviestin. Tämä on hyvä juttu siinä mielessä, että esimerkiksi vaihtoehtojen tietoja ei ole ollut saatavilla etukäteen. Eli päätöstä ei ole voitu muodostaa etukäteen yhdessä kotona.
Kalliit hankinnat, kuten keittiöön ja kylpyhuoneeseen tulevat laitteet ja tuotteet päätetään yhdessä tai mies tekee päätöksen muutamasta vaihtoehdosta, mitkä olemme yhdessä hyväksyneet. Koen, että mieheni tieto-taito ja yleinen tuntemus elektroniikasta sekä koneista ylittää reippaasti oman osaamiseni, joten luotan mieheen täysin näissä asioissa. Hänellä on uskomaton kyky noukkia meille soveltuvimmat laitteet verrokkilistoille, joista sitten valitsemme parhaimman tai meille soveltuvimman tuotteen. Kuitenkin on tilanteita, joissa mies valitsee parhaimmat tuotteet ja esittelee ne minulle. Saan itse tehdä päätöksen, sillä esimerkiksi järjestelmäkamera tulee pääosin minun käyttööni. 



Kuinka paljon kompromisseja teette yhteisen kodin sisustuksen eteen? Ja kumpi joustaa enemmän?

Elän siinä käsityksessä, että melko vähän. Pyrimme siihen, ettei kummankaan tarvitsisi joustaa vaan kokonaisuus miellyttäisi molempia. Tietysti pientä joustoa tarvitaan aina, mutta yleensä joustaminen liittyy jollain tapaan aikatauluun tai rahaan. Ei niinkään sisustukseen. Tällä hetkellä myönnän kyllä joustavani todella paljon tavaraprojektin hidastumisesta, sillä olen joutunut luovuttamaan sisävarastomme täysin miehen hallintaan, enkä pidä siitä ollenkaan. Ymmärrän kuitenkin, että siellä on meneillään monta keskeneräistä juttua (kuten jatkuva remonttimme) ja voimat on molemmilla olleet vähissä rankan talven jälkeen.
Minä olen meistä se, joka hallitsee organisoinnin koskipa se mitä vain. Miehen on siis tyytyminen niihin kaappi- ja lipastoratkaisuihin, jotka meille suunnittelen. Yleensä miehelle käy kaikki, kunhan vain itse tiedän, että suunnitelma toimii. Tässä kohtaa tulee mieleen, että keittiössämme on kyllä yksi iso kompromissiratkaisu, nimittäin yläkaapit! Mies sai itselleen yhden kaapin ja minä toisen puoliskon avohyllyille. Tosin hyllyjä ei vieläkään ole, mutta enköhän jaksa vielä hetken odottaa. Ja heti perään toinen kompromissi: keittiötasot! Olisin halunnut mustan kivitason, mies halusi puuta. Sain päättää sävyn, kunhan taso vain oli puuta. Tämä oli todella tiukka paikka, mutta molemmat olemme nyt tyytyväisiä. Minä ehkä vähemmän, mutta joskus tarvitaan joustoa enemmän. Tasojen kohdalla päätökseemme vaikuttivat estetiikkaa enemmän raha ja aikataulu. Jostain täytyy toisinaan luopua!

Miehen mielestä emme tee hirveästi kompromisseja, hän on tyytyväinen vaimon esittämiin ratkaisuihin. 



Miltä puolisosi koti näytti silloin, kun ensimmäistä kertaa
vierailit siellä? Tuliko välittömästi olo, että tämä on tässä, vai
mietitkö hiovasi puolison maun paremmaksi/toisenlaiseksi?

Mieheni pieni yksiö oli erittäin siisti ja yksinkertainen. Tavaraa oli vähän ja kaikki tarpeellinen löytyi. Tuli sellainen olo, että mies arvostaa kotia ja luultavasti viihtyisin itsekin  hänen pienessä kodissaan.
Ihkaoman yksiöni olin juuri hiljattain remontoinut, joten uskoin tehneeni hyvän vaikutuksen mieheen. Mieheni mielestä kotini oli kotoisa ja siisti. 
Siinä oli hiukan ajatuksia meidän työjaosta. Oli mukava miettiä asioita yksin sekä yhdessä ja huomata, miten hyvin ajatuksemme kulkevat yksiin. Minulla on sellainen tunne, että haaste on jo kiertänyt kaikissa blogeissa, joten en haasta ketään tällä kertaa. Jos nyt kuitenkin innostuit haasteesta eikä sinua ole haastettu, niin nappaa se mukaan ja käy kertomassa kommenttikenttään. Tulen mielellään lukemaan vastauksesi!

       

Saatat myös pitää...

3 kommentti

  1. Kiva kun teit tämän, oli mukava lukea 🙂

    1. Kiva kun jaksoit lukea. Juu tätä oli mukava tehdä, aihe sai ajattelemaan monia juttuja ihan eri näkökulmasta. 🙂 Kiitokset siis vielä haasteesta!

  2. Hih, hauska postaus! Sopuisasti sisustaen siis!
    Aivan ihania kuvia ♡

Kommentointi ei ole käytössä.